Söin tänään täydellisen makuista ja juuri oikeanlaisen kypsyistä avokadoa salaatissani. Tulin siitä todella iloiseksi ja hymyilin itsekseni tästä ehkä vähän huvittavasta onnen tunteesta, minkä tuo täydellinen avokado minussa aikaiseksi saikaan.
Nyt joku voi jo miettiä, että melkoisen säälittäväksi tuo minun elämäni on päässyt menemään, kun yhdestä avokadosta jaksan näin intoilla. Ehkä. Mutta itse ajattelen sen ennemmin niin, että elämä on taas opettanut minulle uuden upean taidon. Nauttia hetkestä ja hyvinkin pienistä asioista, joista en aikaisemmin osannut oikein nauttia.
Eläköön elämä! ja avokado!
keskiviikko 28. elokuuta 2013
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Päättötodistus
Jee, pojat pääsi koulusta ihan hyvin arvosanoin :)
Toinen ja kolmas yö meni hyvin samankaltaisesti keskenään. Eli Anton ja Oliver alkoivat nukkumaan ja heräsivätkin vain kerran koko yön aikana!!! Ja Joel puolestaan alkoi heräilemään ja heräsikin kahden tunnin välein, mutta oli vartissa takaisin unessa. Ja mikä tärkeintä, oppivat rauhoittamaan itsensä takaisin uneen.
Nyt pari yötä vietettynä jo kotona ja hyvältä näyttää! Ensimmäisenä yönä tarvitsi käydä vain kaksi kertaa Joelia hieman rauhoittamassa ja viime yönä ei ollenkaan :) heräilivät kyllä, tai Anton kerran ja Joel tai Oliver useammin (Antonin äänen tunnistaa, mutta Joel ja Oliver menee sekaisin), mutta en kerinnyt kuin katsomaan kellosta ajan viiden minuutin säännölle (eli viiteen minuuttiin ei huoneeseen saa mennä) ja olinkin jo kerinnyt nukahtamaan ennen kuin tuo viisi minuuttia oli täynnä (eli vauvatkin oli nukahtanut). Eläköön Tammisaari! Suosittelen kaikille monikkoperheille, älkää hukatko omia niukilla olevia voimavarojanne yöllisiin syöttöihin tai unikoulun pitämiseen kun siitä voi päästä yhdellä kolmen päivän rutistuksella. Pientä protestia tuli Joelin ja Oliverin suunnalta, kun eivät meinanneet sairaalassa syödä oikein mitään päivällä, mutta nyt tilanne on jo korjaantunut. Pojat olivat kyllä aika riemuissaan, kun päästiin kotiin ja tänään kun vielä Lennikin tuli kotiin mökkireissultansa. Minusta puhumattakaan. Niin paljon kun pystyn sanomaan, että sairaalaoloissa olisin viihtynyt niin viihdyin kyllä, sain niin paljon apua ja minuakin siellä kovasti huomioitiin, mutta oli se kyllä ihana tulla kotiin. Ja pääsin myös sinne hierojalle :)
"Hauskana" muistona tuolta sairaalajaksolta on nyt suomenruotsalainen murre, jota sujuvasti pojille nyt juttelen. Olen ilmeisen kova mukauttamaan omaa puhettani ympäristön mukaan, että jouduin sairaalassa oikein pinnistelemään, etten alkanut hoitajien kuullen puhumaan suomea vähän samanlailla murtaen kuin he puhuivat. Tätä ei välttämättä olisi aina kauhean hyvällä katsottu :) Samoin kävi myös RS-viruksen aikaan, kun olimme lastenklinikalla ja siellä oli hoitaja Pohjanmaalta, niin aloin juttelemaan pojille samanlailla kuin hän jutteli murtaen...oi voi. Ja tietenkin vielä ihan väärin murtaen. Sellanen vamma minulla.
Mutta vielä kerran kolminkertainen hurraa-huuto: Hurraa, Hurraa, Hurraa!
Toinen ja kolmas yö meni hyvin samankaltaisesti keskenään. Eli Anton ja Oliver alkoivat nukkumaan ja heräsivätkin vain kerran koko yön aikana!!! Ja Joel puolestaan alkoi heräilemään ja heräsikin kahden tunnin välein, mutta oli vartissa takaisin unessa. Ja mikä tärkeintä, oppivat rauhoittamaan itsensä takaisin uneen.
Nyt pari yötä vietettynä jo kotona ja hyvältä näyttää! Ensimmäisenä yönä tarvitsi käydä vain kaksi kertaa Joelia hieman rauhoittamassa ja viime yönä ei ollenkaan :) heräilivät kyllä, tai Anton kerran ja Joel tai Oliver useammin (Antonin äänen tunnistaa, mutta Joel ja Oliver menee sekaisin), mutta en kerinnyt kuin katsomaan kellosta ajan viiden minuutin säännölle (eli viiteen minuuttiin ei huoneeseen saa mennä) ja olinkin jo kerinnyt nukahtamaan ennen kuin tuo viisi minuuttia oli täynnä (eli vauvatkin oli nukahtanut). Eläköön Tammisaari! Suosittelen kaikille monikkoperheille, älkää hukatko omia niukilla olevia voimavarojanne yöllisiin syöttöihin tai unikoulun pitämiseen kun siitä voi päästä yhdellä kolmen päivän rutistuksella. Pientä protestia tuli Joelin ja Oliverin suunnalta, kun eivät meinanneet sairaalassa syödä oikein mitään päivällä, mutta nyt tilanne on jo korjaantunut. Pojat olivat kyllä aika riemuissaan, kun päästiin kotiin ja tänään kun vielä Lennikin tuli kotiin mökkireissultansa. Minusta puhumattakaan. Niin paljon kun pystyn sanomaan, että sairaalaoloissa olisin viihtynyt niin viihdyin kyllä, sain niin paljon apua ja minuakin siellä kovasti huomioitiin, mutta oli se kyllä ihana tulla kotiin. Ja pääsin myös sinne hierojalle :)
"Hauskana" muistona tuolta sairaalajaksolta on nyt suomenruotsalainen murre, jota sujuvasti pojille nyt juttelen. Olen ilmeisen kova mukauttamaan omaa puhettani ympäristön mukaan, että jouduin sairaalassa oikein pinnistelemään, etten alkanut hoitajien kuullen puhumaan suomea vähän samanlailla murtaen kuin he puhuivat. Tätä ei välttämättä olisi aina kauhean hyvällä katsottu :) Samoin kävi myös RS-viruksen aikaan, kun olimme lastenklinikalla ja siellä oli hoitaja Pohjanmaalta, niin aloin juttelemaan pojille samanlailla kuin hän jutteli murtaen...oi voi. Ja tietenkin vielä ihan väärin murtaen. Sellanen vamma minulla.
Mutta vielä kerran kolminkertainen hurraa-huuto: Hurraa, Hurraa, Hurraa!
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Pojat koulunpenkillä
Tästä se nyt alkoi...koulutie :) Pojat nimittäin ovat alkaneet opettelemaan nukkumaan. Ensimmäinen yö takana, huh.
Olemme siis täällä ihanassa aurinkoisessa Tammisaaressa unikoulussa. Onneksi sairaala on tässä ihan keskustassa, niin olemme päässeet kärryttelemään ja ihastelemaan kaupunkiakin. Meidän retki alkoi vähän heikosti, kun olimme saaneet todella niukasti ohjeistusta tulevaan ja väärän ohjeistuksen saapumisaikaan. Olimme monta tuntia liian ajoissa, eikä täällä oltu tuloomme vielä varauduttu. Kerkesin jo hetken kauhulla ajattelemaan, että tästä tulee kyllä elämäni pisimmät kolme päivää kun pyörin kolmen nälkäisen vauvan kanssa pienessä huoneessa ja odottelin hoitajaa, jota ei koskaan näkynyt ja piti lähteä itse metsästämään ruokaa pojille. Eräs hoitaja myös totesi, että aiotko hoitaa näitä kaikkia yksin...joo-o, kyllä. Siinä vaiheessa olin valmis lähtemään kotiin päiviksi, vaikka ohjeistuksessa sanottiin että päivät pitäisi viettää sairaalassa. Onneksi tilanne korjaantui nopeasti ja tämä meille määrätty hoitaja saapui töihin ja siitä lähtien hoitaja on ollutkin koko ajan apunani. Henkilökunta täällä on todella mukavaa sekä osaavaa, ja tämä on kyllä kotoisin sairaala minkä tiedän.
Ilokseni sain myös todeta, että meidän tämänhetkinen rytmi ja rutiinit kuulostivat hoitajienkin mielestä ihan hyviltä ja toimivilta, ainoa muutos on se maidonlipitys nukkuma-aikoina. Eli sekä öisin että päiväunien aikaan maitoa ei anneta. Piste. Tämän kun pysyisimme pitämään, niin luulen, että se on avain onneen.
Päivät häärään siis poikien kanssa täällä hoitaja apunani ja nukkuma-ajat joudun poistumaan taka-alalle ja hoitajat hoitavat poikia. Tämä onkin ollut ihan lomaa samalla aina ysin jälkeen, kun olen laittanut pojat nukkumaan. Minulla on oma huone täällä osaston toisessa päässä. Tässäkin nyt istun superkylmässä, kolkossa huoneessani ja lastenpöydän ääressä kyyryssä kirjoitellen, ja olen onnellinen omasta rauhallisesta hetkestäni ja ajatuksesta että saan nukkua yön putkeen. Kohta lähden jatkamaan tätä hekumaa sairaalan yleissuihkutilaan. Hoitajien omista eväistään minulle antama leipä (kun en tajunnut käydä kaupassa ennen tänne tuloani, ja nyt en pääse rattailla minnekkään kauppaan sisään) iltapalana maistui myös erityisen hyvältä :)
Niin ja se ensimmäinen yö: Joel oli herännyt vain kerran ja ollut puoli tuntia kiukkuinen ja nukkunut sitten. Oliver oli ollut sinnikkäin; ensin tunti huutoa, sitten vartti unta ja sitten taas tunti lisää huutoa ja parin tunnin päästä vielä puoli tuntia huutoa ja kuudelta ylös. Anton tietenkin omaan tyyliinsä myös paljon hereillä. Nyt seuraava yö on paljon toivoa täynnä. Ja ei ne pojat olleet aamulla yhtään sen nälkäisempiä kuin muinakaan aamuina eikä myöskään ihmetyksekseni yhtään sen väsyneempiäkään. Ihmeellisiä nuo vauvat.
Ja minusta minä olen ansainnut itämaisen päähieronnan, kun kotiudun täältä perjantaina :)
Olemme siis täällä ihanassa aurinkoisessa Tammisaaressa unikoulussa. Onneksi sairaala on tässä ihan keskustassa, niin olemme päässeet kärryttelemään ja ihastelemaan kaupunkiakin. Meidän retki alkoi vähän heikosti, kun olimme saaneet todella niukasti ohjeistusta tulevaan ja väärän ohjeistuksen saapumisaikaan. Olimme monta tuntia liian ajoissa, eikä täällä oltu tuloomme vielä varauduttu. Kerkesin jo hetken kauhulla ajattelemaan, että tästä tulee kyllä elämäni pisimmät kolme päivää kun pyörin kolmen nälkäisen vauvan kanssa pienessä huoneessa ja odottelin hoitajaa, jota ei koskaan näkynyt ja piti lähteä itse metsästämään ruokaa pojille. Eräs hoitaja myös totesi, että aiotko hoitaa näitä kaikkia yksin...joo-o, kyllä. Siinä vaiheessa olin valmis lähtemään kotiin päiviksi, vaikka ohjeistuksessa sanottiin että päivät pitäisi viettää sairaalassa. Onneksi tilanne korjaantui nopeasti ja tämä meille määrätty hoitaja saapui töihin ja siitä lähtien hoitaja on ollutkin koko ajan apunani. Henkilökunta täällä on todella mukavaa sekä osaavaa, ja tämä on kyllä kotoisin sairaala minkä tiedän.
Ilokseni sain myös todeta, että meidän tämänhetkinen rytmi ja rutiinit kuulostivat hoitajienkin mielestä ihan hyviltä ja toimivilta, ainoa muutos on se maidonlipitys nukkuma-aikoina. Eli sekä öisin että päiväunien aikaan maitoa ei anneta. Piste. Tämän kun pysyisimme pitämään, niin luulen, että se on avain onneen.
Päivät häärään siis poikien kanssa täällä hoitaja apunani ja nukkuma-ajat joudun poistumaan taka-alalle ja hoitajat hoitavat poikia. Tämä onkin ollut ihan lomaa samalla aina ysin jälkeen, kun olen laittanut pojat nukkumaan. Minulla on oma huone täällä osaston toisessa päässä. Tässäkin nyt istun superkylmässä, kolkossa huoneessani ja lastenpöydän ääressä kyyryssä kirjoitellen, ja olen onnellinen omasta rauhallisesta hetkestäni ja ajatuksesta että saan nukkua yön putkeen. Kohta lähden jatkamaan tätä hekumaa sairaalan yleissuihkutilaan. Hoitajien omista eväistään minulle antama leipä (kun en tajunnut käydä kaupassa ennen tänne tuloani, ja nyt en pääse rattailla minnekkään kauppaan sisään) iltapalana maistui myös erityisen hyvältä :)
Niin ja se ensimmäinen yö: Joel oli herännyt vain kerran ja ollut puoli tuntia kiukkuinen ja nukkunut sitten. Oliver oli ollut sinnikkäin; ensin tunti huutoa, sitten vartti unta ja sitten taas tunti lisää huutoa ja parin tunnin päästä vielä puoli tuntia huutoa ja kuudelta ylös. Anton tietenkin omaan tyyliinsä myös paljon hereillä. Nyt seuraava yö on paljon toivoa täynnä. Ja ei ne pojat olleet aamulla yhtään sen nälkäisempiä kuin muinakaan aamuina eikä myöskään ihmetyksekseni yhtään sen väsyneempiäkään. Ihmeellisiä nuo vauvat.
Ja minusta minä olen ansainnut itämaisen päähieronnan, kun kotiudun täältä perjantaina :)
torstai 15. elokuuta 2013
Tulevaisuus
En ole ikinä aikaisemmin elämässäni miettinyt elämääni niin pitkälle, kuin nyt kolmosten syntymän jälkeen. Täällä on kuulkaa suunnitelmat jo tehtynä aina eläkeikään asti :) Olen aina elänyt pelkästäään tässä hetkessä enkä ole paljoa vuotta pidemmälle elämääni miettinyt, mutta luulenpa että se on yksi selviytymiskeinoni tässä tilanteessa. Kun näkee elämänsä suuremmassa perspektiivissä näkee tämän hetken elämänvaiheen arvokkaana ja omanlaisenaan. Se, että on nyt niin lukittuna kotiin eikä "omaa aikaa" ole paljon mitään, ei tunnu yhtään pahalta eikä kaipaa muuta, kun tietää että tulee aika, kun me suorastaan rukoilemme poikia olemaan joskus kotonakin ja tekemään meidän kanssa juttuja. Tulee varmasti aika, kun sitä aikaa on taas yllinkyllin itselle, omalle työuralle ja toiselle Markon kanssa. Koenkin ilokseni pelkkää tyytyväisyyttä elämääni kohtaan ja nautin tästä ajasta, kun pojat ovat pieniä. On helpompi elää hetkessä.
Näin se menee: ensin perhe-ja työelämään siihen asti kun pojat muuttavat pois kotoa. Toivottavasti saamme myös asua tässä asunnossa siihen asti ja toivottavasti saa tehdä yhtä mielekästä työtä kuin tähänkin asti. Sitten pojille tiedoksi, että lapsia hankitte sitten vasta vähän myöhemmin, tai me olemme heidän apunaan sitten vähän myöhemmin. Koska myymme sitten tämän asunnon ja ostamme pienen asunnon keskustasta ja matkustelemme Paljon :) Sitten kun olemme eläneet tätä vaihetta kylliksemme ostamme taas isomman kodin, mihin mahtuu lapsenlapsia kyläilemään ja olemme poikien apuna lasten kanssa. Kun nyt sen ymmärtää, miten arvokasta isovanhempien apu on.
Koin viime lauantaina voimakkaan tulevaisuuden kokemuksen, kun sukulaispoika, joka oli vasta vähän aikaa sitten pieni poika seisoi vieressäni meidän keittiössä ja oli saman pituinen kuin minä ja oli jo ihan aikuisen oloinen. Hätkähdin, kun mietin että jossakin vaiheessa minulla pyörii neljä tuollaista äijää täällä keittiössä. Ja tietty se viides. Mieletöntä! Toivottavasti onnistumme kasvattamaan heistä myös yhtä tasapainoisia ja onnellisia, ja mikä tärkeintä säilyttämään hyvän yhteyden heihin.
Huomenna on poikien 8 kk kätilöopiston kontrollikäynti ja samalla saamme sen lähetteen unikouluun. Saimme tiedon, että näillänäkymin paikka meille olisi Tammisaaren sairaalassa valmiina jo ensi viikon tiistaina ja tämä koulu kestäisi siis kolme yötä.
Oliver matkustajana Lennin laivassa
Aamuhetki
Aamupuurolla, tällä hetkellä meillä syödään vielä näin. Mitä nyt joskus lähtevät karkuun pyörimällä.
Näin se menee: ensin perhe-ja työelämään siihen asti kun pojat muuttavat pois kotoa. Toivottavasti saamme myös asua tässä asunnossa siihen asti ja toivottavasti saa tehdä yhtä mielekästä työtä kuin tähänkin asti. Sitten pojille tiedoksi, että lapsia hankitte sitten vasta vähän myöhemmin, tai me olemme heidän apunaan sitten vähän myöhemmin. Koska myymme sitten tämän asunnon ja ostamme pienen asunnon keskustasta ja matkustelemme Paljon :) Sitten kun olemme eläneet tätä vaihetta kylliksemme ostamme taas isomman kodin, mihin mahtuu lapsenlapsia kyläilemään ja olemme poikien apuna lasten kanssa. Kun nyt sen ymmärtää, miten arvokasta isovanhempien apu on.
Koin viime lauantaina voimakkaan tulevaisuuden kokemuksen, kun sukulaispoika, joka oli vasta vähän aikaa sitten pieni poika seisoi vieressäni meidän keittiössä ja oli saman pituinen kuin minä ja oli jo ihan aikuisen oloinen. Hätkähdin, kun mietin että jossakin vaiheessa minulla pyörii neljä tuollaista äijää täällä keittiössä. Ja tietty se viides. Mieletöntä! Toivottavasti onnistumme kasvattamaan heistä myös yhtä tasapainoisia ja onnellisia, ja mikä tärkeintä säilyttämään hyvän yhteyden heihin.
Huomenna on poikien 8 kk kätilöopiston kontrollikäynti ja samalla saamme sen lähetteen unikouluun. Saimme tiedon, että näillänäkymin paikka meille olisi Tammisaaren sairaalassa valmiina jo ensi viikon tiistaina ja tämä koulu kestäisi siis kolme yötä.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Kesälomalla
..ollaan oltu koko porukka ja pieni katkos siis tännekin kirjoittamisen suhteen :)
Täällä on alkanut uusi vaihe. Pojat ovat alkaneet kommunikoimaan keskenään (naureskelevat keskenään, ottavat toisistaan kiinni ja niin...tappelevat samasta lelusta), jonkin sortin liikehdintää pyörimällä jo tapahtuu, syödään kiinteitä ja pojat nukkuvat jo omassa huoneessaan. Tuo kiinteiden aloittaminen on uusin juttu, kunnes ymmärsin vinkistä tehdä kaupanpöperöiden sijaan omatekoista mössöä, niin johon vihdoin ja viimein maistui. Tämä uusi ruokailu on tuonut hieman enemmän pituutta poikien uniin, mutta se suurin ponnistus - yösyöttöjen poisjättäminen - on edelleen edessä. Kävimmekin juuri lääkärissä, josta laitettiin lähete sairaalan unikouluun. Ajatuskin ehjemmistä öistä saa minut hymyilemään :)
Kesälomaan on mahtunut yhden terassin rakentaminen, mökkeilyä ja sukulointia. Pojat viihtyvät autossa onneksemme ihan kivasti mikä tekee reissaamisesta ihan mukavaa, mutta se pakkaaminen ja lähteminen...huh. Naapuri seisoi pihallaan kerran ja naureskeli, kun otsa hiessä kannoimme kamoja ja kaikki neljä lasta huusivat...riitti kuitenkin vielä omaa huumorintajua lohkaisemaan, että tässä ollaan leppoisalle reissulle lähdössä. Nyt ihana viettää viimeistä kesälomaviikkoa kotona, kun pojat kuitenkin viihtyvät täällä parhaiten ja asiat sujuu helpoiten täällä. Mutta ihanaa oli myös vaihtaa loman aikana maisemaa ja reissata vähän, kiitokset siis kaikille perheenjäsenille ja sukulaisille, kun kestitte meitä. Kiitos ja anteeksi :) joskus sitä itsekin hengästyy kun yrittää katsoa meidän menoa ulkopuolisin silmin.
Aina joskus näissä hektisissä päivissä pysähtyy ja huomaa hymyilevänsä; meillä on tosiaan kolmoset. Näitä tilanteita on ollut mm. paikallisessa suhteellisen suuressa kaupassa, jossa ostan hyllyt tyhjiksi maitoja ja vellejä, tai olohuoneen ovella katsoessani kun kolmet eri silmäparit seuraa minua ja nauraskelee eripuolilta huonetta. Samalla olen iloinen kaikista erikseen ja niistä hetkistä, joita voin kunkin kanssa erikseen viettää. Joel on meidän paras nukkuja ja nukahtaja, niin mikä onkaan ihanampaa kuin laulaa sängyn vieressä unilaulua ja lapsi nukahtaa siihen, tai katsella Antonin moninaisia ilmeitä ja jutteluja, tai hassutella Oliverin kanssa. Lenni on tietenkin sitten luku erikseen. Näinä hetkinä olen todella onnellinen. Mutta voin sanoa, ettei tämä aina helppoa ole. Kiristelee kyllä.
Pojat saivat myös uudet hyökkäysvaunut, joiden kanssa ei kyllä säästytä katseilta. Niihin tulee vaan jotenkin tottua.
Pojat oli mun kanssa lenkillä ja ilmeisen kivaa oli uusissa vaunuissa ja mukana Miitta-tädin loihtimat torkkupeitot
Melkein koko perhe mahutettuna riippukeinuun
Kesällä on ihanaa kun saa olla vaippasillaan, jätkät hengaa (vasemmalta Oliver, Anton ja Joel)
Täällä on alkanut uusi vaihe. Pojat ovat alkaneet kommunikoimaan keskenään (naureskelevat keskenään, ottavat toisistaan kiinni ja niin...tappelevat samasta lelusta), jonkin sortin liikehdintää pyörimällä jo tapahtuu, syödään kiinteitä ja pojat nukkuvat jo omassa huoneessaan. Tuo kiinteiden aloittaminen on uusin juttu, kunnes ymmärsin vinkistä tehdä kaupanpöperöiden sijaan omatekoista mössöä, niin johon vihdoin ja viimein maistui. Tämä uusi ruokailu on tuonut hieman enemmän pituutta poikien uniin, mutta se suurin ponnistus - yösyöttöjen poisjättäminen - on edelleen edessä. Kävimmekin juuri lääkärissä, josta laitettiin lähete sairaalan unikouluun. Ajatuskin ehjemmistä öistä saa minut hymyilemään :)
Kesälomaan on mahtunut yhden terassin rakentaminen, mökkeilyä ja sukulointia. Pojat viihtyvät autossa onneksemme ihan kivasti mikä tekee reissaamisesta ihan mukavaa, mutta se pakkaaminen ja lähteminen...huh. Naapuri seisoi pihallaan kerran ja naureskeli, kun otsa hiessä kannoimme kamoja ja kaikki neljä lasta huusivat...riitti kuitenkin vielä omaa huumorintajua lohkaisemaan, että tässä ollaan leppoisalle reissulle lähdössä. Nyt ihana viettää viimeistä kesälomaviikkoa kotona, kun pojat kuitenkin viihtyvät täällä parhaiten ja asiat sujuu helpoiten täällä. Mutta ihanaa oli myös vaihtaa loman aikana maisemaa ja reissata vähän, kiitokset siis kaikille perheenjäsenille ja sukulaisille, kun kestitte meitä. Kiitos ja anteeksi :) joskus sitä itsekin hengästyy kun yrittää katsoa meidän menoa ulkopuolisin silmin.
Aina joskus näissä hektisissä päivissä pysähtyy ja huomaa hymyilevänsä; meillä on tosiaan kolmoset. Näitä tilanteita on ollut mm. paikallisessa suhteellisen suuressa kaupassa, jossa ostan hyllyt tyhjiksi maitoja ja vellejä, tai olohuoneen ovella katsoessani kun kolmet eri silmäparit seuraa minua ja nauraskelee eripuolilta huonetta. Samalla olen iloinen kaikista erikseen ja niistä hetkistä, joita voin kunkin kanssa erikseen viettää. Joel on meidän paras nukkuja ja nukahtaja, niin mikä onkaan ihanampaa kuin laulaa sängyn vieressä unilaulua ja lapsi nukahtaa siihen, tai katsella Antonin moninaisia ilmeitä ja jutteluja, tai hassutella Oliverin kanssa. Lenni on tietenkin sitten luku erikseen. Näinä hetkinä olen todella onnellinen. Mutta voin sanoa, ettei tämä aina helppoa ole. Kiristelee kyllä.
Pojat saivat myös uudet hyökkäysvaunut, joiden kanssa ei kyllä säästytä katseilta. Niihin tulee vaan jotenkin tottua.
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Kesämiehet
Ihanaa kesä on saapunut! Olen ollut niin kovin kiireinen kesätoimien (eli poikien) kanssa, että en ole kerinnyt kirjoittelemaan. Kesä ja helle on tuonut tullessaan niin hyvää kuin ei niin toivottavaakin. Ihanaa on ollut hetket Lennin kanssa uimassa ja muissa kesäriennoissa, meillä alkoi myös piharemontti ja Lenni on ollut aivan tohkeissaan siellä "hommissa" auttamassa. Helle on vain sotkenut pikkupoikien unet. Pari päivää olin ihan helisemässä, kun pojat eivät meinanneet mennä ollenkaan nukkumaan vaan väsyneinä itkeskelivät kunnes kukin piti erikseen nukuttaa sylissä niin, että kun viimeinen oli nukahtanut niin jo ensin nukahtanut heräsi...kärttyisenä tietenkin vähän nukuttuaan. Vaikka kuinka yritti jatkaa unta, niin ei...pojat nukkuivat 10-30 minuutin unia. Onneksi nyt jo paremmin, mutta vaihdellen. Luulenpa, että pojat alkavat olla jo sen verran isoja, että hakevat unirytmejä päiväksikin. Parina päivänä ollaankin jo menty kaksilla pitkillä päikkäreillä. Onnekseni pojat nukkuvat nyt myös samaan aikaan, jossakin välissä kukin nukkui vähän omaan aikaansa.
Eli summa summarum...hyvin vaihtelevaa on täällä meillä. Ei ole toista samanlaista päivää. Ainoa mihin voi jo luottaa on se, että pojat menevät nukkumaan 20-21 välillä ja nukkuvat siitä hyvin ensimmäiset tunnit. Tämä jo auttaa, kun saa kaikki neljä poikaa nukkumaan ja saa hetken hengähtää :)
Hurjaa, miten nopeasti aika menee. Kohta alkaa jo Markon viiden viikon kesäloma ja uusi vaihe taas alkaa. Pojat kaipaavat jo kovasti seuraa ja viihdyttämistä, joten onneksemme kesä on tuonnut myös lukuisat vieraat, joita meillä on onneksemme iltaisin käynyt. Yksikin uusi kasvo ja uudet jutut pojille, niin taas viihdytään paremmin. Olemme myös päässeet Lennin kanssa linnanmäelle ja perjantaina päästään kolmivuotis-hääpäivän kunniaksi kahdestaan syömään ulos. Ihanaa!
Ulos poikien kanssa onkin haastavampi lähteä enää itsekseen, kun eivät oikein meinaa enää viihtyä vaunuissa. Yhtenä lauantaina tosin Lennin ollessa mummolassa repäistiin ja lähdettiin prismaan kolmikon kanssa :) ei jäänyt traumoja ja voisi lähteä toistekin. Loppupeleissä kaksi vauvoista oli meillä molemmilla rintarepuissa ja ainoastaan Joel nukkui tyytyväisenä vaunuissa.
Anton :)
Lenni Lintsillä
Vasemmalta Anton, Joel ja Oliver. Tässä vielä päät kaikilla hienosti pystyssä (Anton alkaa olla jo Oliverin kanssa samaa kokoluokkaa)
Eli summa summarum...hyvin vaihtelevaa on täällä meillä. Ei ole toista samanlaista päivää. Ainoa mihin voi jo luottaa on se, että pojat menevät nukkumaan 20-21 välillä ja nukkuvat siitä hyvin ensimmäiset tunnit. Tämä jo auttaa, kun saa kaikki neljä poikaa nukkumaan ja saa hetken hengähtää :)
Hurjaa, miten nopeasti aika menee. Kohta alkaa jo Markon viiden viikon kesäloma ja uusi vaihe taas alkaa. Pojat kaipaavat jo kovasti seuraa ja viihdyttämistä, joten onneksemme kesä on tuonnut myös lukuisat vieraat, joita meillä on onneksemme iltaisin käynyt. Yksikin uusi kasvo ja uudet jutut pojille, niin taas viihdytään paremmin. Olemme myös päässeet Lennin kanssa linnanmäelle ja perjantaina päästään kolmivuotis-hääpäivän kunniaksi kahdestaan syömään ulos. Ihanaa!
Ulos poikien kanssa onkin haastavampi lähteä enää itsekseen, kun eivät oikein meinaa enää viihtyä vaunuissa. Yhtenä lauantaina tosin Lennin ollessa mummolassa repäistiin ja lähdettiin prismaan kolmikon kanssa :) ei jäänyt traumoja ja voisi lähteä toistekin. Loppupeleissä kaksi vauvoista oli meillä molemmilla rintarepuissa ja ainoastaan Joel nukkui tyytyväisenä vaunuissa.
Ja Anton jatkaa, kun toiset pojat jo väsähtivät
torstai 30. toukokuuta 2013
Hauska juttu
..ainakin poikien mielestä :) Yhtenä aamuna Oliver ja Joel oikein yltyivät räkättämään mun hauskoille jutuille, tulipa hyvä mieli! Anton myhäili vieressä.
Pojat alkavat erottumaan jo omina tyyppeinään, noin karkeasti Oliver ja Joel ovat hyvin samanoloisia keskenään, kun taas Anton muistuttaa Lenniä pienenä. Isot pojat ovat hyvin rauhallisia, nauravaisia ja verkkaisia. Kun taas Antonin katse seuraa aina kärppänä ja Anton on myös motorisesti aktiivinen, niin että haastavampi saada rauhoittumaan nukkumaan, kun on päässyt oikein vauhtiin. Ihania poikia :)
Pojat alkavat erottumaan jo omina tyyppeinään, noin karkeasti Oliver ja Joel ovat hyvin samanoloisia keskenään, kun taas Anton muistuttaa Lenniä pienenä. Isot pojat ovat hyvin rauhallisia, nauravaisia ja verkkaisia. Kun taas Antonin katse seuraa aina kärppänä ja Anton on myös motorisesti aktiivinen, niin että haastavampi saada rauhoittumaan nukkumaan, kun on päässyt oikein vauhtiin. Ihania poikia :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)