keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Voi Räkä

sitä nimittäin täällä nyt riittää. Anton taas tosi räkäisenä ja maanantaina lääkärissä selvisi molempien korvien tulehdukset. Ja taas antibioottikuuri, pöh! Ollaan yritetty Lennin kanssa välttää antibiootteja loppuun asti, ettei joutuisi siihen kierteeseen, mutta Lenni onkin ollut todella vähän loppupeleissä kipeänä. Käytin eilen myös Oliverin ja Joelin lääkärillä, ja Oliverinkin toisesta korvasta löytyi tulehdus. Yöt onkin olleet melkoisen levottomia ja pojat nukkuneet kaikki sittereissä, joissa helpompi selkeästi räkäisinä hengittää.

Kun jotain huonoa kuuluu, niin ehdottomasti hyvääkin. Sain nimittäin eilen aiheen tirauttaa pienen ilon kyyneleen, kun Anton antoi vihdoin sen odotetun hymyn. Melko varovainen hymy oli, mutta hymy kuitenkin :) Anton ollut nyt niin kipeänä ja selkeästi elämä ei ole ollut kauhean kivaa, niin oli ihana nähdä, että olo voisi alkaa antibioottikuurin myötä nyt vähän helpottamaan. Kaikki pojat ovat täällä myös jo kääntyneet vatsalta selällä :)

Toissailtana sain vuodattaa kyyneleitä ihan tosissani (ehkä myös vähän väsymyksen piikkiin) ja asia on edelleen mielessä surullisena harsona. Kolmosperheillä on nimittäin oma FB-ryhmä, jossa käydään aktiivista keskustelua. Tämä on ollut aivan loistava foorumi, josta on saanut vertaistukea arkeen ja ideoita ja kokemuksia on jaettu. Siellä on myös raskaana olevia ja yksi henkilö oli aktiivisesti  tiedottanut oman raskautensa kulusta. Viikko sitten hän laittoi viestin, että lapsivesiä oli alkanut yllättäen tihkumaan ja kohdunkaula lyhentynyt. Sairaalasta tuli jo ihan positiivisia viestejä, että tilanne näytti jo ihan hyvältä, että synnytyksen alku olisi siis saatu pysäytettyä. Mutta sitten tuli viesti, että lapset olivatkin päättäneet tulla aivan liian varhain, raskausviikolla 22. Hänellä toteutui siis se kauhukuva, mitä me eniten pelättiin, jos synnytys käynnistyisikin juuri noilla kriittisillä viikoilla 20-26.  Lapset olivat eläneet sen hetken ja kuolleet äitinsä syliin.

Pahoittelen, jos tuli paha mieli nyt tuon luettuanne. Kirjoitan nimittäin ajatuksenjuoksua, ja se piti nyt näköjään jakaa. Nyt vauvoja syöttämään, tuolla jo huudellaan :)

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti pojat paranevat pian ja saavat sitten olla terveitä! Toivotaan, että mihinkään antibiotikuurikierteeseen ette joudu!

    Ihanaa kuulla ilonaiheista! Siellä selvästikin kehitytään kovaa vauhtia!

    Todella surullista kuulla toisen kolmosperheen kohtalosta. Voimia heille!

    Ihanaa kun kevät tulee! Helpottaa arkea kun selviää vähemmillä vaatteilla ulos lähtiessä.

    Tänne kuuluu sellaista, että raskausviikko 20 on nyt meneillään :0) Olo on ollut hieman heikonlainen koko matkan, mutta vähän on jo helpottanut. Nyt jännitämme toista ultraa, joka lähestyy ja toivomme, että kaikki menee hyvin.

    Kevätaurinkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista Pakilaan, kaikille tasapuolisesti! Nyt alkaa vihdoin tuntua, että kevät tulee, toivotaan että flunssakausi jää samalla taakse!

    Onnea tätä samaa kanavaa pitkin Jessille, ihania uutisia! Voi hyvin ja nauti raskausajasta ja lämpenevistä keleistä:) Kram.

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista pojille. Toivon todella, että pojat ei joudu antibiootti kierteeseen. Meillä näyttää vähän pahalta, kun nyt jo kolmas kuuri menossa Kallella korvatulehdukseen reilun kuukauden sisällä. Tai nyt todennäköisesti jo uusi tulehdus päällä.

    VastaaPoista