torstai 17. tammikuuta 2013

Mama, I'm coming home

Pojat ovat kotona ja ensimmäinen yö suurperheenä takana...hengissä ollaan :)

Eilen kättärillä sitä kummasti yritti vähän pitkittää lähtöä, kun astuminen kolmen kantokopan kanssa niistä ovista ulos tuntuikin melko omituiselta...onhan meillä kaikki valmiina ja ohjeet saatuina. Kaikki on mennyt hienosti ja Lenninkin reaktio oli loistava, kovasti oli kiinnostunut seuraamaan vauvojen hoitoa ja sitten tietenkin perään kertomassa meille mitä pitää tehdä seuraavaksi mm.vaipan vaihdossa :) Mutta kuitenkin niin, että touhusi myös omia juttujaan eikä ollut koko ajan vauvojen kimpussa. Tämähän on vielä melkoisen helppoa, kun pojat nukkuvat niin paljon. Kerkesimme käydä eilen esim.Lennin kanssa saunassa. Alkuyöstä tuli pieni muistutus mahdollisesta tulevasta, kun pojat olivat heti syötyään kaikki hereillä ja kovin vaativia. Emme meinanneet heti alkuun uskoa, että voisivat olla vielä nälkäisiä vaan hermostuivat jo melkolailla yhteentoista mennessä, jolloin annoimme periksi meidän syömisaikataulusta ja annoimme maitoa. Siinä loppumetreillä Joel ja Oliver pitikin jo melkoista huutokuoroa (mikä oli poikien kohdalla täysin uutta meille, kun ovat kovin rauhallisia) ja tietenkin Lennikin heräsi siihen hässäkkään :) Olin itse Lenniä rauhoittamassa ja Marko selvisi hienosti kolmen ruokinnasta yksin. Lenni oli kovin huolisssaan kun vauvat itki, mutta onneksi uskoi viimein vakuutteluihin, ettei heillä ole mitään hätää. Lenni heräsi myös yösyöttöön, joten pientä tottumista uusiin ääniin kaipaa kyllä vielä.

Kuvia on toivottu, joten tässä näitä tulee :)

 Lenni treenaa tarhassa vauvojen "hoitoa"




Kotiin lähdössä naikkarilta Miitta-tädin (Markon sisko Miian) tekemissä asusteissa



Kotona ja ensi kertaa omassa sängyssä myöskin Miitta-tädin tekemän peiton alla



Ulkona upea keli ja täällä sisällä kovin unelias tunnelma, vauvat nukkuvat ja vanhempansakin menevät kyllä nyt päikkäreille. Meidän uusi elämänvaihe on alkanut :)

5 kommenttia:

  1. Toi Miian tekemä triplapeitto on kyllä mahtava ja söpöä kun poikaset mahtuvat vielä nukkumaan noin poikittain pinnasängyssä:) Kaikkea ihanaa uuteen arkeen <3

    VastaaPoista
  2. Ihan itku meinaa tulla JOKA KERTA kun käyn blogista lukemassa hyviä uutisia! Hyvää kotiutumista hurmuripojat!!!

    VastaaPoista
  3. Ohmy. Miitta-tädin pienet murut. Tuntuu että eläimet osu ihan hyvin kohdalleen. Anton pieni apinanpoikanen koittaa pysyä isompien tahdissa :) ja pieni Lenni, josta hetkessä tuli Iso. Taidampa vielä illan pimeinä tunteina surruutella...

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, valloittavia pikkumiehiä. Kyllä Miitta-täti osaa hurruutella. Voisiko ihanampia vaatteita pienillä miehillä olla. Ja Lenni ylpeä isoveli on jo niin iso poika. Antonille myöhästyneet nimipäiväonnittelut.

    VastaaPoista
  5. Pojat on kyllä todella komeita ja asusteet viimoisen päälle, taitava täti heillä! Tämä blogi on aivan mieletön, todella kiva lukea ja kuulla kuinka hyvin siellä kasvetaan ja nautitaan elämästä omassa kodissa! Hyvää jatkoa koko perheelle!

    VastaaPoista