Synttärihumua ja vesirokkoa

Joulun odotusta

Rakas päiväkirja...pahoitteluni, olen ollut laiska. Ja elämä on melkoisen täyteläistä, joten hetki blogin parissa on alkanut tuntua etäisemmältä. Olen myös siirtämässä blogiaktiivisuuttani työpaikkani blogiin, jonne kirjoittamisen koen tällä hetkellä helpommaksi, koska siihen on tulossa ihan uusi tulokulma millä kirjoittaa. Nyt koen, että elämämme on tavallista suurperheellisten elämää, ja ilman mitään erityista tulokulmaa minun on vaikea tarttua "kynään". Työblogiimme alan kirjoittaa aiheella perhe-sekä työelämän yhdistäminen hyvän johtajuuden näkökulmasta. Tänne voisin päivitellä edelleen kuvia ja muutamalla sanalla kuulusiamme.

Täällä arki rullaa tasaiseen tahtiinsa, mutta hienosti. Meillä ollaan oltu terveitä, mikä tuo paljon arjen sujuvuuteen. Vanhempani hoitavat lapsia kotona maanantait ja perjantait olen ollut itse kotona. Kaikki menevät hyvin mielellään aina tarhaan, joten itse olemme kokeneet työssä olemisen helpoksi ja voimme olla siellä hyvillä mielin. Maanantai-iltaisin käymme koko perheen voimin perhepeuhussa leikkimässä, torstaisin on Lennin rokkimuskari ja perjantaisin käymme vuorotellen uimassa kukin poika vuorollaan. Nämä hetket ovat arvokkaita, kun saa viettää laatuaikaa vain yhden lapsen kanssa kerrallaan. Itse koemme myös saavamme omaa aikaa tarvittaessa, itse pyrin käymään pari kertaa viikossa lenkillä, mikä antaa paljon virtaa. Ajattelenkin, kun on perusasiat kunnossa ja elämää aktiivisesti suunnittelee ja pyrkii johtamaan, niin kaikki ovat tyytyväisiä (mitä nyt Lennillä on alkanut palaa hihat pikkuveljien kanssa, kun niitä on kaikkialla ja kaikki koko ajan kimpussa...ymmärrettävää)

Pojat on luenteeltaan vilkkaita ja uteliaita, joten he ovat samalla hyvin vahdittavia. Kauaa ei pysy kirja niin sanotusti kädessä. He ovat tosiaan kaikkialla ja heidän pitää päästä tekemään samoja juttuja kuin me ja isoveli. Parasta onkin, kun pääsevät auttamaan tiskikoneen tai kauppakassien purkamisessa. Nyt ovat onneksemme legot alkaneet myös kiinnostamaan ja niitä kasaillaan innokkaasti. Joel on edelleen poikien pomo, joka tulee sormipystyssä torumaan kun joku veljistä tekee jotain luvatonta. Viimeksi tänään hän oli Antonille sormi pystyssä ja otti lelun takaisin Oliverille, minkä Anton oli Oliverilta hetkeä aikaisemmin viennyt. He alkavat käyttämään myös toistensa eroavaisuuksia ja vahvuuksia hyödyksi. Oliver, joka tuntuu sosiaalisesti ovelimmalta, usutti Antonia (joka tekee ennen kuin miettii) aukaisemaan ovea huoneeseen, johon oltiin kielletty menemästä. Hän olisi sitten voinyt syyttää Antonia oven avaamisesta...hänhän vain sattui paikalle :) puhetta tulee edelleen vähän, mutta sanoja alkaa olla jo melkoinen määrä ja hauskasti he osaavat eri sanoja.

 Pipareita tekemässä

 Isänpäivänä

Veljekset ja samalla parhaat kaverukset

Uusi ihana arki

Meillä on täällä uusi ja ihana arki. Nyt kolme viikkoa takana ja hyvin ovat kaikki uuteen sopeutuneet. Taas kerran pojat yllättivät, ja mielikuvat arjen kiireisyydestä ja haasteista ei ole ainakaan vielä toteutunut.

Tämä uusi suunnitelmallinen puoli itsessäni on taas kerran palkinnut itseään. Arki sujuu, kun sitä hieman suunnittelee. Maanantaisin meillä on luksuspäivä, kun vanhempani tulevat kera ruokien hoitamaan lapsia heti aamusta ja saamme vain liueta paikalta töihin. Tiistaisin olemme vieneet ja hakeneet lapset yleensä autolla yhdessä, kun olemme samalla suunnalla töissäkin. Keskiviikkoisin Marko on vienyt lapset hoitajan kanssa ja minä olen hakenut. Torstaisin Marko työskentelee etänä ja on voinut viedä ja hakea. Perjantait olenkin sitten vapaalla lasten kanssa. Pojat ovat viihtyneet tarhassa hyvin ja päivät menevät kuulemma hienosti. Mielellään ollaan aina aamuisin lähdetty "töihin" (Lenni puhuu aina että he menevät töihin leikkimään), vaikka hieman pikkupojat ovatkin aina itkeneet meidän lähtiessä tarhasta. Haettaessa varsinkin Joel on hieman loukkaantuneena ja kiukuttelee hetken, ja kaikki luonnollisesti haluavat syliin. Siinä me sitten istutaan tarhan pihalla ja yritetään jakaa syliämme kaikille. Illalla se pari yhteistä tuntia istummekin käytännössä heidän keskellään ja leikimme yhdessä usein jonkun sylitellessä samalla. Hienosti pojat yleensä odottavat vuoroaan syliin ja antavat tilaa toiselle, jos tarve syliin tulee.Väsyneitä jätkiä meillä on tarhan jälkeen ja nukkumaan ollaankin menty jo seitsemän puoli kahdeksan maissa. Pojat kun ovat tottuneet nukkumaan niin paljon, että tuon kolmen tarhapäivän jälkeen vapaapäivinä pikkupojat sitten nukkuvatkin 3.5 tunnin päiväunia ja kunnon yöunia. Lenni on ollut aivan innoissaan uudesta isojen ryhmästä tarhassa ja kertaakaan ei olla kuultu, etteikö olisi tarhaan halunnut lähteä vaikka kovin paljon aamulla väsyttäisikikin. Ja itse, ah...ihanaa olla takaisin töissä. I love it! Huomasin taas kerran, että ei minusta olisi ollut kotiäidiksi pidemmäksi aikaa, olo aikoi jo keväällä olemaan melkoisen puutunut ja nyt taas täynnä virtaa :)

Rakastan havahtua siihen, että miten paljon meillä nauretaan ja hassutellaan.Varsinkin Lenni hassuttelee koko aika. Kiireisinä aamuinakin. Minulle on tullut vasta yksi aamu, jolloin vein huutavia lapsia pyörällä tarhaan ja kannoin heitä päät ovenkarmeihin kolisten tarhaan sisään. Kun olin saanut yhden sisään toinen karkasi jo ulos huutaen ja holitottomasti heittäytyen. Silloin minulla oli kyllä hiki jo ennen kuin kerkesin lähteä pyöräilemään kohti toimistoa. Mutta nämäkin aamut eivät tunnu niin pahoilta, kun suurin osa aikaa on niin mukavaa.

Pikkupojat ovat jo kohta 1 v 9 kk, hurjaa. Omaa tahtoa on, mutta on niin kauan ollutkin kun muistan, joten varsinaista uhmaa ei ole vielä tullut. Pojat höpöttelevät paljon, mutta aivan omaa kieltään. Selkeitä sanoja ei tule paljon mitään, mutta sinnepäin sanoja jo jonkin verran. Linnut on titejä ja imuri on iui. Oliverin lempisana on kakka ja piipaa, Joelin äittä ja Anton tykkää kiljua, korkealta ja kovaa :) Oliver toistaa parhaiten sanoja, mutta ei välttämättä jää sen jälkeen sanavarastoon. Joel on edelleen porukan vetäjä ja huolehtii myös muista eniten. Joel vie esimerkiksi aina ensin pastillit veljille ja vasta sitten ottaa itselleen, kuin myös ilmaisee jos jollakin toisella on hätä tai paha mieli. Luin juuri monikkolehteä ja siellä parit kaksoset saanut pariskunta kertoi, että molemmissa A-vauva oli vahvempi luonteeltaan ja näin on kuullut sanottuva useamminkin. Ja niin siis meilläkin. Mikä on minusta jotenkin käsittämätöntä, miten sillä, missä kohtaa vatsaa on kasvanut voi olla merkitystä luonteeseen? Anton on kekseliäin ja Antonille aina sattuu ja tapahtuu, itsesuojeluvaisto on melkoisen heikko. Oliver on taas harkitsevin ja seurailija, parhaat leikit ja lelut ovatkin usein juuri niitä, mitä tai millä muut leikkivät. Oliver tulee myös useiten ilmoittamaan, jos joku veljistä tekee jotain luvatonta. Lenni on taas ihan mahtava isoveli. Saadaan kuulla tarhassa ja harrastuksissa usein, miten reipas Lenni on. Tarhasta lähdettäessäkin auttaa kovasti veljiensä kanssa, kerrankin itse kannoin yhtä ja Lenni talutti kahta autolle. Joskus sitä miettii, että eihän itse oleta vaan Lenniltä liikaa, kun on kuitenkin vielä niin pieni (3,5 vuotta). Mutta kyllä Lenni osaa sitten olla meille myös se pieni ja vauva, joka kiukuttelee ja tarvitsee tukea ja ohjausta. Iltaisin Lenni saa myös meiltä jakamattoman huomion, kun on tunnin pidempään hereillä. Veljessarjalla on alkanut myös leikit lähenemään toisiaan ja juoksevat usein toisiaan kiinni ja painivat yhdessä. Vuoden päästä meillä on neljä keskenään leikkivää lasta. Jee!

Ja muutama kuva tarhailun aloituksesta:

 Oliver menossa ekaa päivää tarhaan

 Anton

 Joel

 Poikien omat lokerikot.

 Vaikka itselle pojat ovat jo ihan eri näköisä, niin sen muutaman kerran kun hoitajilla on mennyt pojat sekaisin, niin tätä kuvaa katsoessa...ymmärtäähän sen, kyllä ne samoista geeneistä on tehty. Kuvassa siis Joel ja Anton.

Pihaan tutustumista.

Paras isoveli

Lenni päätti tänään, että on parhain ja hyvin isoveli ikinä. Näillä sanoin. Antoi vauhtia pojille keinussa hiki otsalla ainakin puoli tuntia ja pojat oli aivan haltioissaan. Hän myös totesi, että tykkää pikkuveljistä niin paljon, ettei niitä tarvitse heittää roskikseen. Kiva.

Meillä kohta päiväkotitreeniviikko takana. Pojilla ollut paljon opittavaa ja vaihtelevalla menestyksellä on menty. Tänään oli vähän takapakkia, kun Joel ja Oliver eivät meinanneet päästtä mua silmistään. Olen aina yrittänyt hiippailla tuulikaappiin piiloon, jotta oppisivat olemaan siellä ilman minua. Harjoittelu on toiminut samalla unikoulu vol II:na. On meinannut tulla mammalle tippa linssiin kun eilen huudettiin tunti, mutta tänään vaan vartti. Joten eiköhän tämä tästä. Pojilla ollut tapana edelleen saada se maitopullo nukkumaan mennessä ja tarhassahan sitä ei saa. Tämä lisättynä uuteen ympäristöön ja laidattomaan sänkyyn, niin onhan se protestin paikka. Muutoin todella hyvä fiilis tarhasta, ryhmän muista lapsista ja hoitajista. Tästä se lähtee, meidän uusi arki :)

Syksyn odotusta ja nostalgisia fiiliksiä

Täällä on kuulkaas menossa viimeinen normaali hoitovapaaviikko kolmosten kanssa. Äippäilyä nyt 3,5 vuotta takana ja ensi viikosta uudet tuulet alkaa puhaltamaan, kun lähdetään harjoittelemaan tarhassa olemista pikkupoikien kanssa ja siitä pari viikkoa, niin olenkin jo töissä. Kun en tiedä mitä meidän uusi arki tuleekaan olemaan, niin valmistaudun täällä hullun lailla jopa täyteen kaaokseen, niin ettei mitään kerkeä sitten tekemään. Yritänkin saada nyt maailmaa valmiiksi haalimalla jo talvivaatteetkin kuntoon, ettei katsokaas sitten kun on töissä, niin niitä tarvitse enää lähteä mistään metsästämään. Hyvin uutta tällainen toiminta minulta. Noin muuten olen kyllä hyvin rauhallisilla mielin ja luottavainen, että kyllä se elämä siitä taas asettuu. Tänään kävi poikien omahoitaja tarhasta tutustumassa täällä kotona ja kaikki kolme olivat hänen kimpussaan lelujaan esitellen minä jonnekin unohtuneena, joten ei hätää.

Meillä on ollut todella kiva kesä, kiitos hyvien kesäkelien ja mökkien. Jatkettiin tuossa vielä Markon jo aloitettua työt poikien kanssa lomaa kahdella viikolla mökkeillen. Nyt palattuna siis arkeen ja Lenni aloitti tarhan maanantaina ihan innoissaan.

Muutama kesäkuva:

 Mökillä. Lenni on tuossa keskellä, tästä kuvasta näkee musta hyvin, miten pojat on saavuttaneet isoveljeään koossa.

 Jätskihetki. Ja Oliver vuorossa tässä kasvo turvonneena hyttysen jäljiltä, kaikilla oli vuorollaan.

 Maakuntamatkalla sukuloimassa. Traktori oli aika pop.

Vesiletkuleikki oli kesän hitti.

Kuulumisia ja kesäfiiliksiä

Hups, taas on vierähtänyt yli kuukausi ja en tiedä mihin se katosi. Kesäloma alkaa jo viikon päästä. Kesää on tosin jo vietetty täällä täysin rinnoin touko-kesäkuussa, kun vielä oli kesäiset kelitkin. Ah, pelkät rasvat pojille naamaan ja koko sakki ulos. I love it.

Mitäs tässä on nyt tapahtunutkaan. Huomaan, että nykyään on paljon vaikeampi kirjoittaa blogia, kun elämä on muotoutunut jo perusarjeksi, niin tuntuu, että mitä minä nyt siitä kirjoittelemaan...mutta se kuulemma on juuri sitä mitä halutaan kuulla. Joten mietitäänpä nyt. Toukokuussa meillä oli lähihoitaja-opiskelija tekemässä harjoittelujaksoaan, jolloin sain hieman helpotusta ja vaihtelua arjen rutiineihin. Ulkoiluun toinen käsipari on myös tervetullut, koska olen törmännyt meidän kannalta ongelmalliseen tilanteeseen. Leikkipuistot taitavat pääsääntöisesti olla aitaamattomia...yksin alkaa olla jo haasteellista pitää pojat puistossa eikä siellä kadulla tai metsässä. Ja kun yksi lähtee johonkin seikkailemaan niin muut seuraavat jonkin ajan päästä perästä, ja varsinkin, jos haen yhden jostakin pois niin toisten kiinnostus herää vähintään siinä vaiheessa kyseistä paikkaa kohtaa. Onneksi minulla on myös apuna upeat lähialueen muut äidit tietenin oman äitini lisäksi, joka on ollut täällä ilonamme todella paljon. Olen WhatsApp-ryhmässä, jossa kerrotaan mihin puistoon ollaan milloinkin menossa. Isommissa puistoissa useat silmäparit seuraamaan kolmea eri kohdetta tai auttamaan puistoruokailussa on ihan tervetullutta. Kerran yksi pojista löysi sen ison puiston ainoan kuralätäkön, tein nopean tilannearvion ja tiesin heti että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko lähden kiireesti kiikuttamaan kaikkia kolmea toiselle puolelle puistoa, jotta unohtavat lätäkön tai sitten antaa mennä. He eivät nimittäin kieltoja hevillä usko ja ovat todella sinnikkäitä kun johonkin haluavat. Annoin siis mennä...onneksi oli hellepäivä, sillä hetkessä minulla oli kolme täysin likomärkää ja kuraista jätkää :) tuntuivat tykkäävän ja viihtyivät vedellä läträämisen parissa pitkään, joten minusta ihan hyvä päätös.

Puolitoistavuotis neuvolakin oli tuossa toukokuussa ja hienosti ovat pojat kasvaneet. Joel oli jo yli 11 kiloa ja Antonkin yli 10 kiloa. Anton on ottanut melkein jo Oliverin kiinni koossa ja heitä onkin nykyään vaikein erottaa toisistaan, ellei poikia paremmin tunne. Kaikki oli siis hienosti kasvukäyrillä eikä mitään nokan koputtamista tullut, jee. Lennin kolmivuotisneuvolan sitten unohdin, huono äiti :) mutta sain sen nyt viimein varattua. Elämä poikien kanssa on vauhdikasta, mutta helpottuu koko ajan tai no...nyt on alkanut tulemaan merkkejä minä itse -vaiheesta. He ymmärtävät jo valtavasti ja se oppimisen ilo ja halu on jotain mahtavaa. Joelin mielipuuhia nykyään on jakaa veljilleen ksylitolipastillit ja kiikuttaa vaippoja roskiin. Joel on alkanut nyt myös eniten uhmaamaan ja hakemaan rajoja, ruokaakaan ei saa enää syöttää vaan se pitää saada itse syödä. Joel on ehkä liideri, toiset mm.odottavat jonnekin uuteen paikkaan mentäessä ja kun Joel lähtee eteenpäin niin muut seuraavat vasta sitten. Samoin eilen ruokapöydässä kun maisteltiin vähän kesän herkkuja (joita ei siis oltu ennen maisteltukaan), kun Joel maistoi kirsikkaa ja sylkäisi sen naama irvessä pois, eivät toiset pojat suostuneet sitä edes maistamaan. Joel on samalla se säikyin, joka pelkää mm. mökille mentäessä veneessä tai ruohonleikkurin pärähtäessä päälle. Joelin tosin saa rauhoitettua helpoiten. Joel on alkanut toistamaan parhaiten joitakin sanoja ja ne on helpoiten ymmärrettäviä. Oliver puolestaan sanoo komeasti äiti ja kakka, ja yritystä puhua on eniten. Oliver on rohkein, eikä hätkähdä melkeinpä mitään. Oliver on toisaalta helpoiten loukkaantuva ja pahoittaakin usein mielensä, jos ei jotain saa tai häntä jostain kielletään. Oliver tykkää kannella kaikkia pitkiä esineitä ja yrittää niillä huitoa pöydiltä tavaroita. Oliver myös kiipeilee eniten sekä hassuttelee. Oliver on aina helppo saada mukaan uuteen leikkiin ja hassutteleekin ehkä Lennin kanssa eniten. Anton on lähes aina hyvällä tuulella, puuhailee eniten omia juttujaan mutta menee samalla myös muiden mukana. Suuttuu kyllä, jos jokin kiva kielletään, mutta leppyy nopeasti. Anton on myös pahin jäärä, joka ei kuuntele kieltoja...ei sitten yhtään. Antonilta ei jää myöskään mikään huomaamatta, vaikka yrität kuinka salaa jotain tehdä, niin Anton kyllä huomaa. Anton myös oppii seuratessaan tarkkaan miten jokin toimii ja saakin aina ensimmäisenä jonkin auki tms. Anton on rohkaistunut kuukaudessa todella paljon, ja useampikin hoitaja nykyään kelpaa.

Lenni tykkää veljistään edelleen kovasti ja halailee ja pussailee kovasti. Leikeissä he ovat kuitenkin suurimman osan aikaa "vauvoja", jotka vaan sotkevat leikkejä. Ihan viime aikoina tosin Lenni on yrittänyt tosissaan ottaa heitä leikkiin mukaan selittäen heille juonta ja kysyen asioita. Kivoimmat yhteiset leikit ovat kuitenkin peuhaaminen ja juokseminen. Lenni on jo todella isoksi avuksi poikien kanssa, kun varoittelee meitä asioista joita pojat tekevät, siirtelee pöydältä tavaroita pois, sulkee ovia mihin ei saisi mennä, tuo tavaroita pyydettäessä ym. Ihana isoveli. Lenni on myös perustamassa veljien kanssa kuulemma bändiä, iltaisin meillä onkin ollut treenejä, joissa Lenni soittaa kitaraa, Oliver laulaa mikrofonin kanssa jalka söpösti tahtia antaen, Joel ja Anton "soittaen" (hakaten) pianoa.

Heinäkuu lomaillaan, tai oman varsinaisen lomani jo vietinkin ihanassa Köpiksessä kaverini kanssa. Mamma pääsi vapaalle vol 2: neljä päivää omaa aikaa teki kyllä todella hyvää! Elokuun puolivälissä aletaankin jo treenaamaan poikien kanssa tarhassa. Ollaan käyty muutaman kerran Lenniä tarhaan viedessä leikkimässä tulevalla pihalla ja tutustumassa tuleviin hoitajiin, joten ihan hyvillä fiiliksillä täällä asian suhteen ollaan. Heidän omahoitajakin on itse kaksonen, jolla on omat kaksoset ja hoitokokemusta monikoista, niin parhaissa mahdollisissa käsissä pojat siellä varmasti ovat. Töihin palaankin sitten syyskuun alusta, hurjaa.

Kuvia on nyt niukasti, kun unohdin kameran mökille juhannuksena...ja ulos tietty, joten en tiedä onko siellä edes enää mitään kuvia, mutta tässä muutama kännykkäkuva.

 Jossakin lastentapahtumassa, joita ollaan koluttu ahkerasti viikonloppuisin. Vasemmalta Oliver, Anton ja Joel.

 Äitienpäivänä. Ja kyllä tuo sinipaitainen tuossa keskellä on Anton, itsekin aina hämmästyy miten isolta se jo näyttääkään. Oliveria harmittaa ja Joel sylissä.

Ja tästä kun porukas saisi vielä jotenkin houkuteltua sisälle...tultiin juuri autolla jostakin ja pihalle olisi aina kiva jäädä leikkimään.

Mökki

Muistelen edelleen lämmöllä edellistä äitienpäivää ja kesän ensimmäistä mökkikeikkaa. Vanhemmillani on ollut mökki niin kauan kun olen elänyt ja olen siellä kaikki lapsuuteni kesät viettänyt. Mökki on saaressa ja siten talvet "kiinni". Pitkän talven jälkeen mökille ensimmäistä kertaa meneminen on ollut kautta vuosien jotenkin erityinen.

Viime vuonna tähän aikaan elimme varmasti raskainta aikaa lasten kanssa, pikkupojat nukkuivat huonosti ja heitä sai olla hytkyttelemässä ihan koko ajan. Tämän takia se kevään ensimmäinen mökin raikkaassa ilmassa nukuttu yö jäi niin ihanana muistona mieleen, kun sai ylipäätään nukkua ja vieläpä koko yön putkeen hiljaisuudessa :) Niin ne pienet ilot ovat usein niitä kaikista arvokkaimpia muistoja.

Viikko sitten pakkasimme auton ja suuntasimme kohti tätä rakasta mökkiä, oli aivan ihanan kesäinen ilma jo. Pojat suhtautuivat hieman skeptisesti venematkaan, mutta itse mökillä viihdyttiin todella hyvin. Reissu oli myös pieni ensimaku ensi kesään, miten sitä saadaankaan juosta kavereiden perässä, kun vettä on vähän joka puolella. Pojat eivät vielä erityisesti halunneet veteen, joten vahtiminen on vielä helppoa. Ainoastaan kerran Anton oli ranteita myöten vedessä rannassa kun yritti lähteä meidän perään, kun lähdettiin verkoille. Luulenpa, että kestävämpi ratkaisu kesällä on liikkuminen ei aidatulla alueella pelastusliivit päällä :)

 Rannassa lähdössä veneellä saareen mökille.

 Trampoliinilla oli sähköinen tunnelma.

 Tähän vielä yleensä pysähdyttiin järveä ihmettelmään, mutta eiköhän tuo tule kesällä jo vähän liiankin tutuksi.

 Ensikosketus elävään kalaan. Ja mitenkäs sitä muuten siihen tutustuttaisiin kuin maistamalla sitä. Tuosta Anton otti kalan käteen ja laittoi sen suuhunsa, eikä edes tuntunut missään.

 Ja vappuja vietettiin palomies Lennin ja pelastushelikopterin kanssa.

Lomaillessa oli mahdollisuus myös äiti, isi ja pikkupojat laatuaikaan, joten veimme pojat katsomaan mistä se maito oikein tulee :)