keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Am-Muu

Rakas lypsylehmä, nyt tiedän miltä sinusta tuntuu.

Lypsäminen, se on elämäni tärkein tehtävä tällä hetkellä. Pojat, mitä tahansa vuoksenne :) Täällä voidaan hyvin. Pääsin uudenvuoden aattona kotiin ja pojat pääsivät oikein ambulanssin kyydissä jatkohoitopaikkaansa Kätilöopistolle, josta saivat tosi kivan oman huoneen ja tunnelma muutenkin rauhallisempi. Saamme kuulla päivittäin lääkäreiltä ja hoitajilta, miten hyvin kaikki on mennyt raskausajasta lähtien...olemme siis todella onnekkaita. Uuden vuoden illan istuin Kätilöopiston "maitohuoneessa" ja katselin ilotulituksia...ja en olisi voinut olla onnellisempi. Marko on jo jäänyt pois töistä ja vietämmekin molemmat poikien luona päivät, kun Lenni on hoidossa. Olemme jo päässeet todenteolla harjoittelemaan hoitoa ja kaikki pojat treenaavan jo kovasti itse syömistä. Pojista B on pienin, mikä näkyy vielä imemisrefleksin kypsymättömyytenä eikä vielä perusta itse syömisestä, mutta kaksi muuta ovat jo kovasti rinnalla ja juovat joitakin pieniä määriä pullosta. Muutoinkin heidän vointinsa on hyvä ja piuhat vaan vähenee kropasta, mikä helpottaa meidän osallistumista hoitamiseen. Unta he tarvitsevat vielä kovasti, joten sylittelykin on vielä rajoitettua ettei virikkeitä tulisi vielä liikaa. Jokaisen me otamme kuitenkin kerran päivässä pariksi tunniksi kenguruhoitoon, mikä on paras duuni ikinä. Siinä torkutaan koko porukka :)

Oma vointi alkaa olla jo ihan hyvä, ja alkaa olemaan taas suhteellisen normaali olo. Vielä pari päivää sitten kun oli vielä melkoisesti kipuja, eikä jaksanut olla ihan se ahkerin lypsylehmä, niin meinasi palaa pinna muutamalle hoitajalle. Kätilöopistossa kun ollaan, niin imetys ja äidinrooli korostuu, koska siellä suositaan mahdollisimman luonnonmukaista vauvan hoitomuotoja. Tämä on näkynyt myös lisäravinteen poisjättämisenä ja pojat siirtyivätkin melkein suoraan sinne siirtymisen jälkeen pelkkään maitoruokintaan nenämahaletkun kautta. Hoitajat kuultuaan etten ole puoleen päivään pumpannut maitoa huolestuivat kovasti ja alkoivat "tsempata" - nyt pidetään oikein pumppauspäivä, eiköstä vaan? Hyvä etten töksäyttänyt jotakin takasin.

Lenni selkeästi vähän suorastaan vierastaa minua, kun ulkomuotoni muuttui taas niin kovin ja nähnyt etten ole voinut niin hyvin. Ei myöskään ihan tiedä miten suhtautua vauvoihin, jos vauva itkee niin haluaa tulla heti silittämään eikä muutoinkaan ole mustasukkainen jos vauva on sylissämme. Lennistä tuli heti jotenkin niin paljon isompi, tänään kun Kätilöopistolla yritin mennä leikkimään Lennin kanssa niin patisti minut takaisin vauvojen luokse. Eikä ole pelkoa, ettäkö Lenni jäisi huomiotta, pistää nimittäin sellaisen shown päälle kitaransa kanssa, jos huomio keskittyy muilla liikaa vauvoihin.



3 kommenttia:

  1. On niiiiiin ihana kuulla, että pojat ovat voineet hyvin ja olet toipunut ok!!!!!! Hyvä tämä blogi, kun pääsee seuraamaan kehitystä :0)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, että kaikki on mennyt näin hyvin, pojat sen kuin reipastuvat ja sinä jaksat kirjoitella kuulumisianne! Ja mitä ihania kuvia edellisessä postauksessa!
    Paljon terkkuja ja halauksia ja mukavia kenguruhetkiä!

    VastaaPoista
  3. Jotenkin tulee mieleen jo se hieman kulunut tarina pojasta joka kiipesi puuhun kun ei saanut (perheen keskimmäisenä lapsena) mielestään riittävästi huomiota. Mutta ei sillä taida olla tän kanssa mitään tekemistä :D Ihana Lenni <3

    ps. senkun vähän tuuletat niille tädeille! Eikös siihen luonnonmukaisuuteen kuulu myös se että annetaan äitien elää eikä painosteta niitä hengiltä. Tsemppiä, silleen oikeesti :)

    VastaaPoista