torstai 27. maaliskuuta 2014

Kolme kävelevää pikku-ukkoa


Kyllä tässä kävelemään oppimisessa ja sen riemussa, jos jossain, koki olevansa kolmosten äiti. Parin viikon välein hurrattiin ja tsempattiin aina uutta poikaa, ja niinhän siinä kävi, että ikäjärjestyksessä lähdettiin. Samoin kuin konttaamaankin; ensin Joel, sitten Anton ja lopuksi Oliver. Minulle on kerrottu, että kävelemään oppiminen on hurjaa ja jännää aikaa, kun pitää pelätä hurjia kaatumisia ym. En oikein allekirjoittanut tätä Lennin jälkeen, enkä vielä Joelinkaan jälkeen, mutta Antonin kohdalla sen ymmärsin. Konttauskypärälle olisi ollut kyllä käyttöä. Oltaisiin ehkä selvitty pahimmilta pään kopsahduksilta, melkoisen hurjaa menoa oli. Tahtoa ja sinnikkyyttä oli enemmän kuin taitoa. Oliver oli sitten koko porukan varovaisin liikkeelle lähtiä, pylly jo valmiiksi taakse ojennettuna, jos sattuisi vaikka horjahtamaan. Aluksi ei edes tajunnut, että sieltähän se etenee, kun vankassa seisoma-asennossa pikkuhiljaa hinasi jalkoja eteenpäin. Nyt ne kaikki jo menee peräkanaa, mun vauvat.

Muutoin kevät on alkanut oikein kivasti. Täällä joka päivä vauhti ja ymmärrys kasvaa. Pojat tietää milloin mennään syömään ja nukkumaan ym., niin asioita tehdäänkin kivasti yhteisymmärryksessä...useimmiten. Pari päivää sitten Oliverilla oli kunnon potkuhuutoraivarit ja kävin kelaamaan aikaa taaksepäin, että minkäs ikäinen se Lenni olikaan kun nämä alkoi...ja juu-u, näitä aikoja se tosiaan oli. Pojat tänään 1 v 3 kk! Omaa tahtoa alkaa olla ja kiellot ottaa itsetunnon päälle. Kiukuttelua ja vaatimuksia on enemmän, mutta niin sen kuuluukin olla. Sanoja on oikeastaan vielä Äiti, Äittä ja ensitavuja  sitten enemmän. Lamppu löytyy katosta sitä kysyttäessä ja pyydettäessä tullaan antamaan pusua ja halia. Piilosta ja hippaa on kiva leikkiä, heidän omilla säännöillään. Sähköjohdot kiehtovat edelleen ja takkaan on kiva mennä. Mutaa ja hiekkaa syödään innokkaasti ulkona ja sitä on saatava, mitä toinenkin saa. Yöt nukutaan edelleen hyvin ja ne yhdet päikkäritkin pääsääntöisesti hyvin (2-3 tuntia), joskus ne jää jollakin puoleenkin tuntiin. Terveinä ollaan pääsääntöisesti oltu. Ainoastaan Oliver sairasti peräjälkeen vauvarokon ja parvorokon, ja muut eivät sitä saaneet. Outoa. Saatiin vihdoin myös muskaripaikka ja ensi viikolla aloitetaan sitten yhden pojan kanssa, ja kukin pääsee vuorollaan. Lenni käy myös rokkimuskarissansa, mikä on ihan huippujuttu hänen omastakin mielestä. Parin viikon päästä juhlitaankin jo Lennin 3-vuotissynttäreitä ja lähdetään synttärilahjaksi kolmistaan laivalle Tukholmaan. Jee, itse odotan varmaan tätä lomaa enemmän kuin Lenni itse :) 




 On se serkkutyttö ihana (turvakaukalossa tuossa poikien edessä). Päässä Miitta-tädin tekemät uudet pipot.

Pyöräilykausi avattuna! Ajeltiin koko perhe kauppakeskukseen, jossa käytiin vähän kaupoilla ja syömässä. Onnistuu se näin suurperheellisenäkin, näköjään.



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Vain taivas rajana

....pojat ovat nimittäin päässeet vapaiksi. Kyllä, meillä on täällä uusi elämä, kun käydään nykyään joka päivä jossakin pikkupoikien kanssa. Pojat ovat nimittäin siirtyneet yksiin päikkäreihin ja aamupäivällä on vihdoinkin hyvin aikaa tehdä jotain, eikä tarvitse heti kiireettömän aamupuuron jälkeen mennä nukkumaan. Nykyään on tosin myös PAKKO lähteä jonnekin muuten täällä on aika väsynyttä meininkiä, ei meinaa enää kodin virikkeet riittää ja ulko-ovi on nyt löydetty ja sen taakse patoudutaan viimeistään siinä puoli yhdentoista maissa. Anton on sopeutunut uuteen rytmiin ihan kivuttomasti, mutta isommat pojat kipuilevan hieman olemalla melkoisen väsyneitä aamupäivästä, joten käynti jossakin piristää kummasti. Nyt on sitten käyty perhekerhossa, kavereilla, leikkipuistossa, kauppakeskuksessa jne. muskaria yritän edelleen järkätä, kun ei viimeksi saatukaan paikkaa.

Joel jo pääasiallisesti kävelee ja Anton nyt muutaman päivän sisällä alkanut tosissaan yrittämään kävelyä eri paikkoihin. Anton onkin melkoinen näky, kun se ensin nousee seisomaan, hetken huojuu paikoillaan ja hakee tasapainoa jonka saatuaan lähtee kädet ylhäällä pää taaksepäin taipuneena ilosta hihkuen kävelemään. Hän on hyvin ylpeä tästä uudesta taidostaan. Motoriikka ei ole vain ihan samalla tasolla kuin Joelilla, joka menee jo todella taidokkaasti kaatumatta., mutta sinnikkyyttä ja tahtoa on sitäkin enemmän. Anton voikin kaatua vaikka kuinka monta kertaa ja aina vaan noustaan uudelleen ylös yrittämään. Oliver vielä harkitsee, eilen otti vasta ensimmäistä kertaa yhden askeleen kohti. Muutoin Oliveria ei ole koko kävelyjuttu kiinnostanut. Ruokailussa ollaan myös edistytty ja varsinkin Oliver yrittää tosissaan syödä lusikalla (siis noin viisi minuuttia ennen kuin kyllästyy hommaan). Oliver vaatiikin usein, että häntä autetaan laittamalla lusikkaan ruokaa hänen omalta lautaseltaan ja siitä ammentaa sen sitten suuhunsa. Leikkejä mitä pojilla tällä hetkellä on, niin kivointa on tietenkin se mitä ei saa tehdä. Jos jotain pojista kielletään kääntyvät muiden katseet samantien sinne suuntaan ja kas, siellähän ne kaikki on sitten sen kielletyn tekemisen kimpussa. Laatikoita meillä koristaakin tällä hetkellä kauniit maalarinteipit ja maassa seisovan ison roskapöntön uusi sijainti on pöydän päällä. Myös yläkerrasta alas tavaroiden tiputtelu on kivaa. Oliver tykkää kovasti tuoda tavaroita meille ja piilotella niitä eri paikkoihin, Anton avata ja sulkea (kuten ovea), ja Joel kävellä ympäriinsä jotakin lelua kannellen ja sitä esitellen.

Itsekin on ihan into pinkeenä näyttämässä pojille asioita ja tuntuu, että nyt poikien pitää saada kokea kaikki ja heti. Oltiin muiden äitien mielestä varmasti melkoinen näky, kun äitini kanssa perhekerhossa hihkuttii toisillemme innoissamme, että katso, nyt se leikkii tuolla tuon tytön kanssa ja laittaa noita palikoita tonne yhdessä...olemme selkeästi olleet liian kauan näiden seinien sisällä :) Pojat itse eivät olleet uudesta ympäristöstä tai muista lapsista moksiskaan ja lähtivät heti leikkimään muiden kanssa toisensa ja meidät unohtaen. Jossakin vaiheessa Joel huusi huoneen toiselta puolelta, että "Äittä".

Iltaisin huomaan olevani väsyneempi kuin aikaisemmin, päiviin on tullut enemmän vauhtia ja äänimäärä on kasvanut, kun pojat ovat saavuttaneet "Mie romahan" -iän, jos jotain heiltä kieltää tai ottaa pois. Joel varsinkin loukkaantuu verisesti eikä meinaa leppyä millään. Taistelut leluista on myös koventuneet ja kaikki kolme huutavat ja kiukuttelevat, mikä on tietysti niitä huippuhetkiä :) Lenni vaatii osaansa ihan siinä missä muutkin eikä viihdy hetkeäkään yksin leikkien. Mutta heti kun pojat ovat menneet illalla nukkumaan, niin meillä on jo tunnin päästä ikävä ja nauraskelemme päivän aikaan tapahtuneille asioille mitä kukin on tehnyt. Lenniltä on alkanut tulemaan sellaisia letkautuksia, että pitäisi kirjata niitä jo ylös. Olemme saaneet nauraa jalat ristissä, ihana Lenni.

 Anton ja Joel
 Lenni ja Joel
 Ruokailua
 Isoveli on poikien idoli
 Silloin kun oli vielä lunta

Pojat vielä vähän hakee, että mitä siellä hiekkalaatikolla kuuluukaan tehdä, jos ei kerran hiekkaa saa syödä.