Tulevaisuus

En ole ikinä aikaisemmin elämässäni miettinyt elämääni niin pitkälle, kuin nyt kolmosten syntymän jälkeen. Täällä on kuulkaa suunnitelmat jo tehtynä aina eläkeikään asti :) Olen aina elänyt pelkästäään tässä hetkessä enkä ole paljoa vuotta pidemmälle elämääni miettinyt, mutta luulenpa että se on yksi selviytymiskeinoni tässä tilanteessa. Kun näkee elämänsä suuremmassa perspektiivissä näkee tämän hetken elämänvaiheen arvokkaana ja omanlaisenaan. Se, että on nyt niin lukittuna kotiin eikä "omaa aikaa" ole paljon mitään, ei tunnu yhtään pahalta eikä kaipaa muuta, kun tietää että tulee aika, kun me suorastaan rukoilemme poikia olemaan joskus kotonakin ja tekemään meidän kanssa juttuja. Tulee varmasti aika, kun sitä aikaa on taas yllinkyllin itselle, omalle työuralle ja toiselle Markon kanssa. Koenkin ilokseni pelkkää tyytyväisyyttä elämääni kohtaan ja nautin tästä ajasta, kun pojat ovat pieniä. On helpompi elää hetkessä.

Näin  se menee: ensin perhe-ja työelämään siihen asti kun pojat muuttavat pois kotoa. Toivottavasti saamme myös asua tässä asunnossa siihen asti ja toivottavasti saa tehdä yhtä mielekästä työtä kuin tähänkin asti. Sitten pojille tiedoksi, että lapsia hankitte sitten vasta vähän myöhemmin, tai me olemme heidän apunaan sitten vähän myöhemmin. Koska myymme sitten tämän asunnon ja ostamme pienen asunnon keskustasta ja matkustelemme Paljon :) Sitten kun olemme eläneet tätä vaihetta kylliksemme ostamme taas isomman kodin, mihin mahtuu lapsenlapsia kyläilemään ja olemme poikien apuna lasten kanssa. Kun nyt sen ymmärtää, miten arvokasta isovanhempien apu on.

Koin viime lauantaina voimakkaan tulevaisuuden kokemuksen, kun sukulaispoika, joka oli vasta vähän aikaa sitten pieni poika seisoi vieressäni meidän keittiössä ja oli saman pituinen kuin minä ja oli jo ihan aikuisen oloinen. Hätkähdin, kun mietin että jossakin vaiheessa minulla pyörii neljä tuollaista äijää täällä keittiössä. Ja tietty se viides. Mieletöntä! Toivottavasti onnistumme kasvattamaan heistä myös yhtä tasapainoisia ja onnellisia, ja mikä tärkeintä säilyttämään hyvän yhteyden heihin.

Huomenna on poikien 8 kk kätilöopiston kontrollikäynti ja samalla saamme sen lähetteen unikouluun. Saimme tiedon, että näillänäkymin paikka meille olisi  Tammisaaren sairaalassa valmiina jo ensi viikon tiistaina ja tämä koulu kestäisi siis kolme yötä.

 Oliver matkustajana Lennin laivassa

 Aamuhetki

Aamupuurolla, tällä hetkellä meillä syödään vielä näin. Mitä nyt joskus lähtevät karkuun pyörimällä.

Kesälomalla

..ollaan oltu koko porukka ja pieni katkos siis tännekin kirjoittamisen suhteen :)

Täällä on alkanut uusi vaihe. Pojat ovat alkaneet kommunikoimaan keskenään (naureskelevat keskenään, ottavat toisistaan kiinni ja niin...tappelevat samasta lelusta), jonkin sortin liikehdintää pyörimällä jo tapahtuu, syödään kiinteitä ja pojat nukkuvat jo omassa huoneessaan. Tuo kiinteiden aloittaminen on uusin juttu, kunnes ymmärsin vinkistä tehdä kaupanpöperöiden sijaan omatekoista mössöä, niin johon vihdoin ja viimein maistui. Tämä uusi ruokailu on tuonut hieman enemmän pituutta poikien uniin, mutta se suurin ponnistus - yösyöttöjen poisjättäminen - on edelleen edessä. Kävimmekin juuri lääkärissä, josta laitettiin lähete sairaalan unikouluun. Ajatuskin ehjemmistä öistä saa minut hymyilemään :)

Kesälomaan on mahtunut yhden terassin rakentaminen, mökkeilyä ja sukulointia. Pojat viihtyvät autossa onneksemme ihan kivasti mikä tekee reissaamisesta ihan mukavaa, mutta se pakkaaminen ja lähteminen...huh. Naapuri seisoi pihallaan kerran ja naureskeli, kun otsa hiessä kannoimme kamoja ja kaikki neljä lasta huusivat...riitti kuitenkin vielä omaa huumorintajua lohkaisemaan, että tässä ollaan leppoisalle reissulle lähdössä. Nyt ihana viettää viimeistä kesälomaviikkoa kotona, kun pojat kuitenkin viihtyvät täällä parhaiten ja asiat sujuu helpoiten täällä. Mutta ihanaa oli myös vaihtaa loman aikana maisemaa ja reissata vähän, kiitokset siis kaikille perheenjäsenille ja sukulaisille, kun kestitte meitä. Kiitos ja anteeksi :) joskus sitä itsekin hengästyy kun yrittää katsoa meidän menoa ulkopuolisin silmin.

Aina joskus näissä hektisissä päivissä pysähtyy ja huomaa hymyilevänsä; meillä on tosiaan kolmoset. Näitä tilanteita on ollut mm. paikallisessa suhteellisen suuressa kaupassa, jossa ostan hyllyt tyhjiksi maitoja ja vellejä, tai olohuoneen ovella katsoessani kun kolmet eri silmäparit seuraa minua ja nauraskelee eripuolilta huonetta. Samalla olen iloinen kaikista erikseen ja niistä hetkistä, joita voin kunkin kanssa erikseen viettää. Joel on meidän paras nukkuja ja nukahtaja, niin mikä onkaan ihanampaa kuin laulaa sängyn vieressä unilaulua ja lapsi nukahtaa siihen, tai katsella Antonin moninaisia ilmeitä ja jutteluja, tai hassutella Oliverin kanssa. Lenni on tietenkin sitten luku erikseen. Näinä hetkinä olen todella onnellinen. Mutta voin sanoa, ettei tämä aina helppoa ole. Kiristelee kyllä.

Pojat saivat myös uudet hyökkäysvaunut, joiden kanssa ei kyllä säästytä katseilta. Niihin tulee vaan jotenkin tottua.

 Pojat oli mun kanssa lenkillä ja ilmeisen kivaa oli uusissa vaunuissa ja mukana Miitta-tädin loihtimat torkkupeitot

 Melkein koko perhe mahutettuna riippukeinuun

Kesällä on ihanaa kun saa olla vaippasillaan, jätkät hengaa (vasemmalta Oliver, Anton ja Joel)

Kesämiehet

Ihanaa kesä on saapunut! Olen ollut niin kovin kiireinen kesätoimien (eli poikien) kanssa, että en ole kerinnyt kirjoittelemaan. Kesä ja helle on tuonut tullessaan niin hyvää kuin ei niin toivottavaakin. Ihanaa on ollut hetket Lennin kanssa uimassa ja muissa kesäriennoissa, meillä alkoi myös piharemontti ja Lenni on ollut aivan tohkeissaan siellä "hommissa" auttamassa. Helle on vain sotkenut pikkupoikien unet. Pari päivää olin ihan helisemässä, kun pojat eivät meinanneet mennä ollenkaan nukkumaan vaan väsyneinä itkeskelivät kunnes kukin piti erikseen nukuttaa sylissä niin, että kun viimeinen oli nukahtanut niin jo ensin nukahtanut heräsi...kärttyisenä tietenkin vähän nukuttuaan. Vaikka kuinka yritti jatkaa unta, niin ei...pojat nukkuivat 10-30 minuutin unia. Onneksi nyt jo paremmin, mutta vaihdellen. Luulenpa, että pojat alkavat olla jo sen verran isoja, että hakevat unirytmejä päiväksikin. Parina päivänä ollaankin jo menty kaksilla pitkillä päikkäreillä. Onnekseni pojat nukkuvat nyt myös samaan aikaan, jossakin välissä kukin nukkui vähän omaan aikaansa.

Eli summa summarum...hyvin vaihtelevaa on täällä meillä. Ei ole toista samanlaista päivää. Ainoa mihin voi jo luottaa on se, että pojat menevät nukkumaan 20-21 välillä ja nukkuvat siitä hyvin ensimmäiset tunnit. Tämä jo auttaa, kun saa kaikki neljä poikaa nukkumaan ja saa hetken hengähtää :)

Hurjaa, miten nopeasti aika menee. Kohta alkaa jo Markon viiden viikon kesäloma ja uusi vaihe taas alkaa. Pojat kaipaavat jo kovasti seuraa ja viihdyttämistä, joten onneksemme kesä on tuonnut myös lukuisat vieraat, joita meillä on onneksemme iltaisin käynyt. Yksikin uusi kasvo ja uudet jutut pojille, niin taas viihdytään paremmin. Olemme myös päässeet Lennin kanssa linnanmäelle  ja perjantaina päästään kolmivuotis-hääpäivän kunniaksi kahdestaan syömään ulos. Ihanaa!

Ulos poikien kanssa onkin haastavampi lähteä enää itsekseen, kun eivät oikein meinaa enää viihtyä vaunuissa. Yhtenä lauantaina tosin Lennin ollessa mummolassa repäistiin ja lähdettiin prismaan kolmikon kanssa :) ei jäänyt traumoja ja voisi lähteä toistekin. Loppupeleissä kaksi vauvoista oli meillä molemmilla rintarepuissa ja ainoastaan Joel nukkui tyytyväisenä vaunuissa.

 Anton :)

 Lenni Lintsillä

 Vasemmalta Anton, Joel ja Oliver. Tässä vielä päät kaikilla hienosti pystyssä (Anton alkaa olla jo Oliverin kanssa samaa kokoluokkaa)

Ja Anton jatkaa, kun toiset pojat jo väsähtivät

Hauska juttu

..ainakin poikien mielestä :) Yhtenä aamuna Oliver ja Joel oikein yltyivät räkättämään mun hauskoille jutuille, tulipa hyvä mieli! Anton myhäili vieressä.

 Pojat alkavat erottumaan jo omina tyyppeinään, noin karkeasti Oliver ja Joel ovat hyvin samanoloisia keskenään, kun taas Anton muistuttaa Lenniä pienenä. Isot pojat ovat hyvin rauhallisia, nauravaisia ja verkkaisia. Kun taas Antonin katse seuraa aina kärppänä ja Anton on myös motorisesti aktiivinen, niin että haastavampi saada rauhoittumaan nukkumaan, kun on päässyt oikein vauhtiin. Ihania poikia :)

6 kk kontrolli

Oltiin perjantaina kätilöopistolla lastenlääkärillä 6 kuukautiskontrollissa, mikä siis oli kuukautta aikaisemmin Antonin lähetteen takia (huomenna pojat täyttävät 5 kk). Neuvolan lääkäri oli nimittäin laittanut kuukausi sitten neuvolakäynniltä lähetteen Antonista alentuneen jäntevyyden vuoksi ja siten siis tuota tulevaa kontrollia siis aikaistettiin, niin tutkittiin kaikki pojat kerralla.

Anton haistatti kaikille, koska oli tämän lastenlääkärin mielestä jäntevin ja myös kehittynein :) hyvä Anton! Pojilla kaikki hyvin, ainoastaan Joel katsoo hieman laiskasti oikealle puolelle (mitä me ei oltu edes huomattu) ja täytyy nyt siis hieman jumpauttaa, jottei myöhemmin tulisi niskaongelmia. Muutoin pojat kuulemma tarttuvat jo hyvin ja kääntymiseen on ideaa. Meidän tulee myös kuulemma verrata kaikkea kehitystä lasketun ajan mukaan, kun keskushermosto ei kehity sen nopeammin kohdun ulkopuolella kuin kohdussa...melkeinpä päinvastoin. Onkin helpottavaa miettiä, että pojat ovat vasta 3 kk.

Ja ne mitat: Joel 7030 g (!), Oliver 6700 g ja Anton 5570 g.

Ja me näytettiin Markon kanssa kuulemma edelleen oikein pirteiltä :)

MoiMoi vauva...mitä kuuluu?

Tämän Lenni aina lausahtaa, kun näkee jonkun vauvoista. Lennille kaikki vauvat ovat myös Joeleita (ilmeisesti helpoin sanoa).

Lenni on kyllä maailman ihanin isoveli, pikkupojat seuraa jo tosissaan katseellaan Lenniä eivätkä hätkähdä Lennin välillä vähän rujompiakaan otteita...naureskelevat vaan. Lenni ei ole siis vieläkään osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta tai muuta turhautumista vauvoja kohtaan. Vaikka kuinka kiukuttaisi, niin aina vauvoja kohtaan ollaan kilttejä ja huolehtivaisia. Lenni tuleekin usein juosten luokse ja huutaa "äkkiä, äkkiä äiti, vauva ikkee (itkee)", jos joku vauvoista vähänkin itkee. Ja sitten juoksee kauheata vauhtia laittamaan tuttia ja silittämään päästä, samalla lirkuttavalla äänensävyllä (ilmeisesti meiltä oppineena) vauvalle hokien, että "ei hätää". Nukkumaan mennessäkin me Markon kanssa jäämme ennemmin paitsi iltahaleista ja pusuista, kun Lenni käy aina antamassa ne ensisijaisesti vauvoille. Nyt kun vauvat ovat alkaneet vähän kommunikoimaan hymyllään, katseellaan ja käsillään Lennin kanssa, on Lenni ihan haltioissaan.

Tarhassakin kuulemma lempileikkinä on nukkeleikit, jossa hoidetaan nukkevauvoja. Mutta onneksi muitakin kiinnostavia leikkejä on paljon, ettei tämä vauvavoittoinen kotielämä nyt ihan täysin hallitsisi. Iltaisin nukkumaan mennessä pitää saada myös oma nukkevauva kainaloon, jolle hän tekee ihan samat asiat kuin me Lennille. Eli kun laitan peiton Lennin päälle ja silitän häntä, niin Lenni tekee saman perässä nukelleen.

Käyn Lennin kanssa joka päivä tunnin verran puistossa ja eilen sain nauraa katketakseni, kun yhtäkkiä näen, kun Lenni on puskassa housut nilkoissa ja lauma tyttöjä ympärillä. Lenni oli sitten ensimmäistä kertaa päättänyt käydä puskapissalla ja tytöt olivat tulleet seuraamaan tilanteen edistymistä...kauan hän siinä yritti täyden odottavan hiljaisuuden vallitessa, mutta totesi tovin päästä kaikille tytöille reippaasti hieman pettyneenä, että "ei tullut" ja rupesi repimään housuja ylös. Voi muru :)

p.s. perjantaina on pikkupoikien kanssa kätilöopistolla kontrolli, niin saadaan kuulla miten meillä voidaankaan.

Paras äitienpäivälahja

...oli mökillä nukutut 10 tunnin yöunet täydessä hihjaisuudessa, raikkaassa mökki-ilmassa ja Markon vieressä. Kiitos mummi ja ukki! Ja tietenkin ennen sitä juoksulenkki ja mökkisauna. Enkä halua tietenkään olla mainitsematta Lennin tarhassa tekemää ihanaa kaulakorua.

Otettiin ja lähdettiin ihan hetken mielijohteesta eilen kera kolmosten mökille, kun Lenni oli lähtenyt serkkujen kanssa toiseen mummolaan. Oli hyvä huomata, että lähtö voi edelleen tapahtua suhteellisen nopeasti (puoli tuntia) ja kaikki tarpeellinen tuli vielä mukaan, eikä kamaa ollut mitenkään ihan mahdottomasti. Pojat ovat onneksi suhteellisen hyviä autoreissaajia, joten senkin puolesta helppo lähteä. Autossa pojat istuvat "selät" minuun päin, joten en istuessani näe heitä. Kopeissa oli ollut kauan hiljaista ja olin varma, että siellä nukutaan, mutta kas, kaikki olivat silmät sepposen selällään ja tuijottivat minua kun kurkistin ylhäältä. Ilmeisen jännää siis oli :) ja venematka se vasta jännä oli, kaikki oli ihan hereillä, mutta ei paljoa kuitenkaan hymyilyttänyt.

Emme myöskään kauheasti lähtiessä miettineet, mitä kaikkea pitäisikään ottaa mukaan. Joten onneksi nukkuminen ulkona pelkissä kopissa onnistuu mainiosti, mihin sitä siis rattaita tarvitsisi :)

Joelin ja Oliverin ilmeistä on vaikea päätellä, että onko "pörriäiset" lähinnä hauskoja vai pelottavia

Äitienpäiväkuva, vain Lenni puuttuu (vasemmalta Oliver, Anton ja Joel)

Pojat ekaa kertaa veneen kyydissä ja edessä hieman väsynyt äiti

Lenni nauttii auringosta