tiistai 15. tammikuuta 2013

Pojat kotiin huomenna :)

Täällä on kaikki valmista, tervetuloa pojat kotiin huomenna :)

Saatiin "maailma valmiiksi", viimeisetkin rempan rippeet viimeisteltyä ja tänään meni viimeinen lasti kaatopaikalle rempparoskaa. Sänky on jo pedattuna ja kolme kaukaloa on jo autoon asennettuna. Lenni on kovasti treenannut nukella vauvan pukemista ja riisumista :)




Pojat kävivät tänään vielä pään ultrassa ja lääkäri tarkasti heidän noin muutoinkin lähtöä varten. Kaikki hyvin. Joel ja Oliver ovat jo ylittäneet 2 kilon rajan ja Anton pitää edelleen 200 gramman eroaan, eli on 1800 grammaa. Hoitajat kovasti sanovat, että kovin rauhallisia meidän pojat ovat eivät paljoa siis hötkyile ja turhia huutele. Kovin siis tyytyväisiä, kun syövät, kakkaavat ja nukkuvat hyvin. Ja ehkäpä sitten tämä alkaa jo jotain kertoa myös temperamentista, jospa eivät olisi aivan yhtä temperamenttisia kuin veljensä...voisi helpottaa meidän vauva-arkea. Pojat tulevat kotiin nenämahaletkun kanssa, jolla varmistetaan oikean maidon määrän saaminen. Lisäksi on D-vitamiini, rauta ja keskostippa, joita annetaan päivittäin. Syömiskertoja on vuorokaudessa seitsemän, joista pidetään alussa tiukasti kiinni, muutoin onkin "normaalia" vauvaelämää. Ensi viikon maanantaina mennään sitten takaisin tarkastukseen ja siitä pojat kotiutetaan lopullisesti, nythän pojat ovat aluksi lomalla kotona.



2 kommenttia:

  1. Wautsivauuu! Voi että, vähän niinkuin "toinen laskettu aika" :) On niillä pojilla kyllä aikas kiva koti mihin tulla! Ei edes pysty kuvittelemaan sitä fiilistä mikä teillä on kun saavutte koko jengi ekaa kertaa omaan kotiin. Katselkaa tarkasti elämää tänään, viikon päästä ette enää muista miten tyhjää olikaan ennen kuin talo täyttyi elämällä. Löydätte itsenne ehkä pari kertaa kysymästä "mitä me oikein ennen tehtiin?" :)

    VastaaPoista
  2. Nuo pienet peikonpojat vievät kyllä sydämen mennessään. Niin valtavan suloisia ovat. :D

    VastaaPoista