Mama, I'm coming home

Pojat ovat kotona ja ensimmäinen yö suurperheenä takana...hengissä ollaan :)

Eilen kättärillä sitä kummasti yritti vähän pitkittää lähtöä, kun astuminen kolmen kantokopan kanssa niistä ovista ulos tuntuikin melko omituiselta...onhan meillä kaikki valmiina ja ohjeet saatuina. Kaikki on mennyt hienosti ja Lenninkin reaktio oli loistava, kovasti oli kiinnostunut seuraamaan vauvojen hoitoa ja sitten tietenkin perään kertomassa meille mitä pitää tehdä seuraavaksi mm.vaipan vaihdossa :) Mutta kuitenkin niin, että touhusi myös omia juttujaan eikä ollut koko ajan vauvojen kimpussa. Tämähän on vielä melkoisen helppoa, kun pojat nukkuvat niin paljon. Kerkesimme käydä eilen esim.Lennin kanssa saunassa. Alkuyöstä tuli pieni muistutus mahdollisesta tulevasta, kun pojat olivat heti syötyään kaikki hereillä ja kovin vaativia. Emme meinanneet heti alkuun uskoa, että voisivat olla vielä nälkäisiä vaan hermostuivat jo melkolailla yhteentoista mennessä, jolloin annoimme periksi meidän syömisaikataulusta ja annoimme maitoa. Siinä loppumetreillä Joel ja Oliver pitikin jo melkoista huutokuoroa (mikä oli poikien kohdalla täysin uutta meille, kun ovat kovin rauhallisia) ja tietenkin Lennikin heräsi siihen hässäkkään :) Olin itse Lenniä rauhoittamassa ja Marko selvisi hienosti kolmen ruokinnasta yksin. Lenni oli kovin huolisssaan kun vauvat itki, mutta onneksi uskoi viimein vakuutteluihin, ettei heillä ole mitään hätää. Lenni heräsi myös yösyöttöön, joten pientä tottumista uusiin ääniin kaipaa kyllä vielä.

Kuvia on toivottu, joten tässä näitä tulee :)

 Lenni treenaa tarhassa vauvojen "hoitoa"

Kotiin lähdössä naikkarilta Miitta-tädin (Markon sisko Miian) tekemissä asusteissa

Kotona ja ensi kertaa omassa sängyssä myöskin Miitta-tädin tekemän peiton alla

Ulkona upea keli ja täällä sisällä kovin unelias tunnelma, vauvat nukkuvat ja vanhempansakin menevät kyllä nyt päikkäreille. Meidän uusi elämänvaihe on alkanut :)

Pojat kotiin huomenna :)

Täällä on kaikki valmista, tervetuloa pojat kotiin huomenna :)

Saatiin "maailma valmiiksi", viimeisetkin rempan rippeet viimeisteltyä ja tänään meni viimeinen lasti kaatopaikalle rempparoskaa. Sänky on jo pedattuna ja kolme kaukaloa on jo autoon asennettuna. Lenni on kovasti treenannut nukella vauvan pukemista ja riisumista :)

Pojat kävivät tänään vielä pään ultrassa ja lääkäri tarkasti heidän noin muutoinkin lähtöä varten. Kaikki hyvin. Joel ja Oliver ovat jo ylittäneet 2 kilon rajan ja Anton pitää edelleen 200 gramman eroaan, eli on 1800 grammaa. Hoitajat kovasti sanovat, että kovin rauhallisia meidän pojat ovat eivät paljoa siis hötkyile ja turhia huutele. Kovin siis tyytyväisiä, kun syövät, kakkaavat ja nukkuvat hyvin. Ja ehkäpä sitten tämä alkaa jo jotain kertoa myös temperamentista, jospa eivät olisi aivan yhtä temperamenttisia kuin veljensä...voisi helpottaa meidän vauva-arkea. Pojat tulevat kotiin nenämahaletkun kanssa, jolla varmistetaan oikean maidon määrän saaminen. Lisäksi on D-vitamiini, rauta ja keskostippa, joita annetaan päivittäin. Syömiskertoja on vuorokaudessa seitsemän, joista pidetään alussa tiukasti kiinni, muutoin onkin "normaalia" vauvaelämää. Ensi viikon maanantaina mennään sitten takaisin tarkastukseen ja siitä pojat kotiutetaan lopullisesti, nythän pojat ovat aluksi lomalla kotona.

"Kyllä, olemme jo miettineet miten selviämme neljän lapsen kanssa"

Liimaan kohta kyseisen tekstin otsaani.

Meiltä nimittäin kysytään päivittäin kolme-neljä kertaa tätä täällä kättärillä. Ihan kaikille siivoojille ja ohimeneville hoitajille ei aina jaksaisi alkaa kertomaan samaa tarinaa, mitä tukimuotoja olemme miettineet. Mutta olen huomannut, että jos asian vaan kuittaa jotenkin nopeasti, niin kysyjälle tulee hieman huolestunut ilme. Välillä tekisi mieli huutaa, että uskokaa jo asia ei tullut meille yllätyksenä, olemme kyllä itse hakemassa tukea aktiivisesti ja emme elä missään ruusunpunaisissa kuvitelmissa tulevasta arjesta. Olen huomannut, että varsinkin vanhemmat hoitajat haluavat lähtökohtaisesti jo olettaa kysyessään tätä, ettemme olisi itse asiaa yhtään miettineet ja syvällä paatoksella ennen vastaustamme alkavat kertomaan miten rankkaa tulee olemaan ja kertovat kaikki samat neuvot ja ohjeet. Yksi hoitaja antoi meidän kertoa ensin ajatuksemme, jonka jälkeen kysyinkin häneltä mielelläni neuvoja ja ajatuksia...hänestä tulikin lempihoitajani :)

Meillä vaihtuu hoitajat melkoisen tiheästi ja jokaisella on oma otteensa lasten kanssa että meidän kanssa. Kaikista hauskin oli vanhempi naishenkilö, joka ensimmäisenä yhteisenä aamuna ensin tavattuaan minut oli selkeästi vähän harmissaan, kun tulin "sotkemaan" hänen hoitokuvioitaan ja osoitti minulle heti alkuun selkeästi että hänellä on sitten johto poikien hoidon suhteen. Puoli tuntia myöhemmin asteli Marko sisään ja tämän samaisen hoitajan ilme kirkastui kummasti. Hän meinasi heti ensimmäiseksi sanoa, että miten komiat pojat ovat tulleet isäänsä, mutta sai jotenkin muunnettua lauseensa ei niin suoraksi. Ja tämän jälkeen alkoi raivokas flirttailu Markon kanssa...en voinut muuta kuin naureskella tilanteelle vieressä. Marko parkakin ihan hämmentyi. Hassua. Mutta hirmuisen osaavaan ja huolehtivaa henkilökuntaa täällä kyllä on, voi luottaa täysin.

Pojat näillä näkymin kotona ensi viikon keskiviikkona, jee ja hui :)

Uutta tekstiä poikien huoneen seinällä

Muutoinkin pojat voivat hienosti. Painoa tulee koko ajan lisää, niin että Oliver on ylittänyt 1800 gramman rajan. Antonkin on jo 1605 :) hän aloittaa huomenna keskosille tarkoitetun erikoiskorvikkeen, jolla varmistetaan vielä kasvua lisää että kirisi muut pojat. Anton on pojista kaikista virkein ja lepposin, hän ei paljoa ikävimmistäkään hoidoista (kuten nenämahaletkun asennus) hätkähdä eikä valittele. On myös melkoisen pitkiä aikoja hereillä ja katselee tarkkaavaisesti ympärilleen, niin kuin kylläkin muutkin pojat. Tästä moni hoitaja mainitsee, miten tarkkaavaisia pojat ovatkaan...samanlainen oli Lennikin heti syntymästään lähtien. Joel on halukkain ja aktiivisin rinnalla ja suorastaan jo vaatii sinne pääsyä. Oliver innostuu kyllä rinnalle päästessään, mutta ei mikään must-juttu. Tänään alettiin puhumaan myös "lomille" lähdöstä, eli ensi viikolla ti-ke päästään jo kotia. Tullaan muutaman yön jälkeen tänne vielä labroihin ja arvioon, mutta käytännössä jos mitään suurempaa ei ilmene, niin pojat kotiutetaan siitä suoraan. Kaiken laista testiä kuulosta lähtien on ollut ja pojat ovat läpäisseet kaikki, eli kuulemma taas ihmeen hyvin pojat voivat :)

Mestaripiirros

Tänään se sitten iski...tajunta siitä, mitä olisikaan voinut käydä.

Marko ja Lenni lähtivät sukuloimaan ja olen ollut ensimmäistä kertaa yksin seuranani vain omat ajatukseni. Aloin kuuntelemaan Anna Puun Mestaripiirrosta ja itkin melkein silmäni päästä. Miten lähellä olikaan, ettei uskottu tanskalaista lääkäriä ja hänen hänen suositustaan raskauden keskeyttämisestä ja miten kuitenkin suhteessa pieni todennäköisyys oli, että kaikki menikin näin hyvin kuin on mennyt. Että meidän kolme maailman suloisinta peikkopoikaa olisi jäänyt syntymättä. Ja mikä ihme he todellisuudessa ovatkaan.

Kaikki ajatuksen tulevasta arjesta ja siinä selviytymisessä hävisivät jotenkin tyystin.

Identiteettivarkaus

Tajusin tänään, että miten tärkeää meidän on oikeasti merkata pojat jotenkin, kun pääsevät kotiin. Ei auta mitkään vanhempien vaistot...ei me osata erottaa poikia toisistaan. Varsinkaan A:ta ja C:tä, jotka ovat hyvin samanpainoisiakin. Tähän asti olen vain miettinyt, että täytyy tehdä jokin tunnistus, jotta varsinkin yöllä tietäisi, että kenelle on antanut maitoa jne. Mutta mitäpä, jos yhtäkkiä A:sta tulisikin C?! Alkaisimme vain yhtäkkiä kutsumaan toista toisena. Tämä pitää miettiä nyt tarkkaan, ennen kuin pojat tulevat kotiin. Kätilöopistolla pojat ovat aina niin organisoidusti siinä samassa pinnasängyssä oikealta lukien järjestyksessä ja varmuudeksi vielä tunnistuslappu nilkassa. Ja muutoinkin päivä tarkkaan ohjelmoituna, aina kolmen tunnin välein on hoito ja syöttö. Tähän pitää pyrkiä sitten kotonakin, että pysyy jotenkin palikka kasassa. Tänään nimittäin alkoi iskeä todellisuus siitä, että pojat ovat tosiaan tulossa kotiin ja kaikesta tästä tulisi selvitä sitten itsekseen. Hui. Päiväpäivältä hoidamme lapsia jo enemmän itsenäisesti ja aivan loistavaa, kun Markokin on tässä kaikessa koko ajan mukana niin olemme sitten molemmat yhtä perillä tai yhtä pihalla lasten hoidossa.

Meiltä on myös kovasti kyselty lasten työnimiä, kun tuntuu niin hölmöltä kutsua heitä A:na, B:nä ja C:nä, niin meistäkin, mutta emme koskaan antaneet heille työnimiä. Tämän takia ajattelimmekin päättää nyt mahdollisimman nopeasti heidän oikeat nimet ja alkaa suoraan kutsumaan heitä niillä ennen ristiäisiä.

Olenko minä herra A, B vai C...en pysty kyllä kertomaan

Am-Muu

Rakas lypsylehmä, nyt tiedän miltä sinusta tuntuu.

Lypsäminen, se on elämäni tärkein tehtävä tällä hetkellä. Pojat, mitä tahansa vuoksenne :) Täällä voidaan hyvin. Pääsin uudenvuoden aattona kotiin ja pojat pääsivät oikein ambulanssin kyydissä jatkohoitopaikkaansa Kätilöopistolle, josta saivat tosi kivan oman huoneen ja tunnelma muutenkin rauhallisempi. Saamme kuulla päivittäin lääkäreiltä ja hoitajilta, miten hyvin kaikki on mennyt raskausajasta lähtien...olemme siis todella onnekkaita. Uuden vuoden illan istuin Kätilöopiston "maitohuoneessa" ja katselin ilotulituksia...ja en olisi voinut olla onnellisempi. Marko on jo jäänyt pois töistä ja vietämmekin molemmat poikien luona päivät, kun Lenni on hoidossa. Olemme jo päässeet todenteolla harjoittelemaan hoitoa ja kaikki pojat treenaavan jo kovasti itse syömistä. Pojista B on pienin, mikä näkyy vielä imemisrefleksin kypsymättömyytenä eikä vielä perusta itse syömisestä, mutta kaksi muuta ovat jo kovasti rinnalla ja juovat joitakin pieniä määriä pullosta. Muutoinkin heidän vointinsa on hyvä ja piuhat vaan vähenee kropasta, mikä helpottaa meidän osallistumista hoitamiseen. Unta he tarvitsevat vielä kovasti, joten sylittelykin on vielä rajoitettua ettei virikkeitä tulisi vielä liikaa. Jokaisen me otamme kuitenkin kerran päivässä pariksi tunniksi kenguruhoitoon, mikä on paras duuni ikinä. Siinä torkutaan koko porukka :)

Oma vointi alkaa olla jo ihan hyvä, ja alkaa olemaan taas suhteellisen normaali olo. Vielä pari päivää sitten kun oli vielä melkoisesti kipuja, eikä jaksanut olla ihan se ahkerin lypsylehmä, niin meinasi palaa pinna muutamalle hoitajalle. Kätilöopistossa kun ollaan, niin imetys ja äidinrooli korostuu, koska siellä suositaan mahdollisimman luonnonmukaista vauvan hoitomuotoja. Tämä on näkynyt myös lisäravinteen poisjättämisenä ja pojat siirtyivätkin melkein suoraan sinne siirtymisen jälkeen pelkkään maitoruokintaan nenämahaletkun kautta. Hoitajat kuultuaan etten ole puoleen päivään pumpannut maitoa huolestuivat kovasti ja alkoivat "tsempata" - nyt pidetään oikein pumppauspäivä, eiköstä vaan? Hyvä etten töksäyttänyt jotakin takasin.

Lenni selkeästi vähän suorastaan vierastaa minua, kun ulkomuotoni muuttui taas niin kovin ja nähnyt etten ole voinut niin hyvin. Ei myöskään ihan tiedä miten suhtautua vauvoihin, jos vauva itkee niin haluaa tulla heti silittämään eikä muutoinkaan ole mustasukkainen jos vauva on sylissämme. Lennistä tuli heti jotenkin niin paljon isompi, tänään kun Kätilöopistolla yritin mennä leikkimään Lennin kanssa niin patisti minut takaisin vauvojen luokse. Eikä ole pelkoa, ettäkö Lenni jäisi huomiotta, pistää nimittäin sellaisen shown päälle kitaransa kanssa, jos huomio keskittyy muilla liikaa vauvoihin.