Pojat 10 kk

Mihin tämä aika oikein katoaa? Huomaan, että näiden "toisten" lasten kanssa melkeinpä toppuuttelee kasvamista ja kehittymistä. Mä en kestä, että mun vauvat on jo näin isoja.

Eilen mennessämme uimaan pikkupoikien kanssa, huomasimme että olimme vahingossa ottaneet Lennin uikkarit mukaan. Ensimmäinen ajatus oli, että ou nou, mitä me nyt laitetaan Joelille päälle. Kauhukseni kuitenkin sain todeta, että ei ne Lennin uikkarit nyt niin isot Joelille olleetkaan. Eihän pojilla tosiaan ole kuin pari kiloa eroa, siis Lennillä ja Joelilla. Olemme tämän viikonloppua saaneet keskittyä pelkästään pikkupoikien seuraan, kun Lenni on ollut mökkeilemässä, ja en ole muuta kerinnyt tekemäänkään kuin päivittelemään miten isoja pojat jo ovatkaan. Nyt kun on ollut aikaa se todeta ja havaita. Joel vastaa jo huutoon omalla huutelullaan ja muutamia Äittä -suuntaisia huudahduksiakin on kuultu. Joel ja Oliver lähtevät jo painiin, ja varsinkin Joel suorastaan hakee Lennistä painiseuraa. Pojat mutustaa jo kaikennäköistä sormiruokaa ja aamupalalla he haluavat päästä osingoille kinuamalla palaa leivästäni. Kaikki pääsevät nousemaan jaloilleen itse tukea vasten. Joel ja Oliver konttaa. Anton ryömii. Telkkari on valitettavasti löydetty ja sitä käydään lähmimässä. Kaikki elektroniikka ja johdot on pop. Keittiön laatikotkin liukuu tosi kiehtovasti. Mutta laumana kuljetaan, mikä helpottaa, kun pojat kuitenkin useimmiten löytyvät samasta paikkaa :) Joel tietenkin kärjessä.

Päivissä on selkeä rytmi ja pojat nukkuvat edelleenkin hyvin, mikä helpottaa paljon. Äitini on melkein päivittäin täällä viikolla apunani, jolloin itsellä on myös mahdollisuus pieniin omiin käynteihin jossakin. Otamme myös Lennin ensi viikosta neljäpäiväiselle tarhaviikolle, jolloin kerkeisi puuhaamaan kaikkea kivaa Lenninkin kanssa. Isäni on myös luvannut auttaa tässä. Hurraa isovanhemmat! Eletään tosiaan kivaa vaihetta. Itselläkin on ollut aikaa käydä töissä vähän valmentautumassa, firman juhlissa, leffassa, äidin synttäreitä juhlimassa ym. Ja taas jaksaa olla hyvä Äiti.

Kävimme viikko sitten kätilöopistolla poikien viimeisessä lastenlääkärin tarkastuksessa (8 kk kontrollissa, lasketun ajan mukaan siis). Paikalla oli myös fysioterapeutti, hän kiinnitti erityistä huomiota yliojentamiseen taaksepäin. Mutta puhtaat paperit saatiin. Ainoana muistutuksena oli Antonin riittävä kalkin saanti, kun maito ei meinaa enää maistua. Mitatkin olivat vakuuttavat: Joel 9770 g ja 71,5 cm, Anton 8220 g ja 69 cm, Oliver 9290 g ja 71,5
 Uusin iltarutiini ja Lennin tehtävä. Hakee kaikille  pojille hammasharjat ja tekee pojille sängyt valmiiksi

 On kiva tulla kotiin, kun on oma vastaanottokomitea vastassa :)

Koko poppoo Linnanmäen valokarnevaalissa

 Lenni Emil (Eemeli) kuuntelee serkkutytön satua (takana Lennin "koti")

 Pojat arpoo, että kuka uskaltaisi mennä rappusten alapuolella olevaan koppiin (mikä on Lennin mielikuvituskaverin Ampun koti)

Tule nyt auttamaan. Pojat osaavat nousta seisomaan, mutta eivät uskalla tulla itse alas. Oliver

Ryppy

Huomasin juuri, että otsaani on ilmestynyt ryppyjä. Kyllä, ne ovat tulleet jäädäkseen. Mietin miten ne ovat oikein tulleet? Olenko ollut niin kovin huolissani, ihmeissäni, likinäköinen vai vihainen että olen rypistellyt otsaani niin paljon että rypyt ovat muodostuneet. Seuraavaksi ajattelin hankkia naururypyt ja luulenpa, että se on tässä seurassa melkoisen helppoa.

Minulle usein sanotaan, että tulen saamaan harmaita hiuksia neljän pojan kanssa. Ehkäpä niitäkin tulee, mutta ennemmin luulen, että pojat aiheuttavat minulle noita naururyppyjä. Sen verran hulvatonta on jo nyt, etten malta odottaa minkälaista meillä onkaan kun pojat ovat Lennin ikäisiä. Lennillä on puhe kehittynyt jo sille tasolle, että juttua tulee koko ajan. Ja minkälaista juttua :) ihanaa vihdoin kuulla tuon kaverin ajatuksenjuoksua, Lenni rakastaa hassutella ja juksata. Pikkupoikien kanssa nauruhermoja koettelee ihan arkiset tilanteet. Nyt alkaa myös lähestyä hetki, kun voin sanoa aidosti, että omat kädet eivät meinaa riittää. Pojilla alkaa olla vauhtia ja taitoa, yksi reissaa jo ympäri kämppää jota pitää käydä tsekkaamassa, toinen tunkee talouspaperia suuhunsa ja kolmas huojuu seisomassa tukea vasten seuraa huutaen. Ruokailemme edelleen olohuoneen lattialla, koska se on yksinkertaisesti helpointa. Uutena vivahteena siinä on se, että kun yksi vauvoista on jo syönyt kapuaa hän "mestoille" takaisin kiipeillen ruokailevan vauvan tai syöttäjän päälle samalla hiuksista repien. Nukutamme poikia (huomaan, että on hassua puhua enää vauvoista) olohuoneen lattialla, jossa käärimme heidät peiton sisään ja annamme maitoa, johon he usein nukahtavatkin. Usein käy kuitenkin niin, että joku vetäsee pullonsa tyhjäksi ja lähtee vaeltelemaan siitä iloisesti samalla rallatellen. Tänäänkin Anton oli juuri nukahtamassa, kun Joel tulee kauheella tohinalla ihan naaman viereen ja alkaa naureskella. Mä en voinut muuta kuin nauraa, kun on ne melkoisia velikultia. Ja ne kädet...toissailtana minulla oli Oliver sylissä kun huomaan, että Joel alkoi kaatumaan seisomalelun kanssa. Vaistomaisesti syöksyn ottamaan koppia unohtaen, että minullahan oli jo kädet varattuna. Lopputuloksena oli kaksi itkevää vauvaa, kun olin "heittänyt" Oliverin käsistä puolivoltilla maahan ja Joel kerkesi kaatuamaan. Just.

Joel otti myös muutama päivä sitten tosissaan, kun hänelle syntyi serkku,ettei enää olekaan suvun pienimpiä ja lähti konttaamaan :)

 "Mitä sä naurat", Anton on kyllä melkoinen hahmo. Tänään leikki pitkään tämä legoukkeli suuhun unohtuneena.

 Joel tutkailee lentokonetta, kun Oliver ja Anton ovat ennemmin keskittyneet hassuttelemaan kameralle.

Syksy

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka olisi kuinka vetämätön olo ja pojat olisivat kuinka kipeinä, niin minun on jotenkin vaikea siitä kirjoittaa. Pohdinkin juuri, että ei kyse varmastikkaan ole siitä, ettenkö niistä jotenkin kokisi voivani kirjoittaa, vaan ennemminkin siitä, että en niitä hirveästi mieti. En halua keskittyä siihen mikä on huonosti vaan ennemmin siihen mikä on hyvin. Tämä tekee elämästä paljon kivempaa :)

Täällä ollaan oltu koko poppoo vähän flunssassa ja muissa taudeissa, mutta ei se noita poikia tunnu kauheasti haittaavan. Täällä on nimittäin nukuttu edelleen noin enimmäkseen hyvin, jee!

Meillä on uusi ihana päivärytmi, josta pojatkin pitävät tiukasti itse kiinni. Aamuisin herätään puoli kasin maissa, ekat päikkärit nukutaan 10.30-12.30, toiset 16-18 ja nukkumaan mennään 21. En valita. Meillä on kaksi melkoista pullopoikaa, jotka voisivat elää pelkällä maidolla ja vellillä. Ja sitten on Anton, joka syö muidenkin poikien ruuat ja pulloa ei meinaa ottaa enää ollenkaan. Edes nukkumaan mennessä maitopullo ei meinaa kelvata. Meillä on myös hampaita; Oliverilla kaksi, Joelilla ja Antonilla yksi. Meillä on yksi oikeaoppisesti ryömivä (Joel), joka pinkoo jo melkoista vauhtia varsinkin kun näkee jonkin mihin ei saisi koskea. Joelin kylvettämisestäkään ei meinaa tällä hetkellä tulla oikein mitään, kun on vain kiipeämässä pitkin seiniä. Sitten on Anton, joka omalla tyylillään kurkotellen kyljeltä toiselle etenee jo kanssa melkoista vauhtia, Oliver tykkää ennemmin istuskella ja tutkailla. Nykyään täytyykin jo hieman katsoa mihin astuu...Lennillä on myös sulateltavaa näiden liikkuvien vauvojen kanssa, ja olisikin koko ajan palauttamassa niitä "paikoilleen".

Tällä hetkellä tulevaisuuden visio on, että Joel johtaa kolmikkoa. Joel olisi se, joka menee ja tekee. Joelin saa helposti tällä hetkellä mukaan kaikkeen hassutteluun ja uuteen. Anton menee Joelin perässä ja lähtee kaikkii hullutuksiin mukaan. Anton tällä hetkellä melkoinen hahmo, jolla on aina vähän omat jutut meneillään. Antonin yleensä löytää mitä ihmeellisimmistä paikoista, kerran oli saanut päänsä todella tiukkaan kahden pöydän väliin, kerran oli kierrittänyt itsensä tiukkaan rullaan pyyhkeen sisään, muiden jo mentyä nukkumaan löytää Antonin hihkumassa aivan onneissaan oman peittonsa sisältä ym. Oliver on puolestaan porukan aivot ja puhuu muut pojat ulos kaikista ongelmista, mihin ovat itsensä laittaneet. Oliver selkeästi harkitsevin eikä lähde suinpäin kaikkiin hömpötyksiin, vaan tarkkailee ensin.

Lenni kävi tänään ensimmäistä kertaa luistelemassa, totesi siinä tovin yritettyään rauhallisesti minuun katsoen: "En minä osaa luistella, mennään pois". Jaahas, mutta eiköhän sen lähde toistekin. Tällä hetkellä Lenninpäivittäisenä puheenaiheena on laivareissu, jonne lähdetään Lennin kanssa parin viikon päästä. Ihanaa tehdä jotain yhdessä Lennin kanssa ilman vauvoja. En myös muista milloin itse olisin ollut näin innoissaan yhdestä laivareissusta, kiva päästä tästä kotiympyrästä hetkeksi :)

 Hei, me aloitettiin vauvauinti ei siis painia, mitä asusta voisi päätellä. (Anton)

 Joel pääsi Lennin mopon kyytiin.

 Se oli se pieni hetki, kun käänsit selkäsi, niin...Anton "puurohetkellä". Takana konttausta treenaa Joel.

Hei, me täytettiin lauantaina 9 kk, ollaan jo tosi isoja. Vasemmalta Oliver, Joel ja Anton

Pojat 8 kk

Nyt kun miettii kevättä niin elämämme on muuttunut melkolailla. Ja pelkästään positiiviseen suuntaan.

Pojat ovat nyt kalenteri-iältään 8 kk ja korjatun iän mukaan (lasketun ajan mukaan) 6 kk. Kehitys tulee siinä jossakin välissä. Neuvolassa poikien käynnit ja kehitystä katsotaan kalenteri-iän mukaan ja taas kätilöopistolla lastenläälärit katsovan korjatun iän mukaan. Yritä nyt tässä sitten päättää mitä sanoo, kun poikien ikää kysytään. Ollaankin päädytty puhumaan pelkästään kalenteri-iästä. Saa sitten kouluun ym. mennessä miettiä uudelleen tulisiko poikien kanssa ennemmin elää korjatun iän mukaan.

Täällä on tapahtunut jo suuri askel "normaaliin" elämään. Marko siirtyi nukkumaan viereeni meidän yhteiseen makuuhuoneeseen :) Pikkupojat nukkuvat edelleen hyvin yönsä. Lenni pienen eroahdistuskautensa jälkeen palasi taas Markon vierestä omaan sänkyynsä nukkumaan. Ja nyt Lenni nukkuu omassa huoneessaan ja pikkupojat omassaan. Pitkälle on siis päästy keväästä. Nyt kun olemme päässeet taas kaikki nukkumisen makuun, tuntuu että nukkua voisi enemmänkin ja tuntee olevansa väsyneempi kuin keväällä. Tämä on kuulemma hyvin tyypillistä. Meillä myös nykyään istuskellaan. Joel ja Oliver istuvat jo todella hyvin itsekseen, Anton matkaa mieluummin ympäri huonetta pyörien. Joel myös tänään veti itseään ensimmäistä kertaa käsillään eteenpäin mahallaan. Tähän asti Joel ja Oliver ovat hermostuneet melkoisen pian, kun eivät ole päässeet eteenpäin ja nyt istuskelu tuntuukin olevan heidän juttunsa. Yösyömisten poisjäätyä pulloshowkin helpotti ja nykyään tuntuukin, että on aikaa iltaisin tehdä muutakin kuin seuraavia maitoja tai pestä pulloja. Katsommekin nykyään jo hieman telkkaria sohvalla iltaisin, jee. Keväällä vielä hiihtelin yöpaidassani aina iltapäivälle asti ja yritin hakea nukkumispaikkaa, nykyään petaan aamuisin sängyn ja vien Lennin aamusta tarhaan. Päivällä toki otan usein vielä unet poikien kanssa. Keväällä meillä kävi silloin tällöin hoitaja apuna, nyt melkoista luksusta, kun äitini on hoitamassa kanssani poikia aamupäivät. Elämä on siis oikein mallillaan.

Ja ne viimeisimmän neuvolan mitat: Joel 9140 g ja 69 cm, Oliver 8610 g ja 68 cm, Anton 7420 g ja 67,6 cm. Ei tarvitse siis käydä salilla ei, kun näitä säkkejä kanniskelee :)

 "Roikkuuko mulla joku tossa suunpielessä?" (Anton)

 "Oota mä pyyhi mun suun sun masuun" Oliver ja Anton

 Äidin pikku lenkkikavereilla releet vaihtuu säiden viiletessä (päällä mummun kutomat neuleet)

 Yritä nyt tässä lukea aamulehteä aamupalalla välittämättä kolmesta jokaista liikettäsi herkeämättä seuraavasta silmäparista.

Hei, me istutaan.

Mamma pääsi irti

...ja päästi irti. Minulla on nimittäin ollut vapaa viikonloppu :)

Pakkasin perjantaina kaikki pojat autoon, toivotin hyvää matkaa mummulaan ja palasin tyhjään taloon. Tunne oli hurja, siitä onkin jo tovi aikaa, kun olen viimeksi ollut yksin kotona. Viikonloppuni teemalla; tee kaikkea sitä mitä et lasten kanssa pysty tekemään. Hain siis sushia ja löhösin sohvalla katsomassa elokuvia. Toisena päivänä olin koko päivän kaupungilla käyden brunssilla ystävien kanssa, ihanassa kasvohoidossa, haahuilin kaupungilla, istuin terassilla ja jaksoin peräti yökerhoonkin asti. Hurjaa. Nyt istun keittiön pöydän ääressä rauhassa aamupalaani syöden hyvin nukuttujen parin yön jälkeen ja....asunto alkaa vaikuttamaan jo liian hiljaiselta....tulisivat jo :)

Tekipä hyvää ja ilokseni huomasin, että myös osasin päästää irti. En siis kytännyt kaupungilla kaikkia lastenvaunullisia tai shoppaillut lapsille, vaan nautin aikuisesta seurasta ja vapauden tunteesta. En edes katsonut kauheasti kuvia pojista, mitä nyt ihan muutamaa välillä :)

Sanonkin nyt itselleni, että hei, otetaan taas joskus uusiksi. Teki hyvää.

Täydellinen avokado

Söin tänään täydellisen makuista ja juuri oikeanlaisen kypsyistä avokadoa salaatissani. Tulin siitä todella iloiseksi ja hymyilin itsekseni tästä ehkä vähän huvittavasta onnen tunteesta, minkä tuo täydellinen avokado minussa aikaiseksi saikaan.

Nyt joku voi jo miettiä, että melkoisen säälittäväksi tuo minun elämäni on päässyt menemään, kun yhdestä avokadosta jaksan näin intoilla. Ehkä. Mutta itse ajattelen sen ennemmin niin, että elämä on taas opettanut minulle uuden upean taidon. Nauttia hetkestä ja hyvinkin pienistä asioista, joista en aikaisemmin osannut oikein nauttia.

Eläköön elämä! ja avokado!

Päättötodistus

Jee, pojat pääsi koulusta ihan hyvin arvosanoin :)

Toinen ja kolmas yö meni hyvin samankaltaisesti keskenään. Eli Anton ja Oliver alkoivat nukkumaan ja heräsivätkin vain kerran koko yön aikana!!! Ja Joel puolestaan alkoi heräilemään ja heräsikin kahden tunnin välein, mutta oli vartissa takaisin unessa. Ja mikä tärkeintä, oppivat rauhoittamaan itsensä takaisin uneen.

Nyt pari yötä vietettynä jo kotona ja hyvältä näyttää! Ensimmäisenä yönä tarvitsi käydä vain kaksi kertaa Joelia hieman rauhoittamassa ja viime yönä ei ollenkaan :) heräilivät kyllä, tai Anton kerran ja Joel tai Oliver useammin (Antonin äänen tunnistaa, mutta Joel ja Oliver menee sekaisin), mutta en kerinnyt kuin katsomaan kellosta ajan viiden minuutin säännölle (eli viiteen minuuttiin ei huoneeseen saa mennä) ja olinkin jo kerinnyt nukahtamaan ennen kuin tuo viisi minuuttia oli täynnä (eli vauvatkin oli nukahtanut). Eläköön Tammisaari! Suosittelen kaikille monikkoperheille, älkää hukatko omia niukilla olevia voimavarojanne yöllisiin syöttöihin tai unikoulun pitämiseen kun siitä voi päästä yhdellä kolmen päivän rutistuksella. Pientä protestia tuli Joelin ja Oliverin suunnalta, kun eivät meinanneet sairaalassa syödä oikein mitään päivällä, mutta nyt tilanne on jo korjaantunut. Pojat olivat kyllä aika riemuissaan, kun päästiin kotiin ja tänään kun vielä Lennikin tuli kotiin mökkireissultansa. Minusta puhumattakaan. Niin paljon kun pystyn sanomaan, että sairaalaoloissa olisin viihtynyt niin viihdyin kyllä, sain niin paljon apua ja minuakin siellä kovasti huomioitiin, mutta oli se kyllä ihana tulla kotiin. Ja pääsin myös sinne hierojalle :)

"Hauskana" muistona tuolta sairaalajaksolta on nyt suomenruotsalainen murre, jota sujuvasti pojille nyt juttelen. Olen ilmeisen kova mukauttamaan omaa puhettani ympäristön mukaan, että jouduin sairaalassa oikein pinnistelemään, etten alkanut hoitajien kuullen puhumaan suomea vähän samanlailla murtaen kuin he puhuivat. Tätä ei välttämättä olisi aina kauhean hyvällä katsottu :) Samoin kävi myös RS-viruksen aikaan, kun olimme lastenklinikalla ja siellä oli hoitaja Pohjanmaalta, niin aloin juttelemaan pojille samanlailla kuin hän jutteli murtaen...oi  voi. Ja tietenkin vielä ihan väärin murtaen. Sellanen vamma minulla.

Mutta vielä kerran kolminkertainen hurraa-huuto: Hurraa, Hurraa, Hurraa!