tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kuulumisia ja kesäfiiliksiä

Hups, taas on vierähtänyt yli kuukausi ja en tiedä mihin se katosi. Kesäloma alkaa jo viikon päästä. Kesää on tosin jo vietetty täällä täysin rinnoin touko-kesäkuussa, kun vielä oli kesäiset kelitkin. Ah, pelkät rasvat pojille naamaan ja koko sakki ulos. I love it.

Mitäs tässä on nyt tapahtunutkaan. Huomaan, että nykyään on paljon vaikeampi kirjoittaa blogia, kun elämä on muotoutunut jo perusarjeksi, niin tuntuu, että mitä minä nyt siitä kirjoittelemaan...mutta se kuulemma on juuri sitä mitä halutaan kuulla. Joten mietitäänpä nyt. Toukokuussa meillä oli lähihoitaja-opiskelija tekemässä harjoittelujaksoaan, jolloin sain hieman helpotusta ja vaihtelua arjen rutiineihin. Ulkoiluun toinen käsipari on myös tervetullut, koska olen törmännyt meidän kannalta ongelmalliseen tilanteeseen. Leikkipuistot taitavat pääsääntöisesti olla aitaamattomia...yksin alkaa olla jo haasteellista pitää pojat puistossa eikä siellä kadulla tai metsässä. Ja kun yksi lähtee johonkin seikkailemaan niin muut seuraavat jonkin ajan päästä perästä, ja varsinkin, jos haen yhden jostakin pois niin toisten kiinnostus herää vähintään siinä vaiheessa kyseistä paikkaa kohtaa. Onneksi minulla on myös apuna upeat lähialueen muut äidit tietenin oman äitini lisäksi, joka on ollut täällä ilonamme todella paljon. Olen WhatsApp-ryhmässä, jossa kerrotaan mihin puistoon ollaan milloinkin menossa. Isommissa puistoissa useat silmäparit seuraamaan kolmea eri kohdetta tai auttamaan puistoruokailussa on ihan tervetullutta. Kerran yksi pojista löysi sen ison puiston ainoan kuralätäkön, tein nopean tilannearvion ja tiesin heti että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko lähden kiireesti kiikuttamaan kaikkia kolmea toiselle puolelle puistoa, jotta unohtavat lätäkön tai sitten antaa mennä. He eivät nimittäin kieltoja hevillä usko ja ovat todella sinnikkäitä kun johonkin haluavat. Annoin siis mennä...onneksi oli hellepäivä, sillä hetkessä minulla oli kolme täysin likomärkää ja kuraista jätkää :) tuntuivat tykkäävän ja viihtyivät vedellä läträämisen parissa pitkään, joten minusta ihan hyvä päätös.

Puolitoistavuotis neuvolakin oli tuossa toukokuussa ja hienosti ovat pojat kasvaneet. Joel oli jo yli 11 kiloa ja Antonkin yli 10 kiloa. Anton on ottanut melkein jo Oliverin kiinni koossa ja heitä onkin nykyään vaikein erottaa toisistaan, ellei poikia paremmin tunne. Kaikki oli siis hienosti kasvukäyrillä eikä mitään nokan koputtamista tullut, jee. Lennin kolmivuotisneuvolan sitten unohdin, huono äiti :) mutta sain sen nyt viimein varattua. Elämä poikien kanssa on vauhdikasta, mutta helpottuu koko ajan tai no...nyt on alkanut tulemaan merkkejä minä itse -vaiheesta. He ymmärtävät jo valtavasti ja se oppimisen ilo ja halu on jotain mahtavaa. Joelin mielipuuhia nykyään on jakaa veljilleen ksylitolipastillit ja kiikuttaa vaippoja roskiin. Joel on alkanut nyt myös eniten uhmaamaan ja hakemaan rajoja, ruokaakaan ei saa enää syöttää vaan se pitää saada itse syödä. Joel on ehkä liideri, toiset mm.odottavat jonnekin uuteen paikkaan mentäessä ja kun Joel lähtee eteenpäin niin muut seuraavat vasta sitten. Samoin eilen ruokapöydässä kun maisteltiin vähän kesän herkkuja (joita ei siis oltu ennen maisteltukaan), kun Joel maistoi kirsikkaa ja sylkäisi sen naama irvessä pois, eivät toiset pojat suostuneet sitä edes maistamaan. Joel on samalla se säikyin, joka pelkää mm. mökille mentäessä veneessä tai ruohonleikkurin pärähtäessä päälle. Joelin tosin saa rauhoitettua helpoiten. Joel on alkanut toistamaan parhaiten joitakin sanoja ja ne on helpoiten ymmärrettäviä. Oliver puolestaan sanoo komeasti äiti ja kakka, ja yritystä puhua on eniten. Oliver on rohkein, eikä hätkähdä melkeinpä mitään. Oliver on toisaalta helpoiten loukkaantuva ja pahoittaakin usein mielensä, jos ei jotain saa tai häntä jostain kielletään. Oliver tykkää kannella kaikkia pitkiä esineitä ja yrittää niillä huitoa pöydiltä tavaroita. Oliver myös kiipeilee eniten sekä hassuttelee. Oliver on aina helppo saada mukaan uuteen leikkiin ja hassutteleekin ehkä Lennin kanssa eniten. Anton on lähes aina hyvällä tuulella, puuhailee eniten omia juttujaan mutta menee samalla myös muiden mukana. Suuttuu kyllä, jos jokin kiva kielletään, mutta leppyy nopeasti. Anton on myös pahin jäärä, joka ei kuuntele kieltoja...ei sitten yhtään. Antonilta ei jää myöskään mikään huomaamatta, vaikka yrität kuinka salaa jotain tehdä, niin Anton kyllä huomaa. Anton myös oppii seuratessaan tarkkaan miten jokin toimii ja saakin aina ensimmäisenä jonkin auki tms. Anton on rohkaistunut kuukaudessa todella paljon, ja useampikin hoitaja nykyään kelpaa.

Lenni tykkää veljistään edelleen kovasti ja halailee ja pussailee kovasti. Leikeissä he ovat kuitenkin suurimman osan aikaa "vauvoja", jotka vaan sotkevat leikkejä. Ihan viime aikoina tosin Lenni on yrittänyt tosissaan ottaa heitä leikkiin mukaan selittäen heille juonta ja kysyen asioita. Kivoimmat yhteiset leikit ovat kuitenkin peuhaaminen ja juokseminen. Lenni on jo todella isoksi avuksi poikien kanssa, kun varoittelee meitä asioista joita pojat tekevät, siirtelee pöydältä tavaroita pois, sulkee ovia mihin ei saisi mennä, tuo tavaroita pyydettäessä ym. Ihana isoveli. Lenni on myös perustamassa veljien kanssa kuulemma bändiä, iltaisin meillä onkin ollut treenejä, joissa Lenni soittaa kitaraa, Oliver laulaa mikrofonin kanssa jalka söpösti tahtia antaen, Joel ja Anton "soittaen" (hakaten) pianoa.

Heinäkuu lomaillaan, tai oman varsinaisen lomani jo vietinkin ihanassa Köpiksessä kaverini kanssa. Mamma pääsi vapaalle vol 2: neljä päivää omaa aikaa teki kyllä todella hyvää! Elokuun puolivälissä aletaankin jo treenaamaan poikien kanssa tarhassa. Ollaan käyty muutaman kerran Lenniä tarhaan viedessä leikkimässä tulevalla pihalla ja tutustumassa tuleviin hoitajiin, joten ihan hyvillä fiiliksillä täällä asian suhteen ollaan. Heidän omahoitajakin on itse kaksonen, jolla on omat kaksoset ja hoitokokemusta monikoista, niin parhaissa mahdollisissa käsissä pojat siellä varmasti ovat. Töihin palaankin sitten syyskuun alusta, hurjaa.

Kuvia on nyt niukasti, kun unohdin kameran mökille juhannuksena...ja ulos tietty, joten en tiedä onko siellä edes enää mitään kuvia, mutta tässä muutama kännykkäkuva.


 Jossakin lastentapahtumassa, joita ollaan koluttu ahkerasti viikonloppuisin. Vasemmalta Oliver, Anton ja Joel.

 Äitienpäivänä. Ja kyllä tuo sinipaitainen tuossa keskellä on Anton, itsekin aina hämmästyy miten isolta se jo näyttääkään. Oliveria harmittaa ja Joel sylissä.

Ja tästä kun porukas saisi vielä jotenkin houkuteltua sisälle...tultiin juuri autolla jostakin ja pihalle olisi aina kiva jäädä leikkimään.

1 kommentti:

  1. Löysin vasta blogisi ja mielenkiinnolla aloin lukemaan sitä, on teillä kyllä käynyt aikamoinen lottovoitto, onnea! Suloisia poikia kaikki :) Tämän lisäksi kiinnostuin vielä enemmän, kun näköjään kolmospoikanne ovat syntyneet ihan samana päivänä kuin meidän tytär, eikä teidän esikoisennekaan ole kuin vajaa pari kuukautta vanhempi kuin meidän esikoispoika :) En voi edes kuvitella teidän menoanne, kun näiden kahdenkin kanssa saa olla välillä helisemässä :D Todella paljon jaksamista teille!

    VastaaPoista