...on ilmeisen tärkeää, että tähän päästään. Tämä on kuulemma avain onneen ja jaksamiseen, että pojat söisivät ja olisivat hereillä samaan aikaan. Uskon. Toissayönä kukin oli hereillä vähän omaan aikaansa ja nälkäisenä, mikä on harvinaista ollut tähän saakka että tulevat edes niin nälkäisiksi, että kerkeäisivät ruokaa vaatimaan. Meidän pieni Antonkin korotti ääntänsä, mikä on tosin vaan hyvä merkki. Mutta tällaisen erirytmisyyden kanssa sitä sai olla itse pitkin yötä koko ajan hereillä. Kun taas viime yönä, pojat nukkuivat kaikki viisi tuntia putkeen ja heräsivät kaikki samaan aikaan syömään, hyvä pojat!
Olemme vielä seitsemän syömiskerran rytmissä, jolloin kaksi isompaa poikaa syö 50 ml ja Anton 45 ml. Ihan näin usein pojat eivät ole nälkäisiä, mutta kasvun takaamiseksi pitäisi tuo määrä kuitenkin seitsemän kertaa päivässä syödä. Tasapainottelemmekin tällä hetkellä poikien oman nälkärytmin löytymisen ja "pakkosyötön" välillä. Nenämahaletkuista pitäisi alkaa päästä pois, mutta ihan jokaisella kerralla pojat eivät jaksa itse syödä kun nukkuvat niin sikeästi. Isommat pojat syövät suurimman osan aterioistaan jo itse, mutta meidän Anton ei vieläkään perusta syömisestä ja alamme jo pikkuhiljaa olemaan hieman kärsimättömiä tässä, koska painon ja koon puolesta pitäisi käytännössä jo ruoka maistua paremmin. Mutta ei pidä huolestua vielä, kovin pieniä ovat kuitenkin vielä. Keskiviikkona tulee neuvolantäti punnitsemaan pojat, mutta luulisin että Joel ja Oliver ovat kuitenkin jo ylittäneet 2,5 kiloa ja Antonkin jo kahdekilon paremmalla puolella.
Nyt hakemaan Lenniä päivähoidosta. Ihanaa on ollut kuulla Lennin suusta, kun luettelee usein perheemme jäseniä Äiti, Isi ja Lenni. Niin nyt Lenninkin listaan on päässyt vauvat. On alkanut myös kutsumaan vauvoja nimiltä ja haluaakin aina tietää kuka vauvoista on sylissä. Lenni on edelleen todella hienosti vauvojen kanssa ja osallistuu kovasti heidän hoitoonsa. Varsinkin jos vauva vähänkään itkee isoveli kiiruhtaa paikalle silittämään ja hokemaan " ei hätää". Hauskinta on miten Lenni on omaksunut ilmeisesti meiltä tavan puhua vauvoille, silleen hieman lässyttäen. Kaipa se pitää sitten uskoa, että me vähän sitten lässytetään puhuessamme vauvoille, vaikkemme sitä tietoisesti teekkään.
Pakosyöttäminen voi olla aika rankkaa. Meidän Oliviahan ei ensimmäisen vuoden aikan ollut pätkääkään kiinnostunut syömisestä - tai äidinmaidosta kyllä mutta ei kiinteistä ja oli kovasti kaikkien käyrien alapuolella. Edelleenkin hän taitaa olla painokäyrällä -12, mikä on kuitenkin jo parempi kuin mitä se oli aikaisemmin. Hän on silti kehittynyt hyvin ja ollut iloinen ja energinen. Tilanne on tietenkin vastasyntyneen keskosen kanssa aivan eri kuin isomman vauvan, mutta ajattelin vain mainita, että kaikki eivät kapua sinne nollakäyrälle asti, eikä se välttämättä tarkoita, että jokin on vialla. Kovasti Olivian kasvua on seurattu, mutta siihen toimenpiteet ovatkin jääneet. Saattaa siis olla, että Anton tulee aina olemaan hieman pienempi kuin veljensä, tai sitten hän saattaa yhtäkkiä kiriä heidät kiinni. Jaksamista ruokarumbaan!!!
VastaaPoistaIhanaa kuulla, että teillä menee noin hyvin! Teidän perheen kuulumiset ovat olleet usein mielessäni teidän Köpiksestä muuton jälkeen. T: Hanna (ja Anni ja Lauri)
VastaaPoista