sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulun odotusta

Rakas päiväkirja...pahoitteluni, olen ollut laiska. Ja elämä on melkoisen täyteläistä, joten hetki blogin parissa on alkanut tuntua etäisemmältä. Olen myös siirtämässä blogiaktiivisuuttani työpaikkani blogiin, jonne kirjoittamisen koen tällä hetkellä helpommaksi, koska siihen on tulossa ihan uusi tulokulma millä kirjoittaa. Nyt koen, että elämämme on tavallista suurperheellisten elämää, ja ilman mitään erityista tulokulmaa minun on vaikea tarttua "kynään". Työblogiimme alan kirjoittaa aiheella perhe-sekä työelämän yhdistäminen hyvän johtajuuden näkökulmasta. Tänne voisin päivitellä edelleen kuvia ja muutamalla sanalla kuulusiamme.

Täällä arki rullaa tasaiseen tahtiinsa, mutta hienosti. Meillä ollaan oltu terveitä, mikä tuo paljon arjen sujuvuuteen. Vanhempani hoitavat lapsia kotona maanantait ja perjantait olen ollut itse kotona. Kaikki menevät hyvin mielellään aina tarhaan, joten itse olemme kokeneet työssä olemisen helpoksi ja voimme olla siellä hyvillä mielin. Maanantai-iltaisin käymme koko perheen voimin perhepeuhussa leikkimässä, torstaisin on Lennin rokkimuskari ja perjantaisin käymme vuorotellen uimassa kukin poika vuorollaan. Nämä hetket ovat arvokkaita, kun saa viettää laatuaikaa vain yhden lapsen kanssa kerrallaan. Itse koemme myös saavamme omaa aikaa tarvittaessa, itse pyrin käymään pari kertaa viikossa lenkillä, mikä antaa paljon virtaa. Ajattelenkin, kun on perusasiat kunnossa ja elämää aktiivisesti suunnittelee ja pyrkii johtamaan, niin kaikki ovat tyytyväisiä (mitä nyt Lennillä on alkanut palaa hihat pikkuveljien kanssa, kun niitä on kaikkialla ja kaikki koko ajan kimpussa...ymmärrettävää)

Pojat on luenteeltaan vilkkaita ja uteliaita, joten he ovat samalla hyvin vahdittavia. Kauaa ei pysy kirja niin sanotusti kädessä. He ovat tosiaan kaikkialla ja heidän pitää päästä tekemään samoja juttuja kuin me ja isoveli. Parasta onkin, kun pääsevät auttamaan tiskikoneen tai kauppakassien purkamisessa. Nyt ovat onneksemme legot alkaneet myös kiinnostamaan ja niitä kasaillaan innokkaasti. Joel on edelleen poikien pomo, joka tulee sormipystyssä torumaan kun joku veljistä tekee jotain luvatonta. Viimeksi tänään hän oli Antonille sormi pystyssä ja otti lelun takaisin Oliverille, minkä Anton oli Oliverilta hetkeä aikaisemmin viennyt. He alkavat käyttämään myös toistensa eroavaisuuksia ja vahvuuksia hyödyksi. Oliver, joka tuntuu sosiaalisesti ovelimmalta, usutti Antonia (joka tekee ennen kuin miettii) aukaisemaan ovea huoneeseen, johon oltiin kielletty menemästä. Hän olisi sitten voinyt syyttää Antonia oven avaamisesta...hänhän vain sattui paikalle :) puhetta tulee edelleen vähän, mutta sanoja alkaa olla jo melkoinen määrä ja hauskasti he osaavat eri sanoja.

 Pipareita tekemässä

 Isänpäivänä

Veljekset ja samalla parhaat kaverukset




sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Uusi ihana arki

Meillä on täällä uusi ja ihana arki. Nyt kolme viikkoa takana ja hyvin ovat kaikki uuteen sopeutuneet. Taas kerran pojat yllättivät, ja mielikuvat arjen kiireisyydestä ja haasteista ei ole ainakaan vielä toteutunut.

Tämä uusi suunnitelmallinen puoli itsessäni on taas kerran palkinnut itseään. Arki sujuu, kun sitä hieman suunnittelee. Maanantaisin meillä on luksuspäivä, kun vanhempani tulevat kera ruokien hoitamaan lapsia heti aamusta ja saamme vain liueta paikalta töihin. Tiistaisin olemme vieneet ja hakeneet lapset yleensä autolla yhdessä, kun olemme samalla suunnalla töissäkin. Keskiviikkoisin Marko on vienyt lapset hoitajan kanssa ja minä olen hakenut. Torstaisin Marko työskentelee etänä ja on voinut viedä ja hakea. Perjantait olenkin sitten vapaalla lasten kanssa. Pojat ovat viihtyneet tarhassa hyvin ja päivät menevät kuulemma hienosti. Mielellään ollaan aina aamuisin lähdetty "töihin" (Lenni puhuu aina että he menevät töihin leikkimään), vaikka hieman pikkupojat ovatkin aina itkeneet meidän lähtiessä tarhasta. Haettaessa varsinkin Joel on hieman loukkaantuneena ja kiukuttelee hetken, ja kaikki luonnollisesti haluavat syliin. Siinä me sitten istutaan tarhan pihalla ja yritetään jakaa syliämme kaikille. Illalla se pari yhteistä tuntia istummekin käytännössä heidän keskellään ja leikimme yhdessä usein jonkun sylitellessä samalla. Hienosti pojat yleensä odottavat vuoroaan syliin ja antavat tilaa toiselle, jos tarve syliin tulee.Väsyneitä jätkiä meillä on tarhan jälkeen ja nukkumaan ollaankin menty jo seitsemän puoli kahdeksan maissa. Pojat kun ovat tottuneet nukkumaan niin paljon, että tuon kolmen tarhapäivän jälkeen vapaapäivinä pikkupojat sitten nukkuvatkin 3.5 tunnin päiväunia ja kunnon yöunia. Lenni on ollut aivan innoissaan uudesta isojen ryhmästä tarhassa ja kertaakaan ei olla kuultu, etteikö olisi tarhaan halunnut lähteä vaikka kovin paljon aamulla väsyttäisikikin. Ja itse, ah...ihanaa olla takaisin töissä. I love it! Huomasin taas kerran, että ei minusta olisi ollut kotiäidiksi pidemmäksi aikaa, olo aikoi jo keväällä olemaan melkoisen puutunut ja nyt taas täynnä virtaa :)

Rakastan havahtua siihen, että miten paljon meillä nauretaan ja hassutellaan.Varsinkin Lenni hassuttelee koko aika. Kiireisinä aamuinakin. Minulle on tullut vasta yksi aamu, jolloin vein huutavia lapsia pyörällä tarhaan ja kannoin heitä päät ovenkarmeihin kolisten tarhaan sisään. Kun olin saanut yhden sisään toinen karkasi jo ulos huutaen ja holitottomasti heittäytyen. Silloin minulla oli kyllä hiki jo ennen kuin kerkesin lähteä pyöräilemään kohti toimistoa. Mutta nämäkin aamut eivät tunnu niin pahoilta, kun suurin osa aikaa on niin mukavaa.

Pikkupojat ovat jo kohta 1 v 9 kk, hurjaa. Omaa tahtoa on, mutta on niin kauan ollutkin kun muistan, joten varsinaista uhmaa ei ole vielä tullut. Pojat höpöttelevät paljon, mutta aivan omaa kieltään. Selkeitä sanoja ei tule paljon mitään, mutta sinnepäin sanoja jo jonkin verran. Linnut on titejä ja imuri on iui. Oliverin lempisana on kakka ja piipaa, Joelin äittä ja Anton tykkää kiljua, korkealta ja kovaa :) Oliver toistaa parhaiten sanoja, mutta ei välttämättä jää sen jälkeen sanavarastoon. Joel on edelleen porukan vetäjä ja huolehtii myös muista eniten. Joel vie esimerkiksi aina ensin pastillit veljille ja vasta sitten ottaa itselleen, kuin myös ilmaisee jos jollakin toisella on hätä tai paha mieli. Luin juuri monikkolehteä ja siellä parit kaksoset saanut pariskunta kertoi, että molemmissa A-vauva oli vahvempi luonteeltaan ja näin on kuullut sanottuva useamminkin. Ja niin siis meilläkin. Mikä on minusta jotenkin käsittämätöntä, miten sillä, missä kohtaa vatsaa on kasvanut voi olla merkitystä luonteeseen? Anton on kekseliäin ja Antonille aina sattuu ja tapahtuu, itsesuojeluvaisto on melkoisen heikko. Oliver on taas harkitsevin ja seurailija, parhaat leikit ja lelut ovatkin usein juuri niitä, mitä tai millä muut leikkivät. Oliver tulee myös useiten ilmoittamaan, jos joku veljistä tekee jotain luvatonta. Lenni on taas ihan mahtava isoveli. Saadaan kuulla tarhassa ja harrastuksissa usein, miten reipas Lenni on. Tarhasta lähdettäessäkin auttaa kovasti veljiensä kanssa, kerrankin itse kannoin yhtä ja Lenni talutti kahta autolle. Joskus sitä miettii, että eihän itse oleta vaan Lenniltä liikaa, kun on kuitenkin vielä niin pieni (3,5 vuotta). Mutta kyllä Lenni osaa sitten olla meille myös se pieni ja vauva, joka kiukuttelee ja tarvitsee tukea ja ohjausta. Iltaisin Lenni saa myös meiltä jakamattoman huomion, kun on tunnin pidempään hereillä. Veljessarjalla on alkanut myös leikit lähenemään toisiaan ja juoksevat usein toisiaan kiinni ja painivat yhdessä. Vuoden päästä meillä on neljä keskenään leikkivää lasta. Jee!

Ja muutama kuva tarhailun aloituksesta:

 Oliver menossa ekaa päivää tarhaan
 Anton
 Joel
 Poikien omat lokerikot.
 Vaikka itselle pojat ovat jo ihan eri näköisä, niin sen muutaman kerran kun hoitajilla on mennyt pojat sekaisin, niin tätä kuvaa katsoessa...ymmärtäähän sen, kyllä ne samoista geeneistä on tehty. Kuvassa siis Joel ja Anton.
Pihaan tutustumista.



torstai 21. elokuuta 2014

Paras isoveli

Lenni päätti tänään, että on parhain ja hyvin isoveli ikinä. Näillä sanoin. Antoi vauhtia pojille keinussa hiki otsalla ainakin puoli tuntia ja pojat oli aivan haltioissaan. Hän myös totesi, että tykkää pikkuveljistä niin paljon, ettei niitä tarvitse heittää roskikseen. Kiva.

Meillä kohta päiväkotitreeniviikko takana. Pojilla ollut paljon opittavaa ja vaihtelevalla menestyksellä on menty. Tänään oli vähän takapakkia, kun Joel ja Oliver eivät meinanneet päästtä mua silmistään. Olen aina yrittänyt hiippailla tuulikaappiin piiloon, jotta oppisivat olemaan siellä ilman minua. Harjoittelu on toiminut samalla unikoulu vol II:na. On meinannut tulla mammalle tippa linssiin kun eilen huudettiin tunti, mutta tänään vaan vartti. Joten eiköhän tämä tästä. Pojilla ollut tapana edelleen saada se maitopullo nukkumaan mennessä ja tarhassahan sitä ei saa. Tämä lisättynä uuteen ympäristöön ja laidattomaan sänkyyn, niin onhan se protestin paikka. Muutoin todella hyvä fiilis tarhasta, ryhmän muista lapsista ja hoitajista. Tästä se lähtee, meidän uusi arki :)

tiistai 12. elokuuta 2014

Syksyn odotusta ja nostalgisia fiiliksiä

Täällä on kuulkaas menossa viimeinen normaali hoitovapaaviikko kolmosten kanssa. Äippäilyä nyt 3,5 vuotta takana ja ensi viikosta uudet tuulet alkaa puhaltamaan, kun lähdetään harjoittelemaan tarhassa olemista pikkupoikien kanssa ja siitä pari viikkoa, niin olenkin jo töissä. Kun en tiedä mitä meidän uusi arki tuleekaan olemaan, niin valmistaudun täällä hullun lailla jopa täyteen kaaokseen, niin ettei mitään kerkeä sitten tekemään. Yritänkin saada nyt maailmaa valmiiksi haalimalla jo talvivaatteetkin kuntoon, ettei katsokaas sitten kun on töissä, niin niitä tarvitse enää lähteä mistään metsästämään. Hyvin uutta tällainen toiminta minulta. Noin muuten olen kyllä hyvin rauhallisilla mielin ja luottavainen, että kyllä se elämä siitä taas asettuu. Tänään kävi poikien omahoitaja tarhasta tutustumassa täällä kotona ja kaikki kolme olivat hänen kimpussaan lelujaan esitellen minä jonnekin unohtuneena, joten ei hätää.

Meillä on ollut todella kiva kesä, kiitos hyvien kesäkelien ja mökkien. Jatkettiin tuossa vielä Markon jo aloitettua työt poikien kanssa lomaa kahdella viikolla mökkeillen. Nyt palattuna siis arkeen ja Lenni aloitti tarhan maanantaina ihan innoissaan.

Muutama kesäkuva:

 Mökillä. Lenni on tuossa keskellä, tästä kuvasta näkee musta hyvin, miten pojat on saavuttaneet isoveljeään koossa.
 Jätskihetki. Ja Oliver vuorossa tässä kasvo turvonneena hyttysen jäljiltä, kaikilla oli vuorollaan.

 Maakuntamatkalla sukuloimassa. Traktori oli aika pop.

Vesiletkuleikki oli kesän hitti.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kuulumisia ja kesäfiiliksiä

Hups, taas on vierähtänyt yli kuukausi ja en tiedä mihin se katosi. Kesäloma alkaa jo viikon päästä. Kesää on tosin jo vietetty täällä täysin rinnoin touko-kesäkuussa, kun vielä oli kesäiset kelitkin. Ah, pelkät rasvat pojille naamaan ja koko sakki ulos. I love it.

Mitäs tässä on nyt tapahtunutkaan. Huomaan, että nykyään on paljon vaikeampi kirjoittaa blogia, kun elämä on muotoutunut jo perusarjeksi, niin tuntuu, että mitä minä nyt siitä kirjoittelemaan...mutta se kuulemma on juuri sitä mitä halutaan kuulla. Joten mietitäänpä nyt. Toukokuussa meillä oli lähihoitaja-opiskelija tekemässä harjoittelujaksoaan, jolloin sain hieman helpotusta ja vaihtelua arjen rutiineihin. Ulkoiluun toinen käsipari on myös tervetullut, koska olen törmännyt meidän kannalta ongelmalliseen tilanteeseen. Leikkipuistot taitavat pääsääntöisesti olla aitaamattomia...yksin alkaa olla jo haasteellista pitää pojat puistossa eikä siellä kadulla tai metsässä. Ja kun yksi lähtee johonkin seikkailemaan niin muut seuraavat jonkin ajan päästä perästä, ja varsinkin, jos haen yhden jostakin pois niin toisten kiinnostus herää vähintään siinä vaiheessa kyseistä paikkaa kohtaa. Onneksi minulla on myös apuna upeat lähialueen muut äidit tietenin oman äitini lisäksi, joka on ollut täällä ilonamme todella paljon. Olen WhatsApp-ryhmässä, jossa kerrotaan mihin puistoon ollaan milloinkin menossa. Isommissa puistoissa useat silmäparit seuraamaan kolmea eri kohdetta tai auttamaan puistoruokailussa on ihan tervetullutta. Kerran yksi pojista löysi sen ison puiston ainoan kuralätäkön, tein nopean tilannearvion ja tiesin heti että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko lähden kiireesti kiikuttamaan kaikkia kolmea toiselle puolelle puistoa, jotta unohtavat lätäkön tai sitten antaa mennä. He eivät nimittäin kieltoja hevillä usko ja ovat todella sinnikkäitä kun johonkin haluavat. Annoin siis mennä...onneksi oli hellepäivä, sillä hetkessä minulla oli kolme täysin likomärkää ja kuraista jätkää :) tuntuivat tykkäävän ja viihtyivät vedellä läträämisen parissa pitkään, joten minusta ihan hyvä päätös.

Puolitoistavuotis neuvolakin oli tuossa toukokuussa ja hienosti ovat pojat kasvaneet. Joel oli jo yli 11 kiloa ja Antonkin yli 10 kiloa. Anton on ottanut melkein jo Oliverin kiinni koossa ja heitä onkin nykyään vaikein erottaa toisistaan, ellei poikia paremmin tunne. Kaikki oli siis hienosti kasvukäyrillä eikä mitään nokan koputtamista tullut, jee. Lennin kolmivuotisneuvolan sitten unohdin, huono äiti :) mutta sain sen nyt viimein varattua. Elämä poikien kanssa on vauhdikasta, mutta helpottuu koko ajan tai no...nyt on alkanut tulemaan merkkejä minä itse -vaiheesta. He ymmärtävät jo valtavasti ja se oppimisen ilo ja halu on jotain mahtavaa. Joelin mielipuuhia nykyään on jakaa veljilleen ksylitolipastillit ja kiikuttaa vaippoja roskiin. Joel on alkanut nyt myös eniten uhmaamaan ja hakemaan rajoja, ruokaakaan ei saa enää syöttää vaan se pitää saada itse syödä. Joel on ehkä liideri, toiset mm.odottavat jonnekin uuteen paikkaan mentäessä ja kun Joel lähtee eteenpäin niin muut seuraavat vasta sitten. Samoin eilen ruokapöydässä kun maisteltiin vähän kesän herkkuja (joita ei siis oltu ennen maisteltukaan), kun Joel maistoi kirsikkaa ja sylkäisi sen naama irvessä pois, eivät toiset pojat suostuneet sitä edes maistamaan. Joel on samalla se säikyin, joka pelkää mm. mökille mentäessä veneessä tai ruohonleikkurin pärähtäessä päälle. Joelin tosin saa rauhoitettua helpoiten. Joel on alkanut toistamaan parhaiten joitakin sanoja ja ne on helpoiten ymmärrettäviä. Oliver puolestaan sanoo komeasti äiti ja kakka, ja yritystä puhua on eniten. Oliver on rohkein, eikä hätkähdä melkeinpä mitään. Oliver on toisaalta helpoiten loukkaantuva ja pahoittaakin usein mielensä, jos ei jotain saa tai häntä jostain kielletään. Oliver tykkää kannella kaikkia pitkiä esineitä ja yrittää niillä huitoa pöydiltä tavaroita. Oliver myös kiipeilee eniten sekä hassuttelee. Oliver on aina helppo saada mukaan uuteen leikkiin ja hassutteleekin ehkä Lennin kanssa eniten. Anton on lähes aina hyvällä tuulella, puuhailee eniten omia juttujaan mutta menee samalla myös muiden mukana. Suuttuu kyllä, jos jokin kiva kielletään, mutta leppyy nopeasti. Anton on myös pahin jäärä, joka ei kuuntele kieltoja...ei sitten yhtään. Antonilta ei jää myöskään mikään huomaamatta, vaikka yrität kuinka salaa jotain tehdä, niin Anton kyllä huomaa. Anton myös oppii seuratessaan tarkkaan miten jokin toimii ja saakin aina ensimmäisenä jonkin auki tms. Anton on rohkaistunut kuukaudessa todella paljon, ja useampikin hoitaja nykyään kelpaa.

Lenni tykkää veljistään edelleen kovasti ja halailee ja pussailee kovasti. Leikeissä he ovat kuitenkin suurimman osan aikaa "vauvoja", jotka vaan sotkevat leikkejä. Ihan viime aikoina tosin Lenni on yrittänyt tosissaan ottaa heitä leikkiin mukaan selittäen heille juonta ja kysyen asioita. Kivoimmat yhteiset leikit ovat kuitenkin peuhaaminen ja juokseminen. Lenni on jo todella isoksi avuksi poikien kanssa, kun varoittelee meitä asioista joita pojat tekevät, siirtelee pöydältä tavaroita pois, sulkee ovia mihin ei saisi mennä, tuo tavaroita pyydettäessä ym. Ihana isoveli. Lenni on myös perustamassa veljien kanssa kuulemma bändiä, iltaisin meillä onkin ollut treenejä, joissa Lenni soittaa kitaraa, Oliver laulaa mikrofonin kanssa jalka söpösti tahtia antaen, Joel ja Anton "soittaen" (hakaten) pianoa.

Heinäkuu lomaillaan, tai oman varsinaisen lomani jo vietinkin ihanassa Köpiksessä kaverini kanssa. Mamma pääsi vapaalle vol 2: neljä päivää omaa aikaa teki kyllä todella hyvää! Elokuun puolivälissä aletaankin jo treenaamaan poikien kanssa tarhassa. Ollaan käyty muutaman kerran Lenniä tarhaan viedessä leikkimässä tulevalla pihalla ja tutustumassa tuleviin hoitajiin, joten ihan hyvillä fiiliksillä täällä asian suhteen ollaan. Heidän omahoitajakin on itse kaksonen, jolla on omat kaksoset ja hoitokokemusta monikoista, niin parhaissa mahdollisissa käsissä pojat siellä varmasti ovat. Töihin palaankin sitten syyskuun alusta, hurjaa.

Kuvia on nyt niukasti, kun unohdin kameran mökille juhannuksena...ja ulos tietty, joten en tiedä onko siellä edes enää mitään kuvia, mutta tässä muutama kännykkäkuva.


 Jossakin lastentapahtumassa, joita ollaan koluttu ahkerasti viikonloppuisin. Vasemmalta Oliver, Anton ja Joel.

 Äitienpäivänä. Ja kyllä tuo sinipaitainen tuossa keskellä on Anton, itsekin aina hämmästyy miten isolta se jo näyttääkään. Oliveria harmittaa ja Joel sylissä.

Ja tästä kun porukas saisi vielä jotenkin houkuteltua sisälle...tultiin juuri autolla jostakin ja pihalle olisi aina kiva jäädä leikkimään.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Mökki

Muistelen edelleen lämmöllä edellistä äitienpäivää ja kesän ensimmäistä mökkikeikkaa. Vanhemmillani on ollut mökki niin kauan kun olen elänyt ja olen siellä kaikki lapsuuteni kesät viettänyt. Mökki on saaressa ja siten talvet "kiinni". Pitkän talven jälkeen mökille ensimmäistä kertaa meneminen on ollut kautta vuosien jotenkin erityinen.

Viime vuonna tähän aikaan elimme varmasti raskainta aikaa lasten kanssa, pikkupojat nukkuivat huonosti ja heitä sai olla hytkyttelemässä ihan koko ajan. Tämän takia se kevään ensimmäinen mökin raikkaassa ilmassa nukuttu yö jäi niin ihanana muistona mieleen, kun sai ylipäätään nukkua ja vieläpä koko yön putkeen hiljaisuudessa :) Niin ne pienet ilot ovat usein niitä kaikista arvokkaimpia muistoja.

Viikko sitten pakkasimme auton ja suuntasimme kohti tätä rakasta mökkiä, oli aivan ihanan kesäinen ilma jo. Pojat suhtautuivat hieman skeptisesti venematkaan, mutta itse mökillä viihdyttiin todella hyvin. Reissu oli myös pieni ensimaku ensi kesään, miten sitä saadaankaan juosta kavereiden perässä, kun vettä on vähän joka puolella. Pojat eivät vielä erityisesti halunneet veteen, joten vahtiminen on vielä helppoa. Ainoastaan kerran Anton oli ranteita myöten vedessä rannassa kun yritti lähteä meidän perään, kun lähdettiin verkoille. Luulenpa, että kestävämpi ratkaisu kesällä on liikkuminen ei aidatulla alueella pelastusliivit päällä :)

 Rannassa lähdössä veneellä saareen mökille.

 Trampoliinilla oli sähköinen tunnelma.

 Tähän vielä yleensä pysähdyttiin järveä ihmettelmään, mutta eiköhän tuo tule kesällä jo vähän liiankin tutuksi.

 Ensikosketus elävään kalaan. Ja mitenkäs sitä muuten siihen tutustuttaisiin kuin maistamalla sitä. Tuosta Anton otti kalan käteen ja laittoi sen suuhunsa, eikä edes tuntunut missään.

 Ja vappuja vietettiin palomies Lennin ja pelastushelikopterin kanssa.

Lomaillessa oli mahdollisuus myös äiti, isi ja pikkupojat laatuaikaan, joten veimme pojat katsomaan mistä se maito oikein tulee :)

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kevättä, synttärihumua ja syksyn suunnittelua

Ihanaa! Kevät on täällä ja miten ihanalta tuntuikaan pukea pojille niiin hirmuisen paljon vähemmän päälle. Ulos lähteminen koko porukallahan oli ihan lasten leikkiä :)

Aika menee täällä kotona ollessa ihan siivillä ja tietynlainen ajantaju on ihan kadoksissa. Pojat kasvaa ja kehittyy nyt hurjaa vauhtia, itselläkin on tapahtunut nyt selkeä mentaalinen muutos. Sen sijaan että ennen kertoi yksipuolisesti pojille että mitä tehdään (kuten nyt laitetaan sukkia jalkaan), niin nyt kyselee heiltä ja pyytää tekemään jotakin. Haastaa joka päivä myös itseään siinä, miten paljon pojat oikeasti jo ymmärtävätkin puhetta ja tietävät asioita. Taidot kehittyy mikä on samaa aikaa hienoa ja pelottavaa. Esimerkiksi Lenni sai synttärilahjaksi parimetriä pitkän liukumäen pihalle ja nyt jo pojat kiipeävät itse ne melko harvan kolme askelmaa ja laskevat alas. Metsästetään nyt paniikissa fat boyta tai muuta pehmustetta liukumäen alle, ennen kuin joku tulee sieltä päälleen alas. Tänään jo Anton kerkesi meidän näkemättä nousemaan ja laskemaan itsekseen, ja tämä tapahtui siinä puolessa minuutissa kun meininki tapahtui muualla...meiltä loppuu todella kädet ja huomiokyky kohta :) ollaan onneksi saamassa toukokuussa lähihoitajaharjoittelija meille yksiksi käsipareiksi ja silmiksi lisää. Joel ja Oliver ovat tällä hetkellä varsinaisia drama queenejä, jos jotain eivät saa tai heitä kielletään, niin konttaavat pää maassa ympäri kämppää ja kiukuttelevat. Anton polkee kiukkuisesti jalkaa, mutta unohtaa harmin hetkessä toisin kuin veljensä. Antonilla vaihe, jossa syleiksi ei meinaa kelvata muita kuin meidän ja mummin. Myös pahimman harmin tullessa vain äiti meinaa kelvata. Anton on suorastaan sympaattinen, kun taistelee äidin sylistä. Kun hän on päättänyt olla sylissä, niin sinne ei sitten muita mahdu ja Anton työntää koko kroppansa voimin toista sylistäni pois. Onneksi muut pojat ovat suopeita ja antavat yleensä helposti Antonille periksi. Nyt eletään myös jännää aikaa kielen suhteen, eilen iltana Oliver huuteli iltapuuropöydässä "äiti, isi". Lenniäkin Oliver muotoilee parhaiten. Joel on sanonut äidin lisäksi vaippa ja pappa. "Anna" on myös suosittu sana ja sitä käytetetään ihastuttavasti sellaisen hieman kitisevään äänensävyyn. Pojilla selkeästi omaa kieltä mitä höpöttelevät toisilleen ja yhteistuumin alkavat aina hömpöttää jotain. Kun yksi alkaa pärräämään niin muut seuraavat perässä. Eilen kun Marko alkoi kutittelemaan selällään makaavaa Joelia, tuli Anton viereen makaamaan, kun halusi kanssa. Yhtäkkiä Joel nousee ja alkaa antamaan pusuja selällään makaavalle Antonille ja Oliver kiiruhti heti paikalle ja yhteistuumin siinä sitten pussailivat Antonia, joka oli ihan muikeena. Mieletöntä :) Nämä on niitä hetkiä, jolloin on äärettömän kiitollinen ja onnellinen noista veljeksistä.

Muutoin täällä on eletty hyvin sujuvaa arkea, juhlahumua ja lomailtukin on. Pojat on nyt myös kaikki käyneet kerran muskarissa ja alkujännityksen jälkeen kaikki tuntuvat tykkäävän, eikä ihme kun veljensä laulaa heille koko ajan ja me kylläkin myös. Lenni sepittää omia lauluja asiasta kuin asiasta. Meidän maailman reippain isoveli täytti kuun alussa 3 vuotta. Synttärijuhlapäivä oli kaiken kaikkiaan jännä, kun meillä oli aamusta tarkoitus käydä myös virpomassa. Lenni oli jaksanut tehdä edellisenä päivänä vaikka kuinka monta virvontavitsaa pääsiäissuklaamunien toivossa, mutta aamulla kun selvisi että pitäisi pukeutua ja varsinkin nähtyään muutaman noidan meitä virpomassa kohtasimme taas pienen ihmisen elämän suurimpia dilemmoja. En halua laittaa noita päälle, mutta kun mä haluan ne suklaamunat. Päädyimme virpomaan omaa mummia ja mummua. Synttäreiden alettua iltapäivästä koko juttu oli jo unohtunut. Juhlat olivat ilmeisen onnistuneet; kaikista kivointa oli synttäreille tulleet kaverit ja niiden kanssa leikkiminen (riehuminen). Seuraavana päivänä lähdettiin vielä synttärilahjaristeilylle, kivointa oli pähkinöiden syönti hytissä äidin ja isin kanssa kolmistaan. Lenni huolehti kovasti reisussa tuliaiset pikkupojille ja arveli näiden ikävöivän häntä :) Lenni asettuu tällä hetkellä kovasti isomman rooliin suhteessa pikkupoikiin ja toistaa pojille asioita mitä me heille sanomme ja "opettaa" kovasti poikia.

Suurimpana pähkäilynä itsellä on ollut ensinnäkin se, että miten selviän parin viikon päästä olevasta puolikkaasta maratonista. Sain eilen lenkkeiltyä 14,5 kilometrin lenkin, mikä antoi toivoa, että enköhän mä maaliin ainakin pääse. Sitten on töihinpaluu syksyllä, josta olen sinällään hyvillä mielin. Minulle 3,5 vuotta kotona tuntuu olevan riittävästi. Ollaan tätä pähkäilty tammikuusta lähtien, että miten hoitokuviot järkätään. Aluksi oltiin täysin sitä mieltä, että otetaan kotiin hoitaja. Mutta nyt suunnitelma on muuttunut täysin. Saadaksemme ryhmän täyteen kunnalliselle kolmiperhepäivähoitajalle meidän olisi pitänyt hakea neljättä lasta, koska Lenniä emme olisi halunneet ottaa tarhasta kavereidensa luota kotiin. Sitten oli yksityinen lastenhoitaja, mutta hänen sairastuessa olisimmekin olleet aina pulassa ja kaikki se ruuan laitto sitten iltaisin...Sama tarha missä Lennikin on, alkoi tuntumaan houkuttelevalta. Miettiessämme tätä olimme aluksi vakuuttuneita, että tarvitsemme tueksi au-pairin, jotta saamme viennit ja haut onnistumaan. Tämän hetkinen tilanne on se, että olen palaamassa neljäpäiväiselle työviikolle ja pojat menossa Lennin kanssa samaan tarhaan. Pojat ovat pääsemässä samaan ryhmään ja Lenni viereisellä pihalla. Mutta meille ei ole tulossa sitä au-pairia ja se tässä hieman huolestuttaa. Haalitaan tässä kaikenmaailman tukimuotoja, jotta saataisiin palapeliä kokoon, että saataisiin arki toimimaan. Yksi ei nimittäin vaan yksinkertaisesti pärjää näiden kaikkien viennissä tarhaan aamuisin. Pitää olla siis toinen meistä ja joku toinen, haun ehkä sitten saa toinen yksin hoidettua. Ehkä. Sepä tässä jännintä on, kun ei osaa ennustaa miten lapset muutoksen ottavat ja miten siirtymät ym. sujuu. No näitä suuria muutoksia on aikaisemminkin ollut ja niistä on selvitty :) sumplitaan sitten lisää.

Aikun tuli taas hyvä mieli, kun Lenni huuteli tuossa huoneestaan pitkään ettei saa unta. Menin ja aloin laulamaan Sinistä Unta, mitä ollaan laulettu ihan vauvasta lähtien, ja Lenni lauloi mukana kirkkaalla ihanalla lapsen äänelleen muistaen sanasta sanaan koko biisin.

 Onnea Lenni!

 Pääsiäinen mökillä Hattulassa

 Pihakausi avattuna. Piha on aidattuna, jonne uskaltaa jo pojat päästää. Pojilla myös oma retkipöytä, jonne piti päästä heti retkelle.
 Matkalle lähdössä


Ihanaa kevättä kaikille, ottakaa rennosti! T. Oliver

torstai 27. maaliskuuta 2014

Kolme kävelevää pikku-ukkoa


Kyllä tässä kävelemään oppimisessa ja sen riemussa, jos jossain, koki olevansa kolmosten äiti. Parin viikon välein hurrattiin ja tsempattiin aina uutta poikaa, ja niinhän siinä kävi, että ikäjärjestyksessä lähdettiin. Samoin kuin konttaamaankin; ensin Joel, sitten Anton ja lopuksi Oliver. Minulle on kerrottu, että kävelemään oppiminen on hurjaa ja jännää aikaa, kun pitää pelätä hurjia kaatumisia ym. En oikein allekirjoittanut tätä Lennin jälkeen, enkä vielä Joelinkaan jälkeen, mutta Antonin kohdalla sen ymmärsin. Konttauskypärälle olisi ollut kyllä käyttöä. Oltaisiin ehkä selvitty pahimmilta pään kopsahduksilta, melkoisen hurjaa menoa oli. Tahtoa ja sinnikkyyttä oli enemmän kuin taitoa. Oliver oli sitten koko porukan varovaisin liikkeelle lähtiä, pylly jo valmiiksi taakse ojennettuna, jos sattuisi vaikka horjahtamaan. Aluksi ei edes tajunnut, että sieltähän se etenee, kun vankassa seisoma-asennossa pikkuhiljaa hinasi jalkoja eteenpäin. Nyt ne kaikki jo menee peräkanaa, mun vauvat.

Muutoin kevät on alkanut oikein kivasti. Täällä joka päivä vauhti ja ymmärrys kasvaa. Pojat tietää milloin mennään syömään ja nukkumaan ym., niin asioita tehdäänkin kivasti yhteisymmärryksessä...useimmiten. Pari päivää sitten Oliverilla oli kunnon potkuhuutoraivarit ja kävin kelaamaan aikaa taaksepäin, että minkäs ikäinen se Lenni olikaan kun nämä alkoi...ja juu-u, näitä aikoja se tosiaan oli. Pojat tänään 1 v 3 kk! Omaa tahtoa alkaa olla ja kiellot ottaa itsetunnon päälle. Kiukuttelua ja vaatimuksia on enemmän, mutta niin sen kuuluukin olla. Sanoja on oikeastaan vielä Äiti, Äittä ja ensitavuja  sitten enemmän. Lamppu löytyy katosta sitä kysyttäessä ja pyydettäessä tullaan antamaan pusua ja halia. Piilosta ja hippaa on kiva leikkiä, heidän omilla säännöillään. Sähköjohdot kiehtovat edelleen ja takkaan on kiva mennä. Mutaa ja hiekkaa syödään innokkaasti ulkona ja sitä on saatava, mitä toinenkin saa. Yöt nukutaan edelleen hyvin ja ne yhdet päikkäritkin pääsääntöisesti hyvin (2-3 tuntia), joskus ne jää jollakin puoleenkin tuntiin. Terveinä ollaan pääsääntöisesti oltu. Ainoastaan Oliver sairasti peräjälkeen vauvarokon ja parvorokon, ja muut eivät sitä saaneet. Outoa. Saatiin vihdoin myös muskaripaikka ja ensi viikolla aloitetaan sitten yhden pojan kanssa, ja kukin pääsee vuorollaan. Lenni käy myös rokkimuskarissansa, mikä on ihan huippujuttu hänen omastakin mielestä. Parin viikon päästä juhlitaankin jo Lennin 3-vuotissynttäreitä ja lähdetään synttärilahjaksi kolmistaan laivalle Tukholmaan. Jee, itse odotan varmaan tätä lomaa enemmän kuin Lenni itse :) 




 On se serkkutyttö ihana (turvakaukalossa tuossa poikien edessä). Päässä Miitta-tädin tekemät uudet pipot.

Pyöräilykausi avattuna! Ajeltiin koko perhe kauppakeskukseen, jossa käytiin vähän kaupoilla ja syömässä. Onnistuu se näin suurperheellisenäkin, näköjään.



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Vain taivas rajana

....pojat ovat nimittäin päässeet vapaiksi. Kyllä, meillä on täällä uusi elämä, kun käydään nykyään joka päivä jossakin pikkupoikien kanssa. Pojat ovat nimittäin siirtyneet yksiin päikkäreihin ja aamupäivällä on vihdoinkin hyvin aikaa tehdä jotain, eikä tarvitse heti kiireettömän aamupuuron jälkeen mennä nukkumaan. Nykyään on tosin myös PAKKO lähteä jonnekin muuten täällä on aika väsynyttä meininkiä, ei meinaa enää kodin virikkeet riittää ja ulko-ovi on nyt löydetty ja sen taakse patoudutaan viimeistään siinä puoli yhdentoista maissa. Anton on sopeutunut uuteen rytmiin ihan kivuttomasti, mutta isommat pojat kipuilevan hieman olemalla melkoisen väsyneitä aamupäivästä, joten käynti jossakin piristää kummasti. Nyt on sitten käyty perhekerhossa, kavereilla, leikkipuistossa, kauppakeskuksessa jne. muskaria yritän edelleen järkätä, kun ei viimeksi saatukaan paikkaa.

Joel jo pääasiallisesti kävelee ja Anton nyt muutaman päivän sisällä alkanut tosissaan yrittämään kävelyä eri paikkoihin. Anton onkin melkoinen näky, kun se ensin nousee seisomaan, hetken huojuu paikoillaan ja hakee tasapainoa jonka saatuaan lähtee kädet ylhäällä pää taaksepäin taipuneena ilosta hihkuen kävelemään. Hän on hyvin ylpeä tästä uudesta taidostaan. Motoriikka ei ole vain ihan samalla tasolla kuin Joelilla, joka menee jo todella taidokkaasti kaatumatta., mutta sinnikkyyttä ja tahtoa on sitäkin enemmän. Anton voikin kaatua vaikka kuinka monta kertaa ja aina vaan noustaan uudelleen ylös yrittämään. Oliver vielä harkitsee, eilen otti vasta ensimmäistä kertaa yhden askeleen kohti. Muutoin Oliveria ei ole koko kävelyjuttu kiinnostanut. Ruokailussa ollaan myös edistytty ja varsinkin Oliver yrittää tosissaan syödä lusikalla (siis noin viisi minuuttia ennen kuin kyllästyy hommaan). Oliver vaatiikin usein, että häntä autetaan laittamalla lusikkaan ruokaa hänen omalta lautaseltaan ja siitä ammentaa sen sitten suuhunsa. Leikkejä mitä pojilla tällä hetkellä on, niin kivointa on tietenkin se mitä ei saa tehdä. Jos jotain pojista kielletään kääntyvät muiden katseet samantien sinne suuntaan ja kas, siellähän ne kaikki on sitten sen kielletyn tekemisen kimpussa. Laatikoita meillä koristaakin tällä hetkellä kauniit maalarinteipit ja maassa seisovan ison roskapöntön uusi sijainti on pöydän päällä. Myös yläkerrasta alas tavaroiden tiputtelu on kivaa. Oliver tykkää kovasti tuoda tavaroita meille ja piilotella niitä eri paikkoihin, Anton avata ja sulkea (kuten ovea), ja Joel kävellä ympäriinsä jotakin lelua kannellen ja sitä esitellen.

Itsekin on ihan into pinkeenä näyttämässä pojille asioita ja tuntuu, että nyt poikien pitää saada kokea kaikki ja heti. Oltiin muiden äitien mielestä varmasti melkoinen näky, kun äitini kanssa perhekerhossa hihkuttii toisillemme innoissamme, että katso, nyt se leikkii tuolla tuon tytön kanssa ja laittaa noita palikoita tonne yhdessä...olemme selkeästi olleet liian kauan näiden seinien sisällä :) Pojat itse eivät olleet uudesta ympäristöstä tai muista lapsista moksiskaan ja lähtivät heti leikkimään muiden kanssa toisensa ja meidät unohtaen. Jossakin vaiheessa Joel huusi huoneen toiselta puolelta, että "Äittä".

Iltaisin huomaan olevani väsyneempi kuin aikaisemmin, päiviin on tullut enemmän vauhtia ja äänimäärä on kasvanut, kun pojat ovat saavuttaneet "Mie romahan" -iän, jos jotain heiltä kieltää tai ottaa pois. Joel varsinkin loukkaantuu verisesti eikä meinaa leppyä millään. Taistelut leluista on myös koventuneet ja kaikki kolme huutavat ja kiukuttelevat, mikä on tietysti niitä huippuhetkiä :) Lenni vaatii osaansa ihan siinä missä muutkin eikä viihdy hetkeäkään yksin leikkien. Mutta heti kun pojat ovat menneet illalla nukkumaan, niin meillä on jo tunnin päästä ikävä ja nauraskelemme päivän aikaan tapahtuneille asioille mitä kukin on tehnyt. Lenniltä on alkanut tulemaan sellaisia letkautuksia, että pitäisi kirjata niitä jo ylös. Olemme saaneet nauraa jalat ristissä, ihana Lenni.

 Anton ja Joel
 Lenni ja Joel
 Ruokailua
 Isoveli on poikien idoli
 Silloin kun oli vielä lunta

Pojat vielä vähän hakee, että mitä siellä hiekkalaatikolla kuuluukaan tehdä, jos ei kerran hiekkaa saa syödä.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Ensiaskelia ja leppoisia päiviä

Hyvä Joel! Pohdimme, mikä luetaankaan ensiaskeleiksi. Joel on ottanut jo jonkin aikaa yhden askeleen ennen heittäytymistään (mitä Anton tekee nyt), mutta viikko sitten hän otti neljä askelta. Katsoimme Markon kanssa toisiimme.. kyllä, nämä askeleet kirjataan Joelin ensiaskeleiksi. Tilanne oli myös ihana, kun paikalla oli koko perhe. Lennikin kovasti Joelia tsempaten. Lenni on selkeästi innoissaan, kun pojat kasvavat ja selkeästi ymmärtää että kohta hän saa heistä leikkiseuraa. Pojilla ymärryksen määrä on myös harpannut uusiin sfääreihin, ymmärtävät jo todella paljon puhetta ja lähtevät erilaisiin leikkeihin mukaan. Ja he ymmärtävät, ihme kyllä, myös niitä kieltoja. Lenni ei kyllä ikinä "ymmärtänyt" niitä näin kivasti kuin pikkupojat :) Anton on pojista lennimäisin, joka sinnikkäästi menee oman päänsä mukaan vaikka läpi harmaan kiven.

Viime viikolla, kun aurinko paistoi ja vietimme poikien kanssa ihanan hidasta aamua olympialaisia samalla katsoen, mietin, että nyt koen oikeastaan ensimmäistä kertaa olevani äitiysLomalla. Kiva kun ei ollut tarvinnut lähteä aamulla töihin ja sai vaan letkotella poikien kanssa. Päivät on parhaimmillaan mukavan lekoisia poikien kanssa, kun mennään rutiinien mukaan ja nukutaan hyvin. Meillä edelleen pysytään kaksissa päikkäreissä, ainoa huono puoli on, että talo hiljelee oikeastaan  vasta puoli kymmeneltä. Yöt ovat rauhallisia ja pojat haluavat nousta sängystä usein vasta yhdeksän maissa.

Jos jollakin makaa käyttämättömänä Stokken valjaat (Toivoo Joel, joka kiipeilee pöydällä syöttäessä) tai turvaistuinta autoon (Toivoo Oliver, joka joutuu vielä matkustamaan kaukalossa), niin ilmoitelkaa ihmeessä.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Tauti

Se on täällä. Tauti. Valitettavasti. Mitä todennäköisimmin norovirus.

Onhan noita tauteja ennenkin ollut, mutta tämä ei saa kyllä tulla enää toiste meille kylään. Miten hetkessä elämä voikaan heittää häränpyllyä, kun saa sen puhelun tarhasta. Olo on kuin tuomitulla, kun tietää mitä on luvassa. Voi sitä jännityksen määrää, kun odottaa että kuka seuraavaksi. Kerettiin jo kerran heittämään yläfemmatkin, kun kukaan muu ei sairastunutkaan. Kunnes... nyt ollaan jo voiton puolella, kun yli puolet perheestä on jo läpikäynyt pahimman vaiheen :) sitten vielä kun viimeisen sairastaneen jälkeen tulee ottaa viruksen elämisaika huomioon, niin kas vain, Taudin parissa onkin vierähtänyt jo muutama viikko.

Tauti, lupaathan, jätä meidät piitkäksi aikaan rauhaan.

torstai 9. tammikuuta 2014

Ensimmäiset synttärit

Täällä orientoidutaan taas parin viikon juhlien ja lomien jälkeen uuteen arkeen. Aluksi tuli pieni ahdistus, että miten saadaankaan kaikki sumplittua niin, ettei nyt täysin uuvuteta itseämme että äitiäni, joka on aina niin halukas auttamaan oman jaksamisen välillä unohtaen. Mutta kyllä, elämä taas kerran jotenkin on järjestymässä ja hyvältä näyttää. Hyvä Helsinki, joka jatkaa palveluseteleiden jakamista!

Joulu oli täynnä iloa ja tärkeitä ihmisiä ympärillä. Pukkikin otettiin sitten ilolla vastaan, kun olimme käyneet häntä ensin Seurasaaren joulupolulla tapaamassa ja Lenni päätti rohkaistuaan mielensä, että kutsuu hänet meille sitten jouluna kylään (eikä hänen siis tarvitsekaan jättää lahjoja oven ulkopuolelle). Itku meinasi tulla kun pukki asteli meidän pihalla, mutta hienosti pieni ihminen kokosi itsensä. Lennillä oli paljon juttuja pukille, mutta turvallisen matkan päästä. Syliin ei menty, vasta loppumetreillä kun The lahja oli annettu: pieno, oli Lenni pukille niin kiitollinen, että kävi tätä halaamassa. Pikkupojat kävivät kukin istumassa pukin sylissä. Oliver ja Anton hetken sylissä kaveria tuijotettuaan päättivät ettei ole kovin hyvä juttu. Joel puolestaan tsekkaili tasaisin väliajoin pukkia silmästä silmään, mutta jäi tyytyväisenä syliin istumaan.

Pojat senkun kasvavat ja ovat kyllä melkoisia velikultia. Tänään syöttäessäni heitä Anton alkoi taputtamaan pöytään, Joel alkoi hymyilemään veikeästi ja alkoi myös taputtamaan pöytään. Naureskelivat siinä hetken keskenänsä taputtaen pöytään, kunnes alkoivat katsoa Oliveria kuin häntä mukaan innostaen ja kas Oliverkin alkoi taputtamaan pöytään. Minä istuin täysin unohdettuna heitä vastapäätä ruokalusikka kädessäni ja vain katselin ihmeissäni. Ihanaa on ollut myös huomata, miten Anton on parin viime viikon aikan "lähentynyt" muita poikia. Anton tykkästi aikaisemmin touhuta ennemmin omiaan ja Lenniäkin hieman pelkäsi, ja kävi usein itsemään kun Lenni lähestyi. Jopa Lenni itse alkoi varomaan Antonia. Nyt kuitenkin hakeutuu muiden poikien kanssa samoihin leikkeihin ja ottaa kontaktia. Olemme pyrkineet olemaan puuttumatta poikien pieniin kinoihin keskenänsä ja nykyään sietävätkin enemmän toistensa koviakin otteita. Hyvä, että oppivat selvittämmän mahdollisimman pitkälle omat riitansa. Neuvolassakin on käytynä ottamassa tukku piikkejä takamukseen ja saatiin uudet strategiset mitat. Ja kyllä, Joel on saavuttanut hienon kymmenen kilon rajapyykin. Oliver tuli yllättävän lähellä n 9,8 kiloa ja Anton Oliveria kilon perässä 8,8 kiloa. Pituudet olivat siinä 73-75 cm. Antonista moni sanoo, että hän on porukan "aivot", joka tarkkailee todella tarkasti ja keksii aina ensimmäisenä miten jokin aukeaa ym. ja on todella sinnikäs. Tämän sinnikkyyden ja päättäväisyyden takia Antonille myös sattuu ja tapahtuu eniten. Tämä alkaa jo näkyä kolhujen määrässä. Oliver on porukan hauskuuttaja, joka hakee kovasti toisista kontaktia ja hymyilee paljon. Oliver on myös ketterin kiipeilijä ja pojista nopein. Oliver tykkää myös tulla syliin köllöttelemään ja oikein nautiskelee siinä pitkään jos saa vielä pullonkin mukaan. Joel on kehittynein kommunikoinnissa ja komentaa ja huutelee jo vakuuttavasti. Joel tykkää myös esitellä taitojaan, kuten taputtaminen. Kun joku on ruokapöydässä saa Joelista aina seuraa. Ja Joelia pitää varoa kun kapuaa syliin, pureminen kuuluu hänen hellyydenosoituksiinsa :) Joel kuitenkin eniten halimassa ja tykkää olla sylissä.

Muutoin arki hakee täällä uutta muotoaan, kun pojat hakee vähän uutta unirytmiä. Tuossa viikonloppuna, kun Lenni oli mökillä serkkujen kanssa, niin nukuttiin sitten poikien kanssa heittämällä kymmeneen. Siinä mentiinkin sitten yksillä päikkäreillä, mutta taas joinakin päivinä tarvitsevat vielä kaksi päikkäriä. Nukkumaan mennään puol ysiltä. Yöt menee siis todella hyvin ja saamme itsekin nukuttua hyvin. Nyt kun olemme vihdoin saaneet keittiönpöytäasiat kuntoon ja pojat ovat päässeet pöydän ääreen kunnolla syömään, tulisi ilmeisesti aloittaa viimein sormiruokailu ja antaa heille lusikat käteen. Oivoi, sitä tulevan sotkun määrää...olen kummasti löytänyt aina hyviä syitä miksi tätä ei olla aloitettu aikaisemmin. Ilokseni myöskin huomasin juuri, että pojat viihtyy taas rattaissa. Jes, yhteiset lenkit ovat taas alkaneet. Tuossa oli monen kuukauden tauko, kun pojat eivät käyneet käytännössä ulkona yhtään, kun rattaissa olo oli yhtä huutamista ja maahan tuonne mutaan ei heitä oikein viitsinyt laittaa konttaamaan.Mutta kyllä täällä jo kesää odotellaan, kun eilen viimeksi pakkasin yksin kaikki kolme toppavaatteisiin; kun puin ensimmäistä oli kaksi muuta kiipeilemässä päälle ja repimässä pois juuri laittamaani villasukkaa ym. ja kun viimein sain viimeisenkin puettua oli jo se ensimmäinen hermostunut rattaissa odotteluun. Ja minulla jo valmiiksi hiki lenkille lähdettäessä :)

Kauheasti ei siis olla viimeisten kuukausien aikana  muutamia kyläilyjä ja viikottaisia uinteja lukuunottamatta käyty pikkupoikien kanssa näiden seinien ulkopuolella. Nyt varasin juuri muskarin, jossa alan käymään vuorotellen kunkin pojista kanssa. Onneksemme meillä on käynyt paljon kavereita, sukulaisia ja lapsia kylässä, niin pojat näkevät muitakin kuin toisiaan ja eivät tunnu vierastavan ketään. Ei mene kuin hetki, kun heidät löytää vieraiden syleihin kiipeämästä. Välillä vertaan lähinnä omaa toimintaani pikkupoikien kanssa siihen, miten Lennin kanssa tässä iässä toimimmekaan. Viimeksi sitä mietin, kun olin taas yrittänyt juosta kulman taakse piiloon ruokalautaseni kanssa, jos olisin saanut hetken aikaa syödä rauhassa. Niin ei, eiköhän se Joel sieltä kaarra paikalle huudellen samalla kavereille, jotka seuraavat perässä. Siinä minä sitten istun jumissa saarrettuna tuoliini kolme lasta kavunneena jalkojani vasten vaatien ruokaani. Alan antamaan heille paloja ruuastani, että saisin syötyä itse samalla. Tuntuu, kun antaisin pöydästä makupaloja koiralle ja mietin, että niin, pöydästä ei kyllä saisi syöttää. Sitten mietin Lenniä, että kyllähän me hänellekin annettiin tässä vaiheessa pieniä makupaloja ja ihan kivastihan on oppinut ruokatavat. Että tällaista meillä tänään mietitään :)

Meillä oli tässä myös suuri päivä; poikien ensimmäinen syntymäpäivä. Pojat viihtyivät omissa juhlissaan oikein kivasti ja osallistuivat lahjojen avaamiseen. Lenni pääsi nauttimaan isoveljen niistä erityisen mukavista tehtävistä, kun pääsi puhaltamaan poikien puolesta kynttilät kakkujen päältä. Ensin oli ollut musiikkiesitys, jossa kaverinsa kanssa soittivat pienolla ja kitaralla paljon onnea vaan-biisin. Itse kun mietin vuotta, niin minusta se on tuntunut kuitenkin melkoisen pitkältä, kun pikkuvauva-aika tuntui niin pitkältä mutta ei tosin pitkästyttävältä. Nyt pojissa tapahtuu kehitystä melkoista vauhtia. Itse olen tämän vuoden jälkeen melkoisen paljon elämänkokemusta, muutamaa ryppyä ja raskausarpea, ihania muistoja, itseluottamusta ja rentoutta äitinä sekä venyneitä pinnoja rikkaampana.

Moni lapsellinenkin sanoo meiltä lähtiessään, että huhhuh melkoista menoa tämä teidän elämä. Silloin aina havahtuu, että onhan tämä melkoista vauhtia. Joskus myös mietin miten ihan fyysisestikin jossain vaiheessa näiden jätkien kanssa pärjään, kun tuntuu että ne jyrää jo nyt :) mutta en voisi kuvitella eläväni minkään muunlaista elämää, tämä on täydellistä juuri tällaisenaan (tai ehkä muutaman kerran enemmän voisi yrittää lähteä omaa/parisuhde aikaa viettämään :) )

 Pojat kokkaa

 Todistetusti käyty ulkona :)

 Lennin sanoin: tässä on meidän perhe. Serkkutytön ristiäisissä saatiin koko porukka kuvaan.

 Isin rillit on ehkä kivimmat ikinä.

 Siinä se nyt on. Elämäni ensimmäinen piparkakkutalo, katson tämän suurteoksi äitinä.

 Helpostihan tänne mahtuu.

 Hartaasti pukkia odottaen.

 Joelin hieman skeptinen ilme.

 The pieno.

 Poikien synttäreiltä.

Lenni hoitamassa isoveljen tärkeitä tehtäviä.