sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Arki koittaa

Huomenna nimittäin Marko palaa töihin.

Pahoittelen jo nyt, että aikaa tämänkin blogin kirjoittamiseen on alkanut olla vähemmän, joten ihan yhtä usein en varmasti kuulumisia tule kirjoittelemaan. Pojat alkavat olla enemmän hereillä ja vaatimaan seurustelua. Samoin kuin yöt tulleet levottomammiksi, jolloin minulla alkaa olla kiire aina iltaisin nukkumaan, jotta jaksaa valvoa sitten loppuyötä.

Kaikki kuitenkin meidän valtakunnassa hyvin. Täällä syödään nykyään kaikkien poikien osalta hyvin ja kasvavat kovaa vauhtia. Viime viikkoisessa neuvolassa Antonkin oli ylittänyt 3 kiloa ja Joel isoimpana jo 3,8 kiloa ja Oliver heti siinä kannoilla. Ainoastaan kätilöopiston yhden kuukauden kontrollikäynnillä pojilta otettiin verinäytteet, joissa Joelin ja Oliverin hemoglobiini oli liian alhainen ja ovat nyt seurannassa sen suhteen. Mutta kuulemma tässä iässä alhaisimmillaan, joten seurataan maltilla. Noissa neuvola/kätilöopisto keikoilla lämmittää muuten aina mieltä, kun saamme kuulla miten ihmeen pirteiltä me itse vaikutamme kolmosten vanhemmiksi. Ja kyllä omakin tunne on ollut samanlainen, että olemme vuorottelemalla univuoroja yöllä ja päivällä saaneet vielä hyvin lepoa kumpainenkin. Suurin pelastus on ollut se, että pojat syövät samaan aikaan ja syötöstä selviää yksikseen. Tällä hetkellä harvemmin enää syötämmekään poikia yhdessä, vaan se on toiselle ollut aikaa olla Lennin kanssa, nukkua tai tehdä omia juttuja.

Tuleva arki vaatii paljon suunnittelua ja organisointia, mutta näillä luulen että kerkeämme paljonkin. Tänäkin viikonloppuna kun suunnittelin poikkeuksellisesti päiviä etukäteen ja mietin selkeän aikataulun, jossa yhdityi moni aikataulu mm. jonkin menon, molempien päiväuniajat ja Lennin aikataulu, niin kerkesimme paljon ja päivät sujuivat hienosti niin että kaikki olivat onnellisia :)

Ja muutama kuva ristiäisistä (olikin vaikea löytää kuvia, joissa olisi ollut pelkät pojat. Kun olen hieman varovainen etten julkaise täällä kuvia, jossa näkyisi muita kuin meidän perheen jäseniä, kun en ole kysynyt lupaa julkaisuun):



2 kommenttia:

  1. Upeata, että Antonkin on ohittanut maagisen 3kg rajapyykin!

    Toivottavasti arki lähtee rullaamaan hyvin!

    VastaaPoista
  2. Juuri blogin löysin. Aivan mahtavat pikkupojat siellä.
    Oikein paljon onnea.
    Itsellä identtiset tytöt ja kyllä noi kolmoset on vaan niin uskomatonta mikä onni on teillä.

    Koko blogin tässä ohimennen jo lukaisin kyyneliä simän kulmasta samalla pyyhkien. <3

    VastaaPoista