sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pojat 10 kk

Mihin tämä aika oikein katoaa? Huomaan, että näiden "toisten" lasten kanssa melkeinpä toppuuttelee kasvamista ja kehittymistä. Mä en kestä, että mun vauvat on jo näin isoja.

Eilen mennessämme uimaan pikkupoikien kanssa, huomasimme että olimme vahingossa ottaneet Lennin uikkarit mukaan. Ensimmäinen ajatus oli, että ou nou, mitä me nyt laitetaan Joelille päälle. Kauhukseni kuitenkin sain todeta, että ei ne Lennin uikkarit nyt niin isot Joelille olleetkaan. Eihän pojilla tosiaan ole kuin pari kiloa eroa, siis Lennillä ja Joelilla. Olemme tämän viikonloppua saaneet keskittyä pelkästään pikkupoikien seuraan, kun Lenni on ollut mökkeilemässä, ja en ole muuta kerinnyt tekemäänkään kuin päivittelemään miten isoja pojat jo ovatkaan. Nyt kun on ollut aikaa se todeta ja havaita. Joel vastaa jo huutoon omalla huutelullaan ja muutamia Äittä -suuntaisia huudahduksiakin on kuultu. Joel ja Oliver lähtevät jo painiin, ja varsinkin Joel suorastaan hakee Lennistä painiseuraa. Pojat mutustaa jo kaikennäköistä sormiruokaa ja aamupalalla he haluavat päästä osingoille kinuamalla palaa leivästäni. Kaikki pääsevät nousemaan jaloilleen itse tukea vasten. Joel ja Oliver konttaa. Anton ryömii. Telkkari on valitettavasti löydetty ja sitä käydään lähmimässä. Kaikki elektroniikka ja johdot on pop. Keittiön laatikotkin liukuu tosi kiehtovasti. Mutta laumana kuljetaan, mikä helpottaa, kun pojat kuitenkin useimmiten löytyvät samasta paikkaa :) Joel tietenkin kärjessä.

Päivissä on selkeä rytmi ja pojat nukkuvat edelleenkin hyvin, mikä helpottaa paljon. Äitini on melkein päivittäin täällä viikolla apunani, jolloin itsellä on myös mahdollisuus pieniin omiin käynteihin jossakin. Otamme myös Lennin ensi viikosta neljäpäiväiselle tarhaviikolle, jolloin kerkeisi puuhaamaan kaikkea kivaa Lenninkin kanssa. Isäni on myös luvannut auttaa tässä. Hurraa isovanhemmat! Eletään tosiaan kivaa vaihetta. Itselläkin on ollut aikaa käydä töissä vähän valmentautumassa, firman juhlissa, leffassa, äidin synttäreitä juhlimassa ym. Ja taas jaksaa olla hyvä Äiti.

Kävimme viikko sitten kätilöopistolla poikien viimeisessä lastenlääkärin tarkastuksessa (8 kk kontrollissa, lasketun ajan mukaan siis). Paikalla oli myös fysioterapeutti, hän kiinnitti erityistä huomiota yliojentamiseen taaksepäin. Mutta puhtaat paperit saatiin. Ainoana muistutuksena oli Antonin riittävä kalkin saanti, kun maito ei meinaa enää maistua. Mitatkin olivat vakuuttavat: Joel 9770 g ja 71,5 cm, Anton 8220 g ja 69 cm, Oliver 9290 g ja 71,5 cm.

 Uusin iltarutiini ja Lennin tehtävä. Hakee kaikille  pojille hammasharjat ja tekee pojille sängyt valmiiksi (takana näkyy peitto, tyyny ja yöpuku)
 On kiva tulla kotiin, kun on oma vastaanottokomitea vastassa :)

Koko poppoo Linnanmäen valokarnevaalissa


 Lenni Emil (Eemeli) kuuntelee serkkutytön satua (takana Lennin "koti")

 Pojat arpoo, että kuka uskaltaisi mennä rappusten alapuolella olevaan koppiin (mikä on Lennin mielikuvituskaverin Ampun koti)

Tule nyt auttamaan. Pojat osaavat nousta seisomaan, mutta eivät uskalla tulla itse alas. Oliver