"Kyllä, olemme jo miettineet miten selviämme neljän lapsen kanssa"

Liimaan kohta kyseisen tekstin otsaani.

Meiltä nimittäin kysytään päivittäin kolme-neljä kertaa tätä täällä kättärillä. Ihan kaikille siivoojille ja ohimeneville hoitajille ei aina jaksaisi alkaa kertomaan samaa tarinaa, mitä tukimuotoja olemme miettineet. Mutta olen huomannut, että jos asian vaan kuittaa jotenkin nopeasti, niin kysyjälle tulee hieman huolestunut ilme. Välillä tekisi mieli huutaa, että uskokaa jo asia ei tullut meille yllätyksenä, olemme kyllä itse hakemassa tukea aktiivisesti ja emme elä missään ruusunpunaisissa kuvitelmissa tulevasta arjesta. Olen huomannut, että varsinkin vanhemmat hoitajat haluavat lähtökohtaisesti jo olettaa kysyessään tätä, ettemme olisi itse asiaa yhtään miettineet ja syvällä paatoksella ennen vastaustamme alkavat kertomaan miten rankkaa tulee olemaan ja kertovat kaikki samat neuvot ja ohjeet. Yksi hoitaja antoi meidän kertoa ensin ajatuksemme, jonka jälkeen kysyinkin häneltä mielelläni neuvoja ja ajatuksia...hänestä tulikin lempihoitajani :)

Meillä vaihtuu hoitajat melkoisen tiheästi ja jokaisella on oma otteensa lasten kanssa että meidän kanssa. Kaikista hauskin oli vanhempi naishenkilö, joka ensimmäisenä yhteisenä aamuna ensin tavattuaan minut oli selkeästi vähän harmissaan, kun tulin "sotkemaan" hänen hoitokuvioitaan ja osoitti minulle heti alkuun selkeästi että hänellä on sitten johto poikien hoidon suhteen. Puoli tuntia myöhemmin asteli Marko sisään ja tämän samaisen hoitajan ilme kirkastui kummasti. Hän meinasi heti ensimmäiseksi sanoa, että miten komiat pojat ovat tulleet isäänsä, mutta sai jotenkin muunnettua lauseensa ei niin suoraksi. Ja tämän jälkeen alkoi raivokas flirttailu Markon kanssa...en voinut muuta kuin naureskella tilanteelle vieressä. Marko parkakin ihan hämmentyi. Hassua. Mutta hirmuisen osaavaan ja huolehtivaa henkilökuntaa täällä kyllä on, voi luottaa täysin.

Pojat näillä näkymin kotona ensi viikon keskiviikkona, jee ja hui :)