sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kevät

Eilen oli ihana päivä!

Olimme molemmat Markon kanssa heti aamusta virkeinä hyvin nukutun yön jälkeen ja piiitkään aikaan kumpikaan ei tarvinnut eilen päiväunia, mikä pidensi ihanan aurinkoista päivää kivasti. Aamulla pakkasimme koko porukan toppavaatteisiin ja suuntasimme ulos. Muutoin niin hiljaisessa naapurin leikkipuistossa oli ihmisiä, mikä muistutti kivasti Kööpenhaminasta, jossa puistot olivat aina täynnä ihmisiä ja samalla siis myös paljon seuraa. Kiva tunnelma ja Lenni nautti selkeästi kun olimme koko poppoo yhdessä liikenteessä. Sitten vanhempani soittivat hyvin tervetulleen yllätyspuhelun, jossa ilmoittivat tulevansa meille kylään, mikä siis antoi meille mahdollisuuden suunnitella Markon kanssa jotain omaa menoa. Olen usein viime aikoina muistellut tasan kaksi vuotta sitten elettyä aikaa, jolloin olin juuri jäänyt äitiyslomalle ja odotin Lenniä viimeisilläni, tällöin oli aivan ihana aurinkoinen kevät ja istuinkin Munkkiniemessä asuessamme kaikki päivät Torpanrannan terassilla paistattamassa päivää. Hassua ajatella, että tästä on vasta kaksi vuotta, kun niin paljon on tapahtunut sen jälkeen. Suuntasimme siis nostalgisoimaan Torpanrantaan Markon kanssa treffeille :) Aurinko lämmitti todella ihanasti ja porukkaa oli meren jäällä mitä erilaisimpien touhujen parissa. Joku opiskelijaporukka oli laittanut oikein ison teltan pystyyn jäälle ja järkännyt jonkinsortin bileet. Oli ihana tunne irtaantua hetkeksi lapsiperhearjesta ja olla pienen ohimenevän hetken hengessä osa tuota opiskeliporukkaa. Olo oli ihanan keväinen, mitä vaan nostatti tilaamani prosecco :)

Saimme taas muistutuksen miten tuo yhdessä vietetty tunti oli äärimmäisen tärkeä ja miten kivaa sen jälkeen oli palata taas kotiin, ja jaksoi taas huonommin nukutun yön paremmin. Eläköön kevät!


Sopu sijaa antaa...vai miten se nyt menikään :)

2 kommenttia:

  1. Mukavan positiivinen blogi. Onnea ja jaksamista nuorelle perheelle!

    VastaaPoista
  2. Hei Päivi ja terveisiä (lumisesta) Kööpenhaminasta. Jotain kuulumisia olen yhteisiltä tutuilta kuullutkin ja nyt luin blogisi kerralla alusta loppuun. Ihan mielettömän mahtavaa kuinka hienosti kaikki on mennyt. Suloiset pojat ja reipas Lenni :) Ihanaa kevättä teille. Sari ja kaksostytöt Sini+Sonia

    VastaaPoista